sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Reinosukat

 

Kirjoneulesukat Reino -tossujen innoittamina 


Kirjoneulevillasukkieni ideointi käynnistyi pohdinnalla: Mikä ihmisillä on jalassa, etenkin miehillä. Varsin paljon Crocseja – aitoja ja halppiskopioita. Ja sitten Reinoja, Reinoja, Reinoja. Kaikenikäisillä ja myös naisilla.




Reino –tossut ovat tosi suomalaiset ja tällä hetkellä taas tosi suosittuja. Samoin Seitsemän Veljestä –villalanka, perusvillasukkalanka Nalle -langan oheilla. Joka ruokakaupasta ja marketista saatavilla.

Lisää kuvateksti

Visio Reino –sukista alkoi syntyä verkkokalvolle. Kirjoneulekuvion suunnittelu vaati kudotun Reino-kuosin yksinkertaistamista, moneen kertaan yksinkertaistamista. Johtavana ajatuksena oli pitää ruudullisuuden koko Reino-kangasta vastaavana. Ei suurentamista, vaikka siten kuvio-osia olisi saanut lisää, vaan karsimista, karsimista. Ja vielä kerran karsimista.

4-värinen Reinokuosi



Yksivärisiä Seitsemän veljestä -lankoja täydensi loistavasti uusi ruskea Tweed -sävy. Reinosukat kävivät keskeneräisinä myös Naantalin kylpylässä. Tyttökaverin sirossa jalassa 46 kokoinen Reinosukka heilui viehkosti, kun valmistauduttiin iltajuhliin. Liekö Reilun kaupan kuoharilla ollut osuutta asiassa.




Meillä on kotona 1.8.2012 viisi vuotta täyttänyt marsupoika, jonka nimi on Einari. Einari muutti viisi vuotta sitten Ideaparkin Faunattaresta meille Jalmarin kanssa. Einari on trikolori rusettimarsu. Einari meinasi saada nimekseen Reino, koska värit muistuttavat Reino-tossua. Myös marsun koko pienestä aikuiseksi menee hyvin Reino -tossujen skaalassa, noin 35 - 46 koot elinkaaren aikana.




Einari-marsu, 5 v.

Einari eli Eikka tykkää salaatista, voikukista, apiloista, persiljasta jne. Samoin tykkäsi Jalmari. Jalmari on ruskea sileäkarvainen marsupoika. Tai oli, sillä Jalmari meni menneenä kesänä Juhannuksen alla syömään apilaa ja voikukkaa marsujen taivaaseen. Einari jatkaa meidän komentamista keittiössä ja vaatii ruokaa lähes jokaisella jääkaapin avaamisella.



Einari ja Jalmari salaatilla

Einari apila-aterialla

Reino -tossut ei syö salaattia. Eikä Einari ei suostunut millään houkuttelulla tulemaan samaan kuvaan Reinojen ja salaatin kanssa.


Reinot ja salaatti

Takaisin Reinosukkiin.

Reinosukkien prototyyppi valmistui elokuussa ja osallistuin niillä Novitan ja Suuri Käsityö -lehden Sukkamestari -kilpailuun. Tai ainakin oli tarkoitus osallistua. Lopulta taisi käydä kuitenkin niin, että sukat eivät ehtineet aikataulussa Novitalle. Edellä mainittu Naantalin reissu vaikutti osaltaan sukkien valmistumisen viivästymiseen. Ensimmäiset Reinosukat menevät kuitenkin hyväntekeväisyyteen Novitan ja Suuren Käsityölehden kautta. 


Reinosukat - suunnitellut ja neulonut Pirjo

Reinosukat edestä

Reinosukat sivusta

Omasta mielestä onnistuin aika hyvin vangitsemaan Reino -kuosin henkeä kirjoneulemalliin. Seitsemän Veljestä -lanka on vähän turhan tuhtia kirjoneulesukkiin, tosin miesten kokoisiin sukkiin loppupeleissä ihan passeli. Ohuemmalla langalla kuvioaiheeseen olisi saanut vähän enemmän Reino -kuosin elementtejä mukaan. Mutta nyt mentiin kilpailuohjeita noudattaen.

Reinosukat Reino -tossuissa

Toivottavasti minun Reinosukat päätyvät hyväntekeväisyyslahjoituksena jonkun tosi Reinon jalkaan! Reino -tossujen kanssa tai niitä ilman.


Kilpailussa palkittiin ihan hienoja ja taitavasti toteutettuja kirjoneulesukkia. Täältä voit niitä katsella. Minun suosikit noista ovat toiseksi tulleet Kettu -sukat.

Toiset Reinosukat ovat puikoilla ja ne saa joululahjaksi joku lähipiirin Reino.

15 kommenttia:

  1. Kerrassaan upeat Reinot ja eipä tuo Einarikaan hassumpi ole.

    VastaaPoista
  2. Kivat Reinot on. Sormet kutisevat päästä tekemään oma Reino sukka versio. Somia hamstereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, elävät "Reinot" ovat marsuja, ei hamstereita ;-)

      Poista
    2. Anteeksi. Mikä lie lapsus tullut, itselläni kun lapsena on ollut hamstereita joten kyllähän minä erotan nämä toisistaan.

      Poista
  3. Varsinaisesti pitä tulla kertomaan että bongasin sukkasi Tampereen kädentaidot messuilla. Siellä olivat "sukkakuusessa" Novitan osaston vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :-) Itse en ehtinyt messuille, mutta kaveri otti mulle kuvia sukkapuusta. Bloggaamaankaan en ole ehtinyt aikoihin ;(.

      Poista
  4. Upeat Reino-sukat! ja Einari on vallan mainio :) Meillä on myös kolme marsua, ja ovat kivoja kavereita!

    Sinulla on täällä blogissasi paljon upeita ja mielenkiintoisia juttuja, lisään suosikkeihini ja perehdyn ajan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sukkailija! Kiva saada uusia lukijoita :-) ja positiivista palautetta ;-)

      Poista
  5. Mä tarvin tommoset Reinosukat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että syntyy tarpeita! Sun pitää ottaa puikot käsiin tai sitten hommata joku neulomaan Reinot <3

      Poista