lauantai 28. kesäkuuta 2014

Matot kuteiksi

Kummallisen omituisia harrastuksia

Toiset kutoo matonkuteista mattoja. Tosin niin minäkin teen aina aika ajoin, kun leikattuja kuteita on kertynyt muutaman kesän verran. 


Mutta lisäksi puran mattoja kuteeksi. Ihan oikeesti. Harrastaakohän samaa kukaan muu?



Omituinen. Omituinen ihan todistetusti, sillä Facebookin "mistä-näitä-testejä-riittää" sarjassa just tänään tein testin, jonka tuloksena oli Omituinen. Siis sana, joka parhaiten kuvaa minua on testin mukaan QUIRKY. Eli outo, eriskummallinen, ihmeellinen, kumma, erikoinen, kummallinen, omituinen. Ja Internetin testithän ovat 100% luotettavia, eikö niin? Tässä viitekehyksessä on hyvä mennä eteenpäin. Aika helpottunut fiilis.


Viime kesänä aloitin viimeisen purkuhomman ja kesäkuun alkupuolella sain varmiiksi. Siis koko maton purettua ja kerittyä kerille. Pihahommaa, sisällä pölyää liikaa.



Ei mikään ihan pikkuhomma. Matolla oli mittaa jotain 200 x 350 cm. Ihan älytön maton koko. Kukaan sellaista käsittele mitenkään. 


Ja värit. Kolmea trikookudetta sekaisin vuorotellen koko ajan samassa järjestyksessä. Värit sekoittuu. Lopputulos epämääräinen sinisen-harmaan-kukertavan kirjava. Plaah.


Kaksi hyvää syytä purkaa kuteiksi. Siispä toteutin sen.
 

Nyt on pyykkikopallinen kudekeriä, kolmea eri väriä yhteensä liki 10,5 kiloa. Näitä on hyvä sekoitella tarpeen mukaan sopiviin väreihin uusissa räsymatoissa. Saatanpa myös käyttää jonkun näistä trikoista ristiin rastiin virkattuun mattoon. Siihen toiseksi väriksi esim. joku oranssi tai vaaleanvihreä. 
 

Tämä tauti tai kummallisuus minulla on ollut jo 90-luvulta. Silloin purin ekat matot. Valkoiset chenillematot, jotka sitten vyyhtesin ja värjäsin muutamalla mieluisella värillä. Ja kudoin uusiksi matoiksi.

Niin kummallinen en ole, että purkaisin vanhoista vaatteista kudottuja mattoja. Niissä kuteet on usein aika lyhyitäkin pätkiä. Niitä tuskin tulisi kudottua uudelleen. Ja sitä paitsi, ne on usein hyvin suunniteltuja. Ja jos niillä ei ole muuta käyttöä, niin pihalle katteeksi, kuten minulla yksi matto tänä kesänä päätyi.


Aina välillä pihalla istuessa leikkaan käytöstä poistettuja vaatteita ja muita tekstiilejä kudekoppaan. Muillekin yritän tarjota saksia käteen, mutta harvemmin onnistuu. 

Onneksi varastossa on yksi harmaa odottamassa purkamista ja värjäystä. On tiedossa tekemistä pahanpäivän varalle. Niin ja by the way, kun puhun kutomisesta tarkoitan kangaspuilla kutomista. Puikoilla neulon ja koukulla virkkaan.

Hassisen konetta mukaellen: Kummallinen on helppo olla, ei huolet paina, rasitu polla!


14 kommenttia:

  1. Täällä toinen omituinen,joka purkaa mattoja.Hienoa,että löytyy kanssasisaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hienoa! Me voitais Marsa perustaa Matonpurkajat ry tai jotain vastaavaa :-)

      Poista
  2. No tuo on jo varsinaista kierrätystä!!! Ei mitenkään omituista mielestäni, koska itsekkin puran mm neuleita ja uusiokäytän ne....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matonpurkamisessa harmittaa se, että on kamalan työlästä purkaa niin, että ei katkoisi loimilaikoja poikki aika ajoin. Niistä tulee sitten 20 sentin pätkiä, jotka mulla on mennyt roskikseen. Kyllä mäkin virkkuita ja neuleita aina joskus puran, jos on hyvä lanka mennyt ei-toimivaksi tuotteeksi.

      Poista
  3. Aha, että loimilankakin uusiokäyttöön !!! No tietysti :)
    Voisin kuvitella tekeväni tätä itsekin. Tosin ei oikein ole paikkoja sellaiseen. Enkä niiin intohimoinen kierrättäjä ole.
    Puran kuitenkin villapaidat, jos ovat sellaisesta langasta, että käyvät sukiksi vielä. Lapsena saatu vyyhdinpuu on ollut kovassa käytössä.
    Hyvää pyhäpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pyhäpäivää Daisy, sateesta huolimatta! Taas hyvä ompelusää :-) Lankojen kierrätys kannattaa myös! Kaikki vaihtoehdot kaatopaikalle ovat hyviä.

      Poista
  4. Apua...mie en oo tainnut kuullakaan, että mattoja puretaan...nii et saadaan kudetta. Voi mahoton ja mie leikkelin monena kesänä kuteita parvekkeella ja heitin roskiin hirveät määrät, ku ei kellekään kelvannu. Koitin niit lahjottaa, ku ite ennää jaksa kutoo.Taisin mie muutaman kerän varastoon jättää, ku ihan surku tul, ku piti heittää pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei Anni, minulle olisi kyllä kuteesi kelvanneet. Varmaan oli hirveetä heittää hyvää materiaalia pois. Nyt kyllä tuntuu, että mattojen kutominen on lisääntymässä ja virkattujahan melkein kaikki tekee. Turhaa ostaa kudetta kaupasta, kun vanhoista vaatteista saa hyvin ja ilmaiseksi.

      Poista
  5. No just tuli mieleeni, että en viitsi viedä valkoista rahkamattoa pesuun vaan sen takia että pussitan sen odottamaan,että kelpaisi jollekin. Ajattelin purkaa kuteiksi, laittaa pesukoneeseen ja sen jälkeen värjätä. Huh, Olipa hyvä että en ole ainoa jolle tämä tuli mieleen. Jään siis odottamaan kesää.
    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Mäkin olen kerran purkanut valkoisen rahkamaton ja sitten värjännyt kuteet koneessa. Tuli hienoja ruskeita, vihreitä, oransseja ja sinisiä kuteita. Nyt ne ovat olleet mattona jo monta vuotta. Suosikkimattoja.

      Poista
  6. Mietin tässä juuri, että josko purkaisin pari ostomattoa (á 130x190cm) ja virkkaisin niistä uuden maton. Olisikohan hullun hommaa vai järkevää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaanakatariina! Ehdottomasti järkevää, jos matoilla ei nykyisellään ole käyttöä. Noin isoista saakin paljon virkkausmateriaalia. Mä olen nyt just kutonut ja käyttänyt tämän postauksen kuteita uusiin mattoihin :-)

      Poista
  7. Äitini on tehnyt tätä vuosikaudet. Hän myös käyttää puretun maton loimen uuteen mattoon, mikäli se vain on mahdollista. Todellinen kierrättäjä kun on. Hänelle ei uuden materiaalin käyttö ole mitenkään haastavaa, mutta kun saa kierrättää, niin ideoille ei tunnu olevan loppua. Ajattelin vain, että hän on ainoa, mutta ihanaa löytää muita samanhenkisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla Kardemumma! Terkkuja paljon äidillesi, meitä kaiken kierrättäjiä on tosiaan monia, mutta somen avulla hengenheimolaisia on mahdollista löytää. Vanhan maton loimia mäkin käytän uusien mattojen päihin.

      Poista