sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Turhake Postinen kummastuttaa

 Voisko sitä mitenkään ymmärtää?

Alkuvuodesta on aiheuttanut kummastusta ja närkästystä kaksi kertaa viikossa postilaatikkoon tupsahtava Postinen. Postin mainos, jonka välissä usein, ainakin meillä, sellaisen kaupan mainos, jota ei edes ole paikkakunnalla. Voiko olla turhempaa? Pitäsikö jo kieltää mainosten jakaminen omaan postilaatikkoon? Niin paljon turhaa paperia viikoittain. Mutta sitten jäisi paikallinen ilmaislehti Kaupunkiuutiset saamatta. Ja jotain mainoslehdyköitä tulee myös väliin hyödynnettyä.


Annoin myös Postiselle eilen mahdollisuuden. Onhan siinä yksi hyvä asia: Kaunis oranssi väri kannessa.


Tein viidestä Postisesta punotun pärekorin. Tein sen samalla ohjeelle kuin olen tehnyt sanomalehtikoreja. Löydät ohjeet täältä. Sovelsin päreen leveyden ja taittelun tähän materiaaliin passeliksi.


Yksi Postinen puoliksi eli kaksi pärettä yhdestä Postisesta.


Puolikas Postinen kaksikerron.


Ja kaksikertainen puolikas Postinen kolmeen osaan taitellen. Valmis päre on siis kuusin kertaista Postispaperia.


Kolme ja kolme pärettä pohjaan.


Laidaksi neljä pärettä. Yksi...



Kaksi...


 Kolme ja neljä. Oranssit värit voi asetella samoille sivuille.


Toinen puoli on sitten "mitä sattuu" eli mitä Postisen takakansi mainostaa.


Hienompi kori olisi kokonaan oranssina. Sitten pitäisi säästää jo 10 Postista. Ja tehdä jokainen päre liimaten kahdesta osasta. Hukkapaperia jäisi kylläkin paljon enemmän. Nyt jäi vain pienet silput.


Ei maksa vaivaa. Toivottavasti Postinen lopetetaan ennen kesää. On niin turha eli en anna sille tämänkään jälkeen mahdollisuutta.


Sanomalehtipaperi on muutenkin koriin joustavampaa. Tosin sormet tulee painomusteen. Sitä haittaa ei ollut Postisessa.
 

Hämeen Sanomat muuttuu tabloid kokoon ensi viikolla eli 1.4.2015. Se ei ole mikään aprillipila, vaan totisinta totta. Nyt on siis korkea aika laittaa muutamat viimeisten viikkojen isokokoiset Hämärit talteen sanomalehtikorien punontaa varten! Kohta niitä ei enää saa. Silti peukutan tabloid-muutoksen puolesta.


Eilen ollut Earthhour ei tässä paljon lohduta. Kynttilöitä tuli kyllä poltettua, pidempäänkin kuin sen yhden tunnin. Mutta pienistä teosta kestävä kehitys syntyy yksilötasolla. Siis ihan hyvä asia tuo Earthhour. 


Postinen lupaa sujuvampaa arkea. Aika paljon luvattu! En huomaa, että lupaus olisi toteutunut tai edes toteutumassa. Onneksi arki on jo muuten hyvää ja riittävän sujuvaa.


Postiskori on aika paljon pienempi kuin isosta Hämäristä punottu. Taidan laittaa pääsiäismunat postiskoriin.



Pääsiäisenodotusta!

5 kommenttia:

  1. Samat aatokset on minullakin ollut tuosta Postisen tarpeellisuudesta, "jonnin joutava", kuten äitini sanoi tarpeettomasta. Mutta kiva kori siitä näköjään tulee, panenpa idean korvaan taakse, jos joskus tarve iskee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Matleena! Mutta näiden korien takia Postisen painamista ja jakelua ei toki tarvitse jatkaa ;-)

      Poista
  2. Hieno! :) PItää kokeilla! :D Helpottaa postinjakajan työtä! ;)

    VastaaPoista