lauantai 14. kesäkuuta 2014

Vanhan liiton neuloja

 Villasukat

Tykkään neuloa villasukkia sukkapuikoilla. Yksi kerrallaan. Varresta varpaisiin. Vahvistetuilla peruskantapäillä. Kerroksia ilman silmukkamerkkejä laskien. Palmikoita ilman apupuikkoja tehden. Olen siis vanhan liiton neuloja.


Nämä sukat eivät vahvista edellistä. Näissä on tiimalasikantapää. Ne on tehty kaksi yhtäaikaa magic loopilla siis pitkällä pyöröpuikolla. Onneksi kuitenkin varresta varpaisiin. Ei mene ihan maine vanhan liiton neuolojalta. Mutta palmikot vaati apupuikkoa, koska ristikkäin menevien oikeiden silmukoiden välissä on nurjaa silmukoita ja ne vaativat eteen tai taakse laitettujen silmukoiden neulomista osissa, siis ensin nurjat ja sitten oikeat.


Miksi nurjia silmukoita väliin, kun ilman niitä voisi tehdä suht samannäköistä palmikkoa ilman apuvälineitä? No joustavuuden vuoksi.
 

Niin ja näiden sukkien ei ollenkaan pitänyt päätyä blogiin. Mutta kun sitten kävikin niin, että apupuikko unohtui kotiin, kun sukkaneule oli mukana sairaalassa. Siinä lääkärille pääsyä odotellessa meinasi tulla hätä, kun apupuikko puuttui ja palmikkokohta oli käsillä ja neulomatta ei voinut istuskella.


Hätä keinot keksii. Kävin ilmoittatumistiskiltä kysymässä tädiltä klemmaria lainaan. Tai ihan omaksi, koska en aikonutkaan sitä palauttaa, koska tavallaan tuhosin sen. Paperiliitin suoraksi ja avot, siinä oli hätävara-apupuikko.


Näin se toimii. Siis seuraavien kuvien mukaan. Tilanne tosin lavastettu sukkien myöhemmässä vaiheessa, sillä en sentään ruvennut keskussairaalassa kuvaamaan vaihekuvia. Jo sen verran kummallisia katseita aiheutti innostumiseni tädin antamasta pienestä klemmarista.












Sukat valmistui mukavasti kesäkuun alkuun. Niiden kärkikavennus on kuin pipossa, ei mitään kiiloja tai nauhoja. Taas poikkeus vanhan liiton neulojalta.


Niin ja vaikka en osaakaan kokea tarpeelliseksi puikkomittoja, silmukkamerkkejä, apupuikkoja ja muita neulojan tarpeellisia apuvälineitä, niin minusta on hienoa, että aiheesta on osannut mm. suomalainen sukkaplocci tehdä hyvää liiketoimintaa. Toistaiseksi langanpätkistä ovat vaan olleet minulle riittäviä merkkausvälineitä.


No samaa olen väittänyt puikkojen ja koukkujen kanssa. Että minulle riittää kaikki kymmenet vanhat omat, perityt ja saadut. Kunnes sain Knit Pron cubicsit. Ne on ihan mahtavat käteen. Silti olen päättänyt, että ne yhdet tai siis kahdet saman kokoiset sukkapuikot riittää aika ajoin tuomaan neliskanttisten puupuikkojen nautintoa. Niin ja Knit Pron ruusupuinen pyöröpuikolla myös, jolla nämä macig loop sukat neuloin. Ei liikaa herkkuja ja joka päivä. Taito ja sen hiominen keskiössä!




Sitä paitsi neulominen on enemmän taito- ja tekniikka- kuin välinelaji. Siis mun mielestä. Ihanaa silti, että neulojille on vaihtoehtoja työvälineissä ja materiaaleissa. Ja makuasioista ei sovi kinastella. 

Nauttia vaan neulomisesta - kesästä - kesäneuleista - neulekesästä. Ja virkkuusta tasapuolisuuden nimissä.


Viikko Juhannukseen ja keli on sellainen, että villasukat on tarpeeseen!


8 kommenttia:

  1. Vitsi miten ihanat....voikun mulla olis jaksamista ylipäätänsä edes tehdä sukkia, olen jotenkin sukkien ja lapastenkin kanssa tosi laiska, heh. x)

    http://silmukoitua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Sukat on musta tumppuja mukavampia, koska lapasesta tuppaa jäädä peukut tekemättä ;-)

      Poista
  2. Kiva postaus ja sukat myös :)
    Terveisin toinen "vanhan liiton sukantekijä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Daisy, ollaan vaan vanhan liiton sukkailijoita, vaikka aina joskus on hyvä jotain uuttakin oppia. 60- luvulla oli jotenkin niin ehdotonta, että miten esim. sukat tehdään. Onneksi ei enää :-)

      Poista