sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ilotulituksen räiskyessä

Kohti kolmatta vuotta!

Nyt räiskyy ja rätisee! Leimahtelee ja paukkuu! Ilotulitus kaksivuotiaan kunniaksi menossa Riemukaaren alla. Punos-sidos-silmukan ensimmäisestä postauksesta tuli tänään kuluneeksi kaksi vuotta. Olen kovin kiitollinen kaikista yli 113 tuhannesta käynnistä ja 103 kirjautuneena lukijasta. Ja itseenikin olen tyytyväinen, kun 110 postausta olen saanut julkaistua, siis noin yksi per vko. Ei paha, kun ei ollut oikein mitään tavoitteita ja aikaa useimmiten ihan liian vähän.


Kommentteja kirjoituksiin ei useinkaan tule paljon, mutta se ei haittaa. Olenhan myös itse turhan laiska kommentoimaan muiden blogeja. Usein tulee kirjoitettua kommentit Facebookiin, jos sitä kautta on mielenkiintoiseen  blogipäivitykseen törmännyt. Se on vaan siellä niin paljon mutkattomampaa. Tykkääminen olisi hyvä ominaisuus bloggerin blogeissa. Juu, tiedän että sellaisen voi ns.kyselynä lisätä.


Muutenkin on pitänyt päivittää blogin ulkoasua, jo yhden vuoden täyttyessä se oli mielessä. Mutta nyt mennään vielä tällä alkuperäisellä lookilla, koska suunnitelmat ovat kesken ja monta muuta asiaa prioriteetissa ennen sitä. Josko kesälomalle osuu jokunen sadepäivä, niin vaikka sitten. Jos inspiraatio osuu samalle päivälle.


Katselin blogin suosittuja tekstejä. Seuraava kuvakooste on tusinasta suosituimpia. Niitä kaikkia on klikattu vähintään tuhat kertaa, suosituimpia tuhansia kertoja. Toivottavasti on myös luettu.


Suosituimmat postaukset rivi kerrallaan, vasemmalta oikealle, alkaen ylärivistä:


Omia suosikkejani on punonta- ja pajujutut, mutta lukijat ovat selvästi eniten kiinnostuneita virkkauksesta ja virkkausohjeista. Itsekin tykkään kyllä tehdä virkkauksesta ohjeita. Myös mosaiikkityöt ovat mieluista kesäpuuhaa. Täytyypä erikseen nostaa muutamia omasta mielestä liian vähälle huomiolle jääneitä juttuja kesän aikana esille. Kummasti itsekin unohtaa, mistä kaikesta on tullut kirjoitettua ja kuinka jossain asioissa tiedostamatta jo toistaa itseään.

Yhteisöllisyys on yksi motiivi pitää blogia ja seurata muiden blogeja. Siihen liittyy myös oman osaamisen jakaminen ja muilta oppiminen. Mukavia yhteisöllisyyttä ja hyvää mieltä itselleni ja toivottavasti monelle muullekin ovat tuottaneet Turengin aseman käsityöillat, Kässäpussinäyttely ja Isoäidinneliöpeittojen virkkaaminen hyväntekeväisyyteen yhdessä työkavereiden kanssa. Aseman käsityöillat jäivät terveydellisistä syistä viime talvelta, mutta toivottavasti toteutuu taas jatkossa.


Pajupallo oli kaksi vuotta sitten ensimmäisen postauksen aihe 1.6.2012: http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2012/06/pajupallo-talvesta-kesaan-taman-blogin.html .Tänään se on pari kerrosta isompi ja vanhempi vihreä pallo:

 
Ja pallo on saanut kaveriksi belgialaisen ristikkopuun, jolla myös punottu pää. Ja taustalla näkyy myös Riemukaari.


Riemukaaren vehreän vihreyden alla ilotulitus sen kuin vaan jatkuu! Riemukaari valmistui keväällä ja oli silloin ihan eri näköinen kuin tänään:




Kiitos sinulle lukijani! Ilahdun jokaisesta lukukerraista, jokaisesta uudesta lukijasta ja jokaisesta punos-sidos-silmukan aiheuttamasta innostuksen ja tekemisen kipinästä! Jokainen kirjoitus ja juttu on minulle kasvun paikka!


Ihanaa kesäkuuta, kesää, Juhannuksen ja lomien odotusta!

11 kommenttia:

  1. tuo krokotiilivirkkaus-linkki ei ainakaan minulla toiminut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Kaikki linkit eivät tosiaan toimi. Yritän korjata mahdollisimman pian. Nyt heti ei onnistunut, vaikka tein mielestäni ihan oikein. Onpas harmillista!

      Poista
    2. Nyt toimii, ainakin minulla! Oli bloggerissa joku vika, koska oli linkitetty ihan oikein.

      Poista
  2. Onnittelut kaksivuotiaalle! Muistan nähneeni tuon pajupallon täällä kauan sitten ja olisi mukava kokeilla sellaisen tekoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura onnitteluista! Suosittelen elävän pajupallon tekemistä. Siitä on iloa vuosiksi ja on helppo tehdä. Minulta voi aina kysellä ohjeita:-)

      Poista
  3. Onnittelut vuosipäivän johdosta! Nuo pajujutut ovat kyllä kiinnostavia, mutta itselleni vaikeita toteuttaa, koska omistan ainoastaan parvekkeen. Myös minä pidän noista ns käsityöjutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margsan onnitteluista! Parvekkeellaan pajua voi punoa, mutta toki on helpompaa pihalla säilyttää ja tehdä punontoja. Ja elävät pajut eivät kovin hyvin talvehdi ruukuissa, maassa paremmin.

      Poista
  4. Onnea kaksivuotiaalle, ihanasti olet taas jaksanut päivittää ilotulitusta ja muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Seija! Vähän huumoria joukkoon. Hauskaa oli touhuta noiden ikivanhojen sädetikkujen kanssa :-D

      Poista
  5. Onnea! Minäkin pidän kovasti pajujutuista vaikka tuskin pääsen itse mitään lähiaikoina punomaan. Mutta hieno materiaali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Pajusta yhdistyy rouheus ja herkkyys. Se on aina erinäköistä ja ainakin mun on turha yrittää tehdä kahta samanlaista työtä. Ja elävät pajujutut on ihan oma lukunsa <3

      Poista