maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ajan patinaa

Hyvää Taidon ja käsityön viikkoa!

Tänään alkoi valtakunnallinen Taidon ja käsityön viikko. Taidon ja käsityön kunniaksi viikon aikana on tarjolla paljon erilaisia kädentaitoaktiviteetteja ympäri Suomenmaan. Myös omatoimisesti voi puuhailla kaikenlaista tulevaa Pääsiäistä, Vappua tai kesää ajatellen. Tai ihan muuten vaan, sillä kaikenlainen käsillä tekeminen tekee monin tavoin hyvää. Taidon ja käsityön viikko löytyy myös Facebookista.

Oman Taidon ja käsityön viikkoni aloitin jo eilen Metsäkylän Navetan pääsiäismyyjäisissä. Päivä kului hapekkaassa säässä tihkusateessa ja hyvässä seurassa. Vähän myyntiäkin tapahtui ja illalla ei Nukkumattia tarvinnut odotella. Pari kännykkäpussin ostajaa oli jo liki kanta-asiakkaita, kun halusivat jo toiset kännypussini. Naisasiakkaalta oli anoppi napannut virkatun kännypussin omaan puhelimeensa. Miesasiakas taas oli tänään saamassa uuden puhelimen ja joulumyyjäisistä ostettu kännypussi oli väärän kokoinen. Hyvä tuote siis, kun jo toiset kännypussit kelpasivat. Vähänkö tuli taas pienestä hyvä mieli!

Tänään virallisena Taidon ja käsityön päivänä parsin ja paikkasin. En omia tai perheen vaatteita. Vaan omppupuiden kaksi talvea talvehtineita villamekkoja/ -housuja. Joko lintu tai orava on käynyt varastamassa pesämateriaaleja. Osa rikkoituneista kohdista oli sään kuluttamaa. 

Palat roikkui, saumat ja korsetit repsotti, sydänkin oli irronnut paikaltaan. 





Puuvillalankaa, sakset, verhoilijan neula ja kamera mukaan ja pihalle. 
Juuri ennen sadetta ehdin korjaamaan molemmat



Nyt on taas mekot ja housut kunnossa ja voidaan hyvillä mielin suunnata yhdessä kohti Pääsiäistä, Vappua ja Juhannusta. 
Myös sydän sykkii paikallaan.

 






Vanhojen omppupuiden pintaan kasvaa hauskasti sammalta. 
Olgan korsetin pitsihihnojen läpi se tulee ihanasti esille.


Hyvää Pääsiäisen odotusta ja mukavia Taidon ja käsityön -viikon touhupäiviä!


4 kommenttia:

  1. Nuo neulegraffitit ovat upeita yäpäristötaideteoksia - kuten tämäkin!!!

    VastaaPoista
  2. Kun mä olin laittanut omat virkatut kudelmani puihin, niin seuraavan kerran, kun toinen aikuisista pojistani tuli käymään, hän kysyi, että miksi nuo puut on merkattu.. kaadetaaks ne? Voi pojat, mua huvitti. Niinköhän meidän naapuritkin odottelee... että milloinhan ne nuo merkatut puut aikoo kaataa, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D kaatamista varten neulegraffiteilla merkatut puut, heh! Myös mä olen saanut kaikenlaisia kummia kommentteja, yleisin liittyy omppupuiden suojaamiseen jäniksiltä. Siis moni kysellyt, että onko siksi ettei puput syö / vieläkö pääsevät syömään? ;-)

      Poista