Höyhenen kevyttä mohairia

Aina voi virkata paloja tuleviin tarpeisiin

Miksi tykkään virkkauksessa? Voi tehdä paloja tietämättä heti lopputulosta.

Pyöreitä, neliöitä, kolmioita. Ei tarvitse aloittaessa tietää, mitä paloista tulee. 

 

Voi antaa ideoiden riehua päässä sitä mukaan kuin paloja syntyy.

Aina ei tarvitse opetetta uutta mallia. Ulkonäkö muuttuu paljon pelkillä materiaali- ja värivalinnoilla.

Paloja saa sukkelaan valmiiksi. Myös tuotteiksi asti, jos ottaa pienen tavoitteen, vaikka tyynynpäälisen. Päiväpeitto vaatii jo pitkäjänteisyyttä.

Noin vuoden olen ihastellut ja hypistellyt mohairlankoja, joita olen saanut kahdelta ystävältä. 

Vihreää Fontyn Kidopale mohairia 4 kerää yhdeltä ystävältä Karnaluksin tuliaisina. 

Ruskeaa ja keltaista Anisian mohairia kerät ja kerän violettia ggh:n Kid Melange mohairia toiselta ystävältä joululahjaksi.

Nyt niistä on tullut 48 neliötä. noin 10 cm x 10 cm jokainen. 

 Tässä kuvat mohairtilkkujen kerroksista. Viisi kerrosta yhteensä.

 Kuutta erilaista väriyhdistelmää.

 

 

 

Jokaisessa aina kolmea väriä. Reunat kaikissa vihreää.

 Malli on tuttu syksyltä. Tein terapiakoiran kotiin rahin päälisen tällä samalla mallilla. Rahipostauksesta löytyy myös ohjeet palan virkkaamiseen.

Ei heti uskoisi, että ihan sama malli kyseessä. Materiaali ja värit vaikuttaa tosiaan paljon.

Viikon aikana näitä paloja virkatessa käyttötarkoitus on kirkastunut. 

Ei tule huivia näistä. Tulee tunikamekko.

 

Palat tulee mekon helmaosaan. Ei siis saanut pajupallo pitää koristeitaan.

Ei edes sitä yhtä, joka meinasi pallon piiskaan unohtua. Vain pakkaskuvauksen ajan.

Ripustamisessa ja kuvaamisessa ehti sormet jäätyä, kun pakkasta oli noin 20 astetta.

Muuten oli lämmin, etenkin jaloissa. Swantsit ja Arctipsit varmistivat sitä. 

Swantseista lisää 1.1.2014 postauksessa ja Arctipsin huopalapikkaista taas on lisää tarinaa viime talven lapikaspostauksessa.

Nyt kokoamaan paloja mekon helmaosaan.