perjantai 27. kesäkuuta 2014

Myytti on murrettu

Äiti-tytär tunikat neuloksesta

Myytti on murrettu. Legenda ei enää elä.  Osaan ommella joustavasti neuloksesta päällä pysyvän ja ihan julkisestikin pidettävän vaatteen. Luulin, että se ei ole mahdollista. Edelliset kokemukset niin epämuodostuneita ja saumat liekottavia.


Vihdoin sai Paapii Designin Linnunrata -neulos vaatteenmuodon. Materiaali on joustocollegea.  Ihana oranssi ja mukava printti. Kangas on suht tukevaa neulosta ja mukavaa ommeltavaa.



Kädentiet ja kaula-aukko on huoliteltu samalla neuloksella, kaksinkertaisin kaitalein. Vetoketjun funktio on lähinnä koriste, vaate menisi päälle hyvin ilman sitäkin.


Saumurini ei suostunut yhteistyöhön, joten käytin ompelukoneen joustavia ompeleita ja trikooneulaa. Tai monta trikooneulaa, kun ainakin kaksi onnistuin vauhdissa katkomaan. 70-luvun Husqvarna ei petä koskaan, toimii aina.


Tunikan mallin nappasin tyttären vanhasta Seppälän trikootunikasta. Tosin vain ääriviivat, sillä mitään turhia leikkauksia en neulokseen tehnyt, jotta hieno printti säilyi ehjänä.


Helmassa on kuminauha, joka antaa tunikalle pallomaista muotoa.


Vetoketjun ja kaitaleiden ompelun onnistumiseen olen erityisen tyytyväinen.


Kun onnistui ensimmäinen, tein toisen heti perään. Kiitos kesäloman ja juhannuksen jälkeisen epävakaan sään. Ompelukone rouskutti pari päivää yhtä sun toista. mm. joustavista kankaista.


Toinen neulos eli jumppaavat bandat on kudottua jerseytä, ei siis painokangasta. Valitettavasti en muista myyjän nimeä, mutta Tampereen kädentaitomessuilta kangas on ostettu muutama vuosi sitten.


Bandakankaassa on käytetty neuloksen nurjaa puolta päällä kädenteiden ja kaula-aukon kaitaleissa.


Bandat jumppaa niin, että hiki tulee katsellessa.


Neulos on eri suuntaan edessä ja takana, kun leveys ei olisi muuten riittänyt. Suunnalla on usein väliä, mutta tässä se ei kyllä pikavilkaisulla erotu. Ainakaan minun silmään.


Toinen on äidille, toinen tyttärelle. Ja tarvittaessa voidaan vaihtaa. Istuu päällä ihan nätisti.
 


Oma riemukaari on sentään hieno paikka, vaikka kuvaamiselle.


" On meillä hauska täti, tuo täti Moonika. Kun täti menee torille on näky komea. Kas näöin heiluu laukku ja laukku heiluu näin. Kas näin heiluu laukku ja laukku heiluu näin..."



Täti Moonikan laukku on anopin vanha puuvillanarusta makrameesolmittu puukahvainen  kesäkassi. Olen värjännyt kassin oranssiksi vuosia sitten. Yksi kesäkassilemppareista.



Tampereella Pyynikin näkötornin munkkikahvilan munkki maistui mainiolta hyvässä seurassa ja uusi tunika päällä. Mukava paikka, paljon ihmisiä, mahtavat maisemat ja maailman parhaat munkit!



 Kiitos koleiden kesäsäiden, että maltoin istua lomalla sisällä ompelukonetta kaasutellen!


Kaunista kesää!


6 kommenttia:

  1. Mainiot, värikylläiset mekot!!! Ompelu vaatii kyllä kärsivällisyyttä ja harjoittelua... Hienosti olet onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos margsan! Joustamattoman kankaan ompelu on kyllä enemmän mun juttu, mutta nyt uskallan tarttua muihinkin kangaspinon trikoisiin.

      Poista
  2. Ihanat mekot. Minä en ole ensimmäisellä lomaviikolla ompelukoneelle päässyt. Iloitsen kuitenkin siitä, että Vilma on löytänyt ompelemisen, kone surraa koko ajan. Valmiita en ole vielä nähnyt. Eivät ole läpäisseet Vilman tarkkaa seulaa.
    Puutarhasi on kuin kuvia tropiikista katselisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Ihanaa, kun kun myös sinun jälkikasvusi on kiinnostunut käsillätekemisestä. Taitojen siirtäminen sukupolvelta toiselle on tärkeää. Mitä puutarjhaani tulee, niin se se on kiinni valituista kuvakulmista. Tropiikin sijasta voisin myös esitellä kaatopaikkatyylistä sektoria ;-)

      Poista
  3. Hyvä todiste siitä että kesä on mielentila tai tässä tapauksessa hieno tunika :)

    VastaaPoista