lauantai 7. maaliskuuta 2015

Afrikankukka ja afrikankukka


Kestävää kukkaloistoa kevääseen

Voihan pilvisyys ja räntäsateet! Ja missä ihmeessä se aurinko piileksii? No ainakin virkaten voi elää keskellä kukka- ja väriloistoa.

Afrikankukkaohjeeni on ollut yksi blogini suosituimmista postauksista. Se on ohje 6-kulmaiseen afrikankukkaan. Samassa ohjeessa on myös baskerin  teko-ohjeet näillä 6-kulmaisilla kukilla. Postaus on yli kahden vuoden takaa, tammikuulta 2013. Samalla ohjeella olen tehnyt alpakkalangasta baskerin. 6-kulmio on ihan jees, mutta usein paloista tehty tuote on helpompi koota neliöistä.

Siispä tässä nyt ohje afrikankukkaneliöön. Neliöruudun pohjana on 8-terälehtinen afrikankukka. 6-kulmaisessa kukassa on 6-terälehteä. Logiikka kukan ja ruudun rakentumisessa on siis hieman erilainen näissä kahdessa. 6-kulmiossa kulmat asettuvat terälehtien kohdalle, kun taas 8-kulmaisessa kukassa kulmat asettuvat kahden terälehden väliin ja kulmien välissä on kaksi terälehteä.

Afrikankukkaneliö virkataan näin:

 
Tee kiristettävä aloituslenkki (tai 5-6 ketjusilmukkaa renkaaksi).


1. kerros:
Tee aloituslenkkiin 2 ketjusilmukkaa ja 7 kiinteää silmukkaa. Sulje renkaaksi ja kiristä aloituslenkki sopivan napakaksi.



2. kerros:
Tee jokaiseen 1. kerroksen silmukkaan 2 pylvästä ja pylväsparien väliin 2 ketjusilmukkaa. Kerroksen 1. pylväs on 3 ketjusilmukkaa.


Pylväspareja on 2. kerroksella siis kahdeksan. Sulje kerros piilosilmukalla ja siirry piilosilmukoin 1. pylväsparin yli.


3. kerros:
Vaihda väriä. Kiinnitä uusi väri piilosilmukalla 1. kahden ketjusilmukan kaareen. Tee jokaiseen kahden ketjusilmukan kaareen 2 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä. Siirry suoraan pylväällä seuraavan ketjusilmukkakaaren kohdalle. Kerroksen 1. pylväs on 3 ketjusilmukkaa.


Toista koko kerros eli kahdeksan kertaa 2 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla. Siirry piilosilmukoilla 1. kahden ketjusilmukkakaaren kohdalle.


4. kerros:
Tee jokaiseen kahden ketjusilmukan kaareen 7 pylvästä. Siirry pylväsryhmästä toiseen suoraan eli väliin ei tule yhtään ketjusilmukkaa. Kerroksen 1. pylväs muodostuu 3 ketjusilmukasta.


Toista pylväsryhmiä niin, että niitä on yhteensä kahdeksan. Sulje kerros piilosilmukalla ja vaihda samalla väriä.


5. kerros:
Tee 1 ketjusilmukka ja sitten yksi kiinteä silmukka niin, että viet koukun kahden edellisen kerroksen alta ennen 1. edellisen kerroksen pylväsryhmää. Tee jokaiseen pylvääseen 1 kiinteä silmukka eli yhdessä pylväskaaressa on aina 7 kiinteää silmukkaa. Tee pylväsryhmien väliin aina 1 kiinteä silmukka niin, että viet koukun kahden edellisen kerroksen alta. tee tämä kiinteäsilmukka myös melko napakaksi, niin saat terälehtiin kauniin muodon.


Sulje kerros piilosilmukalla ja vaihda väriä. Kukkaosa on valmis.


6. kerros:
Kerros alkaa neliön sivun keskeltä. Kuudes kerros tekee kukan ympärille neliön. Muoto saadaan aikaiseksi eri korkuisia silmukoita virkaten. Kukan ääriviivoja korostaa, jos koukulle ottaa edelliseltä kerrokselta vain silmukan takareunan. Näin on tehty tässä mallikukassa. Vaihtoehto on ottaa silmukan molemmat reunat koukulle.

Tee 3 ketjusilmukkaa, sitten etene seuraavasti: 1 puolipylväs, 3 kiinteää silmukkaa...


... 1 puolipylväs, 1 pylväs, kaksi pitkää pylvästä, 1 ketjusilmukka... (ollaan 1. kulmassa)


 ... 1 pitkä pylväs samaan silmukkaan kuin edellinen pitkäpylväs, 1 pitkäpylväs, 1 pylväs, 1 puolipylväs... (1. kulma valmis)


 ... 3 kiinteää silmukkaa, 1 puolipylväs, 1 pylväs, 1 puolipylväs...
 

 ... 3 kiinteää silmukkaa, 1 puolipylväs, 1 pylväs, 2 pitkää pylvästä, 1 ketjusilmukka, 2 pitkää pylvästä ( huom. eka näistä edellisen kanssa samaan = kulma), 1 pylväs, 1 puolipylväs, 3 ketjusilmukkaa...


... seuraava sivu ja kulma taas samoin...

 .
... kerroksen lopuksi kerros kiinni piilosilmukalla. Neliön voi lopettaa tähän, jos koko ja väritys on mieluinen. Mutta voi jatkaa vielä yhdellä kerroksella.


7. kerros: 
3 ketjusilmukaa ja sitten koko kerros 1 pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan, paitsi...


... kulmissa, 1 pylväs keljusilmukkaan, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs samaan ketjusilmukkaan. Sitten jatkuu taas pylväillä seuraavaan kulmaan.
 

Kerroksen lopuksi kerros kiinni piilosilmukalla.  Dadaa Afrikankukkaneliö on valmis. Tämä mallineliö on virkattu Seitsemän Veljestä langas nro 4:n koukulla ja sen koko on noin 15 x 15 cm.


Näitä on kiva virkata ja näihin jää todistetusti koukkuun.



Palataan myöhemmin siihen, mitä ihmettä näistä värikkäistä mallikukkaa ohuemmista kukkasista kevääksi syntyikään!




Kukallista kevättä ja hyvää huomista naistenpäivää kaikille!

11 kommenttia:

  1. Onpa selkeä ohje ja kaunis malli. Koeversiot heti tekeille. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Hei Pirjo !
    Kiitos selkeästä ohjeesta opettavaisten kuvien kera. Itse en ole koskaan virkannut muuta kuin hiirenhäntää :-) Tänään otin sit itteäni niskasta kiinni ja avasin läppärin blogiisi .. ja eikun harjottelemaan .. kiitos .. minä sain kun sainkin kukkasen aikaseksi .. hetken päästä niitä olikin jo kaksi ja sit kolme ... mie oon niin täpinöissä tästä oivalluksesta :-) KIITOS SINULLE ! Nyt sit jo haaveilen peiton virkkaamisesta .. ja uskompa sen tekevänikin. t. Hanneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Hanneli! Tällaisen viestin saaminen on niin ihanaa. Hienoa, että ohje toimi, opit tekemään kukan ja teit niitä vielä useamman ja nyt jo suunnittelet peiton tekemistä! Mahtavaa <3

      Poista
  3. Tää ohje on todella selkee ja onnistuu kukan teko. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että ohjeesta on sinulle apua!

      Poista
  4. Kiitos aivan mahtavasta ohjeesta, sain inspiraation peittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, kiva että synnytti inspiraation! Toivottavasti peittosi on edennyt hyvin!

      Poista
  5. kiitos hyvästä ohjeesta, luultavasti kerroksen kuusi kuvan neljä alapuolella olevan ohjeen lopussa kuuluisi olla kolme kiinteää silmukkaa kolmen ketjusilmukan sijaan?

    VastaaPoista
  6. Kiitos todella selkeästä ohjeesta! Tarvitsin vain kukan peittämään pienen reiän. Olin jo vaipumassa epätoivoon toisen ohjeen kanssa. Kukasta tuli kuppi! Onneksi en luovuttanut, vaan löysin sinun ohjeesi. Ohuella langalla ja 1,50 koukulla sain kauniin, sileän kupin ja reiän peittoon. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Korjaus edelliseen: sain kauniin, sileän KUKAN! Helle tekee tepposiaan!

    VastaaPoista