lauantai 22. maaliskuuta 2014

Maailmanmatkaajan spiraalit


Kierteessä

Innostuin kovasti Tee Villelle Villein pipo 30 -päivässä kisasta. Pipon ideointiin meni suurin osa alkukilpailun ajasta. Siis alitajunta teki työtä, ei aktiivista pähkimistä kovinkaan paljon.

Maailmanmatkaajan spiraalit -pipo
Päädyin spiraaleihin. Ja vaikka Villen pipot ovat yleensä mustia, päätin käyttää vihreää ja keltaista lankaa. Pipo ei päässyt loppukilpailuun, kuten ei mikään muukaan minun suosikeista, joita oli kuitenkin puolen tusinaa 303:sta kisaan osallistuneesta piposta.

Maailmanmatkaajan spiraalit -pipo
Kilpailussa innostuin sen säännöistä. Pisin aika, 30 päivää oli pipon valmistamiseen. Sen jälkeen loppukilpailuun valinta meni ja äänestys menee parissa viikossa läpi. Äänestysaika päättyy 24.3.2014.

Maailmanmatkaajan spiraalit -pipo
Kilpailusta opin, että minulla on ihan erilainen maku Villelle sopivasta Villeimmästä piposta kuin Villellä itsellään ja hänen avustajilla. Siis, kun ei oma pipo pärjännyt, eikä myöskään yksikään suosikkini, joita kuitenkin peilasin Villelle soveltumisen kautta.

Maailmanmatkaajan spiraalit -pipo
Kilpailussa vähän harmittaa, että loppukisaan pääsi yksi kopioitu malli. Kisan järjestäjien ammattitaitoa osoittaisi, että valintoja testattaisiin edes muutamalla kuvagooglauksella. Loppukilpailussa oleva poropipo ei ole osallistujan oma malli, vaan kyseinen ohje löytyy mm. Ravelrystä. Tällaset aina syö motivaatiota ja pistaa kummastelemaan ihmisten moraalikäsityksiä. Onneksi kisan raati otti palautteen vakavasti ja diskasi plagiaattipipon pois kisasta. Kisaan lähetetyistä pipoista otettiin kuvat styroksipäässä, päälaen spiraali ei oikein tuossa "virallisessa kuvassa" näy. Se löytyy täältä.

Virallinen kisakuva
Oma piponi, Maailmanmatkaajan spiraalit, on virkattu. Tein ohjeen siihen valmiiksi ja, kun en päässyt sitä kisaan lähettämään, jaan sen täällä blogissani. Pipoon virkattuja spiraaliruutuja voi hyvin käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen. Nyt minulla on jo työn alla villatakki, jossa on noita spiraaliruutuja. Olen siis ihan kierteessä. Niin ja tein proton jälkeen heti myös toisen spiraalipipon, niin jäi sellainen myös itselleni.

Kaksi maailmanmatkaajan spiraalit -pipoa
Maailmanmatkaajan spiraalit -pipon työohjeen saan pdf:nä täältä blogista heti, kun osaan liittää ohjeen blogiin! Myös kuvaohjeet spiraaliruudun virkkaamisesta on tulossa.

23.3.2014: Ohje on nyt seuraavassa postauksessa julkaistuna eli täällä:
http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2014/03/spiraalipipon-ohje.html

6 kommenttia:

  1. Mun mielestä tekemäsi pipo sopisi hyvin Villen tyyliin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun muutkin on samaa mieltä kuin minä. Villellä varmaan ollut kiire tai huono päivä, kun teki valintaa :D

      Poista
  2. Piposi olisi kyylä aivan sopiva Villelle. Hyvä, että järjestäjät ottivat palautteen siitä plagioinnista tosissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, molemmista asioista. Erityisen iloinen olen plagiointiin reagoinnista, koska se ei ole aina mikään itsestäänselvyys näissä käsityö- ja mallijutuissa.

      Poista
  3. Ihan juuri sopii maailmanmatkaajalle/Villelle!!!

    VastaaPoista