sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Muutama askel muodonmuutokseen


Jalkalamppu - kanttarelli - jalkalamppu - kanttarelli

Idea tuli talvella, toteutus oli keväällä, käyttöön tuli kesän korvalla, blogiin pääsi kesällä.


Kauniisti valaisee. Enemmän tunnelmavaloa kuin työvaloa.

 
Valmista punontapintaa jaksaa ihailla - joka suunnasta, monta kertaa.


Kauempaa ja lähempää.


Alta, päältä ja sivulta. 


 Reunan päättely kuin korinlaita.

 

Lampun yläpään / hatun / varjostimen muoto tuli pajujen paksuuden ja punojan tarkkuuden / epätarkkuuden mukaan.


Tuoreen pajun vihreyttä.


Sävyjen kirjoa.
 

Pinnan rouheutta.


Punojan kevätpiha.


Varjostinosa leveni ylöspäin.


Työn eteneminen palkitsee monin tavoin.


Levittämistä, levittämistä.


Kahdella pajulla lampunvarresta ylöspäin.


Lisäloimet viritettynä punomista varten.


Varren värejä


Lisää värejä ja vartta


Vartta aina vaan

Vartta riitti ja riitti


Kevätkelien myötä punoja siirtyi pihalle hommiin.
 

Pakkaskeleillä aloitin punomisen sisällä, aurinkopäiviä odotellen.


Punontapajujen värikirjo on mahtavaa


Punonta eteni 


Sopivan rytmin ja järjestyksen löytäminen vei ensin aikansa.


Täältä lähdettiin, pohjalta, lattian tasosta, kipuamaan kohti taivasta.


Apupoika vieraili välillä ja oli vähän epäluuloinen

 

Pajujen valintaa. Punaiset kanukat saivat kuitenkin jäädä pois, muihin punontoihin.


Lampun runko valmiina punontaan.


Välineet maalauksen jälkeen. Vähän möykkyistä maalia, kun sekaisin vesi- ja liuotinliukoista.


Maalipinta on vihreä, möykkyinen. No piiloon jää kokonaan.


Maalin jouduin sekoittamaan keltaisesta ja sinisestä.
  

Kaupasta haettu suklaanruskea olikin sinistä.
 

Niin ja vesiohenteista, vaikka menin hakemaan liuotinohenteista. 
Kaksi mokaa samassa purkissa, ostajan ja maalin purkittajan.


Alunperin pastellivärinen naulakko.


Käytännöllisyyttä heikentämässä naulakon päissä marmorilätkät.


90-luvulla Valion jäälelötehtaan jäätelöbaarin kalustukseen kuulunut turhake. 
Ajatui meille, kun ilmaseen sai. 


Vähän meni aikaa muodonmuutokseen.


Lopputulos on sen väärtti.


 ps. naulakoita on myös toinen. Siis lisää tuunausta tiedossa - joskus, kun uusi idea valmis toteutukseen!



4 kommenttia:

  1. Kiitos kovasti, olihan tuo lähtökohta melkoinen härpäke sekä muotojen että värien suhteen ;-)

    VastaaPoista
  2. Hienosti naamioitu härpäke, nyt kivampi katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, härpäkkeilläkin on tulevaisuus ;-)

      Poista