maanantai 30. kesäkuuta 2014

Puntit somiksi


Caprit farkuista

Haikailin uusia capreja, kun on niin kesäiset kelit. Katselin kaappeja ja uhriksi päätyi kahdet vanhat farkut. Toisista oli jo puntit poikki ja niitä on pari kesää pidetty leikattu reuna repsottaen.

 
Nyt kaipasin siistiä ja värikästä puntin reunaa. Kangastilkkuja penkomaan.

  
Toisiin capreihin reunakaitale Marimekon kuosista, jonka nimeä en nyt millään muista. Kangasta oli just sopivasti 5 sentin kaitale. Kyllä kaikki tilkut kannattaa säästää. Tarve voi tulla tyydytetyksi kovin pienellä. 14.7. : Kuosi on nimeltään Kaakaopuu, kiitos Jokke!


Toisista housuista punteissa 30 senttiä pois ja reunaan kaitale Barcelonasta ostetusta painokankaasta. Samaa kangasta on monivärisessä Mama Ramotzwa mekossa. Kaitaleen pituudeksi piti ottaa muutama sentti punttia leveämpänä ja sitten venyttää joustavan farkun kanssa samaan mittaan.

Näin sen tein

Molemmissa siis sopivan mittainen kaitale (5 - 6 cm) renkaaksi.


Sitten kiinni puntti oikeat puolet vastakkain.

 
Kaitale puntin jatkoksi ja tikkaus parin millin päähän saumasta.

 
Kataleesta noin puolet nurjalle, niin että riittää yli kiinnityssauman.


Ommellaan kiinni kaksinkertaiseksi niin, että ommel tulee ekan ompeleen uraan ja jää siis näkymättömiin.


Kaksi uutta kierrätystuunausta valmiina ja housukaupat voi jättää väliin. Sen sijaan rannalle polskimaan.


 
 








Nyt pitäisi vielä keksiä käyttöä kahdelle 30 sentinmittaiselle puntinpätkälle. Idea muhii jo päässä. Tässä ensimakua siitä, mitä alkoi syntymään jämistä. Eli näyttäis jämistä syntyvän jotain työläänpää kuin varsinaiset housunpuntit.





Rasnnalla polskutellessa sain kameraan myös mainioita selfieitä. Niistä syntyi tällainen lomaselfiekollaasi.


PS. Kuvaa voi käydä äänestämässä Lassila & Tikanojan kesähessuselfiekisassa. Tai lataa kisaan oma selfiesi!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Matot kuteiksi

Kummallisen omituisia harrastuksia

Toiset kutoo matonkuteista mattoja. Tosin niin minäkin teen aina aika ajoin, kun leikattuja kuteita on kertynyt muutaman kesän verran. 


Mutta lisäksi puran mattoja kuteeksi. Ihan oikeesti. Harrastaakohän samaa kukaan muu?



Omituinen. Omituinen ihan todistetusti, sillä Facebookin "mistä-näitä-testejä-riittää" sarjassa just tänään tein testin, jonka tuloksena oli Omituinen. Siis sana, joka parhaiten kuvaa minua on testin mukaan QUIRKY. Eli outo, eriskummallinen, ihmeellinen, kumma, erikoinen, kummallinen, omituinen. Ja Internetin testithän ovat 100% luotettavia, eikö niin? Tässä viitekehyksessä on hyvä mennä eteenpäin. Aika helpottunut fiilis.


Viime kesänä aloitin viimeisen purkuhomman ja kesäkuun alkupuolella sain varmiiksi. Siis koko maton purettua ja kerittyä kerille. Pihahommaa, sisällä pölyää liikaa.



Ei mikään ihan pikkuhomma. Matolla oli mittaa jotain 200 x 350 cm. Ihan älytön maton koko. Kukaan sellaista käsittele mitenkään. 


Ja värit. Kolmea trikookudetta sekaisin vuorotellen koko ajan samassa järjestyksessä. Värit sekoittuu. Lopputulos epämääräinen sinisen-harmaan-kukertavan kirjava. Plaah.


Kaksi hyvää syytä purkaa kuteiksi. Siispä toteutin sen.
 

Nyt on pyykkikopallinen kudekeriä, kolmea eri väriä yhteensä liki 10,5 kiloa. Näitä on hyvä sekoitella tarpeen mukaan sopiviin väreihin uusissa räsymatoissa. Saatanpa myös käyttää jonkun näistä trikoista ristiin rastiin virkattuun mattoon. Siihen toiseksi väriksi esim. joku oranssi tai vaaleanvihreä. 
 

Tämä tauti tai kummallisuus minulla on ollut jo 90-luvulta. Silloin purin ekat matot. Valkoiset chenillematot, jotka sitten vyyhtesin ja värjäsin muutamalla mieluisella värillä. Ja kudoin uusiksi matoiksi.

Niin kummallinen en ole, että purkaisin vanhoista vaatteista kudottuja mattoja. Niissä kuteet on usein aika lyhyitäkin pätkiä. Niitä tuskin tulisi kudottua uudelleen. Ja sitä paitsi, ne on usein hyvin suunniteltuja. Ja jos niillä ei ole muuta käyttöä, niin pihalle katteeksi, kuten minulla yksi matto tänä kesänä päätyi.


Aina välillä pihalla istuessa leikkaan käytöstä poistettuja vaatteita ja muita tekstiilejä kudekoppaan. Muillekin yritän tarjota saksia käteen, mutta harvemmin onnistuu. 

Onneksi varastossa on yksi harmaa odottamassa purkamista ja värjäystä. On tiedossa tekemistä pahanpäivän varalle. Niin ja by the way, kun puhun kutomisesta tarkoitan kangaspuilla kutomista. Puikoilla neulon ja koukulla virkkaan.

Hassisen konetta mukaellen: Kummallinen on helppo olla, ei huolet paina, rasitu polla!


perjantai 27. kesäkuuta 2014

Myytti on murrettu

Äiti-tytär tunikat neuloksesta

Myytti on murrettu. Legenda ei enää elä.  Osaan ommella joustavasti neuloksesta päällä pysyvän ja ihan julkisestikin pidettävän vaatteen. Luulin, että se ei ole mahdollista. Edelliset kokemukset niin epämuodostuneita ja saumat liekottavia.


Vihdoin sai Paapii Designin Linnunrata -neulos vaatteenmuodon. Materiaali on joustocollegea.  Ihana oranssi ja mukava printti. Kangas on suht tukevaa neulosta ja mukavaa ommeltavaa.



Kädentiet ja kaula-aukko on huoliteltu samalla neuloksella, kaksinkertaisin kaitalein. Vetoketjun funktio on lähinnä koriste, vaate menisi päälle hyvin ilman sitäkin.


Saumurini ei suostunut yhteistyöhön, joten käytin ompelukoneen joustavia ompeleita ja trikooneulaa. Tai monta trikooneulaa, kun ainakin kaksi onnistuin vauhdissa katkomaan. 70-luvun Husqvarna ei petä koskaan, toimii aina.


Tunikan mallin nappasin tyttären vanhasta Seppälän trikootunikasta. Tosin vain ääriviivat, sillä mitään turhia leikkauksia en neulokseen tehnyt, jotta hieno printti säilyi ehjänä.


Helmassa on kuminauha, joka antaa tunikalle pallomaista muotoa.


Vetoketjun ja kaitaleiden ompelun onnistumiseen olen erityisen tyytyväinen.


Kun onnistui ensimmäinen, tein toisen heti perään. Kiitos kesäloman ja juhannuksen jälkeisen epävakaan sään. Ompelukone rouskutti pari päivää yhtä sun toista. mm. joustavista kankaista.


Toinen neulos eli jumppaavat bandat on kudottua jerseytä, ei siis painokangasta. Valitettavasti en muista myyjän nimeä, mutta Tampereen kädentaitomessuilta kangas on ostettu muutama vuosi sitten.


Bandakankaassa on käytetty neuloksen nurjaa puolta päällä kädenteiden ja kaula-aukon kaitaleissa.


Bandat jumppaa niin, että hiki tulee katsellessa.


Neulos on eri suuntaan edessä ja takana, kun leveys ei olisi muuten riittänyt. Suunnalla on usein väliä, mutta tässä se ei kyllä pikavilkaisulla erotu. Ainakaan minun silmään.


Toinen on äidille, toinen tyttärelle. Ja tarvittaessa voidaan vaihtaa. Istuu päällä ihan nätisti.
 


Oma riemukaari on sentään hieno paikka, vaikka kuvaamiselle.


" On meillä hauska täti, tuo täti Moonika. Kun täti menee torille on näky komea. Kas näöin heiluu laukku ja laukku heiluu näin. Kas näin heiluu laukku ja laukku heiluu näin..."



Täti Moonikan laukku on anopin vanha puuvillanarusta makrameesolmittu puukahvainen  kesäkassi. Olen värjännyt kassin oranssiksi vuosia sitten. Yksi kesäkassilemppareista.



Tampereella Pyynikin näkötornin munkkikahvilan munkki maistui mainiolta hyvässä seurassa ja uusi tunika päällä. Mukava paikka, paljon ihmisiä, mahtavat maisemat ja maailman parhaat munkit!



 Kiitos koleiden kesäsäiden, että maltoin istua lomalla sisällä ompelukonetta kaasutellen!


Kaunista kesää!