lauantai 8. huhtikuuta 2017

Viikonloppu kehruu Jennynä!

Kehrää, kehrää tyttönen!


Jotain mindfulnesiin, downsiftaamiseen tai ainakin perusasioiden ja isoäitien taitojen äärellä olemiseen verrattavaa oli viime viikonloppuna. Toteutui pitkäaikainen haave tehdä kuidusta lankaa. Kahden päivän kehruukurssi Neulekahvila Lentävässä Lapasessa

Lankaa tuli ja samalla myös todistettua, että kun kerran on jotain taitoa riittävästi hankkinut, se säilyy vuosikymmenten tauonkin jälkeen. 70- ja 80-lukujen vaihteessa olen parit nyttöset villaa ja pellavaa perinnerukilla kehrännyt opinnoissa Wetterhoffilla. Ja kerran olen nyhertänyt yhden päivän värttinäkurssilla viitisen vuotta sitten Villavyyhdessä.

Lentävä Lapanen hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Kurssi alkoi lauantaina klo 15, kun kauppa meni kiinni. 14.50 Lapanen oli vielä tupaten täynnä asiakkaita ja iloista puheensorinaa. Mieletön kohtaamispaikka ja oli mukavaa, kun muutama asiakas bongasi villapaitani kommentilla, olen nähnyt tuon instassa / Facebookissa / blogissasi ja vielä, että oli kuulemma livenä vieläkin hienompi kuin verkossa. Neulojan ja mallin suunnittelijan mieli lepää ja rinta on rottingilla. Positiivista palautetta ei vaan saa koskaa liikaa.

Meitä kehruukurssilaisia oli 8 henkeä, 7 aikuista ja yksi nuori neiti. Kyllä naisia kaikki, vaikka tekniikka voisi hyvin innostaa etenkin nykyrukkien ansiosta myös miehiä. Opettajana oli kehruuta monipuolisesti osaava Kirsi Kostamo. Ja lisäksi mukana oli Lapasen Tarja, joka sanoi, ettei kehrää, mutta aina väliin jätti neuleensa tiskille ja tuli värttinähommiin. Tarjalle erityiskiitos videoista, joita minulle kehruustani muutaman kuvasi. pari videota löytyy Instagram tililtäni @punospirjo.

Aloitettiin karstaamalla raakavillaa. Osa laittoi joukkoon lemmikkinsä karvaa; kissaa, koiraa tai kania. Tehtiin lepereitä ja siirryttiin värttinän käyttöön.

 


Värttilällä tehtiin ensimmäiset langat, erilaisia persoonallisia paksuuksia ja kierteiden määriä.



Vähitellen siirryttiin rukkeihin, joita oli montaa eri tyyppiä käytettävissä. Sekä perinnerukkeja että moderneja pystyrukkeja. Itselläni oli tavoitteena päästä kokeilemaan pystyrukkeja. Josko sellaisen itsellekin vielä hommaisin, kun kotona näytettiin jo vihreää valoa.




Lauantaina testasin ja kehräsin lankaa luonnonvärisestä ja ruskeasta raakavillasta Louet 17 -merkkisellä vaihteettomalla yksipolkimisella rukilla. Sujui, mutta jalkatreeni tuli tietenkin vain oikeaan jalkaan. Kätevää rukissa oli paikat vararullille, joista paikoista kertaus sujui hyvin suoraan molempien säikeiden kehruun jälkeen.



Kertauksen jälkeen lanka rullalta viipsinpuulle ja siitä vyyhdeksi.



Sunnuntaina otin testaukseen kaksipolkimisen uusiseelantilaisen pystyrukin, Majagraft Little Gem. Hyvin riisuttu ja simppeli malli. Tästä tuli minun lemppari eli menee mahdollisesti hankintalistalle. Kehräsin tällä rukilla sekä raakavillaa että valmiista topsista värjättyä oranssin kirjavaa Corriedale -villaa. Ohennettuna esilangan vahvuuteen kehruu topsista oli sujuvaa, miltei helppoa.





Tasalaatuista ohutta lankaa näistä mistään en tietenkään edes tavoitellut. Enkä olisi saanutkaan. Sellaiset voin ostaa Lentävästä Lapasesta tai muista lankakaupoista. Käsinkehrätyn pitää kyllä jotenkin erota ostolangasta, ettei tarvitse erikseen sanoa, että olen tämän muuten itse kehrännyt.

Kurssilla kehräämiäni yksisäikeisiä ja kerrauttuja lankoja:



Kotona otin vanhan perinnerukkini esiin ja sillä kertasin loput langat.





Sitten langat vyyhdeille ja kuvausta puolelta ja toiselta. Lankojen paino likaisena oli 160 grammaa.



Ja lopuksi pesu villanpesuaineella ja kuivumaan.



Taidan tietää jo, mitä langoista teen, lopputulos jää nähtäväksi. Kehruuta suorittelen kaikille rauhoittumista ja esiäitien juurille paluuta halauaville. Mukaan kunnon annos kärsivällisyyttä ja innostusta. Taito karttuu vain tekemällä, karstaamalla, kehräämällä, kertaamalla! Paljon saan tasaisen kierteen eteen vielä tehdä töitä.


tiistai 28. maaliskuuta 2017

Virkaten ja neuloen kasvivärjätyistä langoista

Mekko oman pään fiilisten mukaan


Yhdeksän kuukautta on hyvä aika muuhunkin kuin lapsen tekoon. Töissä se on opiskelijoiden aktiivisen lukuvuoden mitta ilman kesäopintoja. Kesäkuun alusta helmikuun loppuun yhdeksän kuukautta oli aika tämän mekon virkkaamiseen, neulomiseen ja viimeistelyyn.



Piti alunperin vaan testata virkkausmallia ja epätasaisesti värjäytyneitä lankoja. Pinta olikin niin mielenkiintoista, että vei mukanaan. Ainakin yhdeksän kertaa matkan varrella oli tilanne, etten tiennyt mikä lopputuloksesta tulee, pusero, nuttu vaiko mekko.



Passiivista luomistaukoa yhdeksässä kuukaudessa oli varmasti paljon enemmän kuin aktiivista neulomista tai virkkaamista. Ja kun yksi suunta tyssäsi, niin aloitin toisesta suunnasta. Onneksi mekossa on monta suuntaa, joista hommaa voi edistää.



Syksyllä netissä surffatessa tuli vastaan El Naturalistan saappaat, joihin oli selvästi "matkittu" helman virkkauksen kuviota ja värejä. Saappaat innostivat taas eteenpäin. Ja toki ne piti myös hankkia itselle. Verkkokaupasta, koska värikkäitä saappaita ei Suomen kenkäkaupoista helposti löydä tai saa edes toivomalla. Kaikki muut haluavat ja ostavat myyjien mukaan vain mustia ja ruskeita.



Kun alussa ei tiedä, mitä lopulta on tekemässä, käy yleensä myös niin, että langat loppuvat jossain vaiheessa. Koska olen asettanut itselleni aika tiukat lankaostokiellot, ainakin tauot, niin omista varastoista piti yhdistää mahdollisimman hyvin yhteensopivia lankoja.



Onneksi aloitin virkkauksen ohuimmilla langoilla, niin samaan vahvuuteen neuloen pääsin hyvin vähän paksummilla langoilla. Lähes kaikki mekon langat ovat omia värjäyksiä, joko kasveilla tai kilpikirvoilla. Violetit langat ovat siis kokenillilla värjättyjä, sekä virkatussa helmassa, että neulotussa yläosassa. Vihreät langat ovat pietaryrtillä värjättyjä.



Nyt on kuukausi vierähtänyt valmiin mekon kanssa. Käyttökokemukset ovat hyviä, on kuin itselle tehty. Vaihe vaiheelta suunnitellusta kaaoksesta tuli kuin tulikin mekko. Ja mieluinen sellainen. Onneksi vielä on hyviä ja raikkaita kelejä neulemekko päällä touhuiluun, töissä ja vapaalla.



Puutarhahommiin ei vielä pääse, mutta pajupallo on hyvä kuvauskumppani. Sillä on hyvät muodot, pinnat ja ilmeet. Mekotar menee hyvin siinä kyljessä. Kuukauden päästä viimeistään pääsen punomaan pajupallon viimekesän piiskat pallon uudeksi kerrokseksi. Joka vuotinen kohokohta, josta yleensä kevätkesä varsinaisesti alkaa!


Kunhan ehdin, teen erikseen toisen postauksen, jossa kerron tarkemmin virkatusta helmasta, neulotusta yläosasta sekä virkatusta kauluksesta ja hihansuista. Myös etenemissuunnista ja materiaaleista. Tämä oli nyt tällainen tyytyväisyydenfiilistelypostaus.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Värjärikillan vuosikokous

Innokkaita värjääjiä koolla Turussa


Nyt aika kuluu kuin siivillä, eikä blogin päivittämiseen meinaa olla aikaa. Juttuja ja aiheita on, mutta jäävät luonnoksiksi, kuten tämäkin jäi pariksi viikoksi. Sitten pitää säätää aikamuodot ja tarinat uusiksi, kun asia ei tapahtunutkaan tänään tai eilen. Tästäkin Värjärikillan vuosikokouksesta tuli kuluneeksi jo pari viikkoa. Mutta kiva palata mielessä takaisin mukavaan päivään Turkuun.

Lauantaina 11.3. kokoonnuimme kokoustamaan Turkuun eri puolilta Suomea, noin 20 henkeä. Vuosikokouksen lisäksi käytiin kaupungilla lounaalla ja opeteltiin tappikutomista lampaanvillasta. Hallitus suunnitteli seuraavaa Värillä -lehteä ja tulevan kesän Värjäripäiviä - ohjelma ilmestyy lähiaikoina. 


Kokouksessa jouduin tai pitäisikö sanoa pääsin puheenjohtajaksi. Ihan mukava ja helppo homma, kun hallitus oli valmistellut asiat hyvin ja yhdistyksen asioita ja taloutta on hoidettu huolellisesti. Ja kokousväki oli aktiivista.

Lounaalla ajeltiin Aurajoen puolelta toiselle ja takaisin Förillä. Ja siinä välissä syötiin siellä toisella puolella. En tiedä kumpi puoli oli oli tosi puol jokkee, mutta molemmat puolet Aurajokea olivat siis käytössä päivän aikana.




Kokous ja iltapäivän kutominen olivat Manillantehtaan rakennuksessa köysisalissa.



Tappikudonta oli ihan uusi kokemus. Sitä olisi kiva tehdä esim pienten lasten kanssa matonkuteesta. Nyt harjoittelimme perinteiseen tapaan rasvaisella lampaanvillalla. Villa oli suoraan kerimisen jäljiltä, pesemätöntä ja rasvaista. 




Villalaatuja oli useita erilaisia ja niinpä kokeilinkin omaan kudontaplänttiini kaikkia vaihtoehtoja. Kovin olivat erilaisia kuitupituudeltaan ja tunnultaan. Työni odottaa terassilla edelleen viimeistelyä ja pesua. Eiköhän se joskus tässä kevään aikana valmistu. Pitäisi keksiä sille myös jokin funktio. Ehkä päätyy takapuolen alle nuotiopaikalle, jos ei sitten seinälle, vähän riippuu siitä, osoittautuuko päässä oleva idea loimilangan lopuille toteutuskelpoiseksi.


Seuraavista kuvista hahmottuu tappikutomisen työvälineet ja -vaiheet. Loimilangat ovat kiinni tappion alareunan reiästä ja kun on kudottu lähes tappion pituus, kudottu osa siirretään tarpeista loimiin. Kudonta on ihan vaan palttinaa yhden tapin edestä ja yhteen takaa vuorotellen. Villakuidulla kudottaessa villaan laitetaan lievästi kierrettä, niin kuidun pysyvät koossa.










Lopuksi vielä linkki Instagramissa olevaan videooni tappikutomisesta. Instagramissa olen nimellä @punospirjo.

Nyt onkin sitten aika odottaa seuraavaa loppukeväällä ilmestyvää Värillä -lehteä ja kesän värjäripäiviä. Värillä lehti on jäsenetu, jota myös ei-jäsenet voivat ostaa killan tapahtumien yhteydessä. Samoin killan Värjäri -pinssiä. 

Värjäripäivät ovat tänä vuonna 20.-23.7. Lepaalla Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksella. Päiville ovat tervetulleita myös muut värjäyksestä innostuneet kuin Värjärikillan jäsenet. Ohjelma painottuu erilaisiin värjäyksiin tekniikoiden ja värien perusteella, mutta tarjolla on muutakin kuin värjäystä, esim. kehruuta. Värjäripäiville voivat osallistua muutkin kuin Värjärikillan jäsenet. Niin minäkin tein viime vuonna, tosin liityin kiltaan jo päivien aikana, sillä niin innostavat päivät olivat ja mukavia värjäreitä. Näistä Otavan opiston värjäripäivistä voit lukea blogistani, klikkaa edellistä linkkiä.

Värjärikilta löytyy myös Facebookista, liity ryhmään ja toki myös killan jäseneksi. Nähdäänkö heinäkuussa Lepaalla väripatojen äärellä?