tiistai 13. elokuuta 2013

Tetris -torkkupeitto

Kasveilla värjätyn peiton uusi elämä

Tämä peitto ei ole mikään tämän kesän virkkaus. Olisko kymmenen vuotta sitten tehty. Peitto palasi muutaman vuoden jälkeen meille vähän nuhjuisena, nyppyisenä ja muutamasta kohdasta purkaantuneena. Suoraan ajosta.

Vanha peitto suoraan ajosta

Peiton reunassa oli tukevasta ruskeasta kankaasta kaitaleet, sillä se oli ollut paitsi meillä, myös lainakodissa, sohvan päälisenä. Pysyi siis paremmin paikallaan noiden reunusten avulla.

Ruutupeitto ja virkkaajan ruutukengät

Meinasin pistää peiton lihoiksi eli pilkkoa osiin ja tehdä uusia tuotteita. Kun levitin peiton, tui wau suusta! En yhtään muistanut tuota sommittelua, joka peitossa on. Ihan mahtava, pakko sanoa itsekin. Facebookin Virkkaus-ryhmässä kannustettiin pitämään peitto koossa. En siis tehnytkään siitä kuutiorahin päällistä ja tyynyjä. Rahinpäällistä tarvitsevat saavat päällisen ihan uusista langoista ja heille sisustukseen paremmin sopivista väreistä - mustaa, harmaata, ripaus valkoista ja kettua. Ja kuviota joku muu neliömalli kuin perusisoäiti. Malli vielä vähän hakusessa.

Isoäidinneliö kasviväreillä

Tetris - torkkupeiton nimi tuli myös naamakirjan kommenteista. Kiitos siitä! Loistava ja kuvaava nimi. Peiton langat on värjätty kasveilla, pääosin 80-luvulla. Langoissa on ohuempia ja paksumpia villalankoja. Ohuita lankoja on käytetty kaksinkertaisena, siitä osaan ruutuja tulee meleerattu elävä sävy, kun virkkuun säikeet ovat vähän eri väriset. 100% villalangat olivat soffanpääliskäytössä vähän nyppyyntyneet.

Etsi kuvasta peitto ;-)

Peitto pysyi siis kasassa, mutta sai täyshuollon.

Höyrytystä vaille huollettu peitto

Ensin ruskeat kangasreunat pois. Ne oli ommeltu koneella kapealla siksakilla kiinni peiton reunaan.

Reunakankaat ja reunavirkkaus pois

Onneksi peittoa kiersi pylväskerros ja siksak oli siinä kiinni. Ruudut pysyivät purkaessa ehjinä. Pylväskerros sen sijaan repeili sieltä täältä, kun ratkoin kankaat pois aika ronskilla tyylillä. Purin pylväskerroksen pois.

Puretut langat talteen

Ajattelin tehdä tilalle uuden ruskean reunan. Työhuoneesta marssin hakemaan vyyhden ruskeaa lankaa. Mutta ei sitä löytynyt, vaikka oli selkeä mielikuva, missä laatikossa ja minkälainen vyyhti. Se oli kadonnut taas siihen tuttuun mustaan aukkoon. Meillä on jatkuvasti tavaroita hukassa, siis mustaan aukkoon kadonneita tai piiloon menneitä.

Uutta reunaa raikkaammalla värityksellä

Oikeastaan olikin hyvä, että ei löytynyt ruskeaa lankaa. Löytyi vihreitä Raijan Aitan villa-pellavalankoja. Tein reunan niistä. En vain yhtä kerrosta, vaan kolme. Enkä tasaisena pylväspintana, vaan isoäidin tyyliin kolmen pylvään ryhminä.

Lisää reunaa pukkaa

Kylläpä vihreä raikasti peittoa mukavasti.Iltaa myöten piti virkata.

Välillä meni terassilla yötyöksi

Peiton isoäidit olen aikanaan virkannut niin, että pylväsryhminen välissä neliön sivuilla on yksi ketjusilmukka. Se on ihan jees tuohon kuohkeana pehmeään pintaan ja löyhään virkkuuseen. Nykyisin harvoin teen väliketjusilmukkaa. Mutta nyt tein ne myös vihreään reunukset. Vähän liepottaa reuna, mutta en pura. Pitää höyryttää reuna kevyesti.

Valmis Tetris -peitto

Reunan virkkauksesta lisäksi korjasin purkautuneet kohdat, päättelin näkyvät langanpäät. 

Käytössä tulleet reiät umpeen
 
Lisäksi nypin pois ison kasan pillinkiä. Noin nyrkin kokoinen pallo tuli nypyistä roskiksiin.

Nyppypallo kulumisen jäljistä

Ja sitten tietenkin kuvausta maassa, mattotelineellä, viikattuna.

Valmis Tetris -peitto puettujen ommupuiden katveessa
 
Mattotelineellä

Isoäidit pinossa

Läheltä ja kaukaa.

Jokainen ruutu on katsomisen arvoinen

Virkkaajan paikka virkatulla peitolla
 
Omppupuiden kanssa, virkkaajan kanssa, edestä ja takaa.

Virkkaaja virkkaa virkatulla peitolla

Uusia isoäitejä syntyy

Tekemisen iloa ja onnea

Auringossa ja varjossa. Ulkona ja sisällä.

Aurinko paistaa mattotelineellekin

Terassilla varjoisampaa, mutta värit hehkuu

Sopisi sängynpeitteeksikin

Yksi sänkykin löytyi johon sopisi. Ehkä kuitenkin torkkupeittokäyttöön tulee tämä nyt.

Sängyllä vain kuvausta varten

Niin ja nyt on myös jo malli rahin pääliseen. Isoäidin ympyrä, joka vikalla kerroksella muuttuu neliöksi. Kettua, harmaata, valkoista ja viininpunaista. Katsotaan tuleeko vielä mustaakin. Jos, niin sitä pitää hakea kaupasta. Muut löytyivät kotoa, eivät olleet mustaan aukkoon hukkuneet :)

Rahin päälinen syntyy ympyröistä neliöiksi
 
Hyvä on virkkailijan elokuussa vielä pihalla virkkailla!


Omenapuut tuottavat satoa
Kirjoituksessa vilahtelevat omppupuut ovat saaneet pukunsa kesällä 2012. Niiden tarinoista voit lutea:


Maksaruoho kukkii kilpaa...
...omppupuun  kukkien kanssa



12 kommenttia:

  1. On uskoMATTOman upea ja kaunis. Värit hivelevät molempia silmiä ja mieltä :)

    Osaisitko neuvoa, miten isoäidinneliöt yhdistellään, niin ettei neliöiden väliin tule "paukamaa"? Vai onko tämä peitto jo niin hyvin käytetty, että yhdistyskohdan kohouma on jo 'kulunut pois'?

    Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Nämä on liitetty ompelemalla viimeisen kerroksen yläreunan silmukoiden sisemmistä reunoista. Et tule paukamaa, eikä tässä saumat palojen välissä ole yhtään kuluneet. Virkaten liittämällä tulee erilainen, ns. paukama. Tosin sekinnvoi olla hyvä tehokeino, kun miettii siinä etenemisjärjestyksen huolella. Ommellen liittäminen on hitaampaa, mutta sillä tosiaan saa neutraalimman liitoskohdan.

      Poista
  2. Aivan huikean kaunis- väreiltään ja sommittelultaan!!!

    VastaaPoista
  3. Wau mikä peitto, ihan selkeä tetris :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia A. Eikö olekin, hyvä huomio asian hokanneelta!

      Poista
  4. Niin komia on. Värit niin mahtavat. Hieno työ!

    VastaaPoista