keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tuotekehitystä tämäkin


 

Ristiäiset tiedossa <3

Tästä tekemisestä ei ollut alunperin tarkoitus tulla bloggausta, koska tämän piti olla ihan simppeli valmiin ohjeen mukaan tekeminen. Prosessissa tuli kuitenkin vastaan niin hyviä blogin aineksia, että oli pakko muuttaa aikomuksia. Ja samalla huomasin, että vaikka joku neule on minulla jatkuvasti työalla, niin tämä bloggaus on vasta ensimmäinen nuoren blogini postaus, jossa aiheena on myös neulominen.



Pari viikkoa sitten samana päivänä postilaatikosta tupsahti uusi Moda-lehti ja kutsu sukulaispienokaisen ristiäisiin. Minulla on periaate, että lahjat tehdään omin käsin, jos vaan aika sen sallii ja jos lahjan saajalle keksin toimivan idean. Aika on useimmiten tämän periaatteen toteutumisen este, ideoita kyllä pukkaa ihan tungokseen asti. Ja vauvathan ei vielä protestoi pehmeitä paketteja :-)


Moda 6/2012
Kutsu ristiäisiin

Moda on minusta tällä hetkellä käsityöohjelehdistä parhain ja monipuolisin - siis hyvä ideoiden ja soveltamisen lähde. Taito-lehti on silti ihan ykkönen minulle, mutta se on enemmän muotoilua ja käsillä tekemistä artikkelein esittelevä lehti kuin malli- ja ohjelehti. Toisaalta olen käsityölehtien osalta kaikkiruokainen ja yleensä käytänkin niitä pääosin vain ideoiden lähteenä ja tuotoksiin yhdistän ideoita sieltä ja täältä ja lopuksi sovitan mallin käyttämiini lankoihin tai kankaisiin. Verkosta mallien hakemiseen alan vasta tottua, johtuu varmaan siitä, että lehtiä voi selailla soffalla loikoillen. Hym, tässähän tuli hyvä syy toivoa tablettia vaikka joululahjaksi.




Takaisin aiheeseen. Tuoreessa Modassa oli suloisia vauvanvaatteita, osa ihan ristiäisaiheella otsikoituina. Päätin siis kerrankin tehdä jotain ohjeen mukaan ja käsillä olevasta lehdestä. Joten kaikki kymmenet lehtikansioni saivat olla kirjahyllyissä rauhassa tällä kertaa. Marketista ostin kaksi kerää Novitan Wool-lankaa, vaaleansinistä ja tummaa turkoosia - siis riskittömästi ihan perus poikavärejä poikavauvalle.

Moda 6/2012, s 58

Moda 6/2012, s 61

Koska aika oli taas rajallinen, päätin tehdä pieniä asusteita sen verran mitä ehdin. Aloitin myssystä. Ohjeen mukaan tein siihen asti, missä alkoi pinta-/pitsineuleinen sydänkuvio. Miksi tekisin vain yhden sydämen, kun se näytti niin söpöltä ja jonkin kuvion tekeminen vie työtä aina mukavammin eteenpäin kuin pelkän sileän oikean neulominen. Pistin siis eteen kolme sydäntä jonoon. Tämä oli mallin tuotekehitys nro 1. Sydämet myssyssä etenivät alhaalta ylös. Se olikin tässä ohjeessa kiva pointti, että oli sama sydänkuvio ohjeena kummastakin suunnasta ja niistä tuli hyvin samannäköiset valmiiksi neulottuina. Mutta, alhaalta etenevässä sydämessä olikin ohjekuvassa muutama virhe. Merkkasin ne valokuvaan punaisella. Siitä siis puuttui useammastakin kohdasta merkintä nurjasta silmukasta. Tämä siis tuotekehitys tai virheen korjaus nro 2. Kuviossa merkit tarkoittaa seuraava: tyhjä = oikein, - = nurin, o = langankierto puikolle. Sitten vielä kolmiot: sydänten yläreunoissa olevat = nosta 1 s oikein, neulo 2 oikein yhteen ja nosta ylivedetty yhteenneulottujen yli. Kolmio, jonka suorakulma on oikealla = neulo 2 oikein yhteen takareunoista. Kolmio, jonka suorakulma on vasemmalla = neulo 2 oikein yhteen etureunoista.

Moda 6/2012, s 94, vas. kärjestä etenevä sydän, oik. yläkaarista etenevä sydän

Myssyn päälaki kavennettiin ohjeen mukaan tosi sukkelaan. Tein sen mukaan, mutta en ollut lopputulokseen tyytyväinen. Purin kavennuksen pois ja tein uusiksi vähän hitaammalla tempolla. Olisi voinut kavennukset ehkä jakaantua vieläkin pidemmälle matkalle, mutta sitten olisi pitänyt purkaa myssyä pidemmälle. Tässä siis tuotekehitys nro 3. Korvaläppien nauhat olivat mallin mukaan kierrettyjä nyörejä ja päälaelle kiinnitettävät sydämet oli ohjeessa kiinnitetty ketjusilmukkaketjulla. Hymm, miksi kaksi erilaista nyöriä samassa tuotteessa? Ja eikös pienet sormet saa ajan kanssa kierretyt nyörit sekaisin? Tuotekehityskohta nro 4: Tein kaikki nyörit samalla tavalla: ketjusilmukkaketju yhteen suuntaan ja takaisin piilosilmukoita ketjuun virkaten. Napakka ja punosmainen nyöri lopputuloksena.


Pienokaisen sydänmyssy
Seuraavaksi tein tumput. Myös niissä sydänkuvio eteni alhaalta ylös, joten siinä noudatin aiemmin korjaamaani kuvio-ohjetta. Tumppujen kärkikavennus oli myssyn tyyppinen "nopeasti kuroen kasaan". Muutin sen leveäksi nauhakavennukseksi. Tein siis kavennukset 1. ja 3. puikon alussa yhden oikean silmukan päässä kaksi silmukkaa oikein yhteen ja 2. ja 4. puikon alussa yhden oikean silmukan päässä kaksi silmukkaa oikein yhteen takareunoista. Ohjeessa tumppuja yhdistävä nyöri oli ketjusilmukkaketju, jonka siis tässäkin muutin vahvemmaksi virkkaamalla toisen kerroksen piilosilmukoita. Tässä siis alkuperäiseen tumppuohjeeseen kaksi muutosta eli tuotekehitykset nrot 5 ja 6.


Pienokaisen tumput

Sukat päätin jo alunperin tehdä settiin mukaan ja kun siitä ei ollut ohjeessa mukana, niin tein ne ihan otsalohkosta perussukkien ohjeella. Sukassa oli yhteensä 36 silmukkaa eli pikkusen enemmän kuin tumpuissa. Tein vahvistetun kantapään, kun se minusta villasukkaan kuuluu, vaikka tuskin näiden sukkien käytössä kantapäät vielä kuluvat. Taitaa olla enemmän jalkojen ilmassa heilumista sen ajan, kun nämä vesselille jalkaan mahtuvat. Niin ja tein tietenkin sydämet sukkiin jalkapöydän päälle, eihän ne muuten olisi kuuluneet samaan tuoteperheeseen. Sukkien sydämissä siis testasin sydänkuvio-ohjeen, jossa sydän etenee ylhäältä alas kohti kärkeä. Tämä ohje piirros oli virheetön. Ja hienosti sydämet tosi samannäköiset kuin toiseen suuntaan neuloen tumpuissa ja pipossa. Sukkiin tein saimanlaiset leveät nauhakavennukset kuin tumppuihinkin.

Pienokaisen sukat edestä

Pienokaisen sukat sivusta

Lankaa oli vielä tolkuttomasti jäljella, joten päätin tehdä myös settiin tuttipullonlämmittimen. En tiedä onko sen funktio kovin merkittävä, mutta kivastihan sillä sai täydennettyä kokonaisuutta. Tein ohjeen mukaan aloitussilmukat, mutta jo parin kerroksen jölkeen hälytyskellot soi. Lämmittimestä oli tulossa lähinnä kaljapulloon tai muuhun tölkkiin sopiva. Eikun purkamaan ja katsomaan lehden kuvaa tarkemmin. Kuvassa on ihan selvästi niin, että pulloa kiertää kolme sydäntä rinnakkan kahdessa kerroksessa, sillä muutenhan kuvassa näkyisi kerralla kaksi kokonaista sydäntä rinnakkain ja nyt näkyi vain 1,5. Ohje oli kuitenkin tehty neljälle rinnakkaiselle sydämelle. Miksiköhän? Laskin silmukat uusiksi kolmelle sydämelle ja se vaikutti heti enemmän tuttipullonkokoa vastaavalta. Tässä siis tuotekehitys / virheenkorjaus nro 7.

Pienokaisen tuttipullonlämmitin

Tuttipullonlämmittimen pohjaan jäi ohjeen mukaan melko iso reikä. No tuossa funktiossa sen kanssa olisi voinut elää, mutta ajattelin, että pullonlämmitin voisi toimia myös pussukkana vaikka vanuille tms, jos siinä on ehjä pohja. Tein siis kavennuksia ja kaventamattomia kerroksia pohjaan ohjetta enemmän, niin sain pohjan ihan umpinaiseksi. Pohjassa on neulottu vuorotellen kerron oikeaa ja kerros nurjaa. Kavennukset ovat aina kerroksella, jossa tehdään oikeaa. Pullon reikäriviin pujotettiin nyöri, ohjeen mukaan taas vaiheeksi kerjusilmukoita, mutta minulla samanlainen kuin kaikki muutkin tuotesetin nyörit. Tämä siis vielä tuotekehitys nro 8.


Tuttipullonsuojan pohja näkyy hyvin tästä kuvasta.

Myssyssä ja tuttipullon lämmittimessä on virkatut pikkusydämet, joista en tuotteiden kohdalla maininnut mitään. Sydämiä on kuvina ollut tässä bloggauksessa siellä täällä <3. Virkattujen sydänten ohje oli hyvä ja pieniä sydämiä oli kiva virkata. Niitä meinasi tulla jo yli tarpeenkin. Ylimääräiset päätyvät varmaan ainakin osin ristiäisiin onnittelukorttiin.

Sydämiä pienokaiselle <3

Valmista tuli. Ja vielä viikko aikaa ristiäisiin. Keskeneräisistä tuotteista kuvia ei ole, koska ei tosiaankaan ollut tarkoitus tehdä tästä blogipäivitystä. Ohjeiden kanssa on siis hyvä olla tarkkana. Herneitä ei kannata vetää nenään, jos ei tule ihan mallikuvan näköistä. Silloin kannattaa tuumata ja miettiä, että mitä tässä oikeesti pitäisi / kannattaisi tehdä. Ja niille epäileväisille, jotka luulevat, että en pysty käsittelemään sinistä väriä, tämä on todiste, että kyllä pystyn, jos tilanne sen vaatii. Tämän bloggauksen myssyn, tumppujen ja tuttipullonlämmittimen ohjeet pienin muutoksin ovat siis Moda -lehdessä  6/2012. Pienistä virheistä huolimatta jatkan edelleen Modan tilaamista ja iloitsen, että siitä tulee kaksi numeroa enemmän vuodessa kuin aikaisemmin!



Valmis  asustesetti pienokaiselle
Kutsun koordinaatit ja pienokaisen lahjat valmiina ristiäisiin <3

Settiin sopiva tuttipullokin löytyi toisesta kaupasta. Vakioruokakaupassa oli vain vääränvärisiä. Toisessa kaupassa kassajonossa oli pari tuttua. Saa nähdä lähtikö pienessä kylässä huhut liikkelle, kun pelkän tuttipullon kanssa kassalla touhusin. 


Lämmistä matkaa pienokaisen ensimmäiseen syksyyn ja talveen <3

Nyt niin odotan jo ristiäisiä ja pienokaisen ensitapaamista. Myös aikuisempia sukulaisia on kiva tavata :-)








11 kommenttia:

  1. Siis aivan ihanat!! Mullekin tulee Moda, mutta tällaisten ohje on mennyt aivan ohi. Kiitos sinun, tällainen setti pääsee välipalatyöksi puikoille!
    Kiitoksia inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista Tiukuli :)
      Niinhän se usein menee, että kymmenennellä kerralla huomaa lehdestä jotain, mitä ei oo koskaan ennen noteerannut :-) Ja jos jotain tiettyä asiaa etsii lehdistä, tuntuu väliin siltä, että just kaikki sellaset sivut ovat lähteneet kävelemään. Kiva, jos sait omaan tekemiseesi inspiraatiota, se lämmittää :-)

      Poista
  2. Ihanan inspiroiva blogi sinulla!

    Ristiäislahjasettisi on hurmaava.

    VastaaPoista
  3. Siis niiiiin IHANIA <3 <3 <3 Tuplamummun sydämeni halkee, kun näitä katsoo <3 <3 Mummun pienet Onni ja Aarre ja nuo tumput, sukat ja pipot <3 <3 Haluaisin oppia.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplamummo vaan opettelee, niin hyviä tulee ja pikkupojat tykkää vielä isompinakin :-)

      Poista
  4. ihania! Ja mitkä värit!!!! :D

    VastaaPoista
  5. Aika ihana setti! Löysin sinut fb:n virkkaus-sivun kautta. :)

    VastaaPoista