torstai 1. tammikuuta 2015

Aika tulla kaapista ja kääntää uusi sivu!

Vuoden 2015 kalenterille kannet

Onnellista ja touhukasta alkanutta vuotta kaikille!


Uuden vuoden kunniaksi ompelin kannet uudelle kalenterille. 


Olen käyttänyt jo vuosikausia vain sähköistä kalenteria. 
En tiedä, mikä sai hankkimaan nyt tällaisen tiiliskiven.


Toisaalta erilaiset muistikirjat kulkevat mukana aina niin töissä kuin vapaallakin. 
Ehkä tämä korvaa nyt sellaiset.


Kansien kirjonta on jo vuosia vanha, mutta en ole keksinyt sille järkevää käyttöä. 


Mustavalkoisia kankaita katselen aina kirjontatekniikat simissä. 
Siis miten niihin voisi saada väriä ja eloa. 


Tämä on yksi sellainen tuotos. 
Olen siitä blogiinkin kirjoitellut 10.3.2013 otsikolla Kirjottu kaupunki.


Menneestä vuodesta jäi paljon hyviä muistoja, mutta myös asioita joiden toivoisi olevan paremmin. 


Niiden eteen nyt sitten tekemään töitä. 
Vuodesta tulee toivottavasti monessa suhteessa hyvä. 
Jos ei täysi kymppi, niin kuitenkin 9+!


Hyvää vuodenjatkoa kaikille!


10 kommenttia:

  1. ai ku on ihana! ite tykkään tuunata aina omien kalenterieni kannet :) en ollutkaan aatellu että vois vaikka tolleeki tehä, ihan hyvä idea!
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuppikissa! Näitähän voisi tehdä vaikka vanhasta kirjotusta liinasta, jos ei uusia kirjontoja ehdi tekemään :-)

      Poista
  2. Aivan huippuihanat kannet olet tehnyt!!!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Margsan, käyttö näyttää, kuinka toimivat ovat!

      Poista
  4. Lindo trabalho.
    Um grande abraço e ótimo 2015,
    Claudia

    VastaaPoista
  5. Kyllä nyt kelpaa potkaista uusi vuosi käyntiin, onnea sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea aina tarvitaan matkaan, joten kiitos siitä Jokke!

      Poista