lauantai 31. tammikuuta 2015

Mosaiikkisukat

 

Neulotut kirjoneulevillikset

Tänään on aika laittaa vuoden 2015 tammikuu pakettiin. 
 Tein kirjoneulesukat kuvaamaan arjen ja mielen mosaiikkipalojen järjestymista.
 

Kuukausi on ollut energistä, tehokasta ja innostavaa uuden rakentamista. 
 Töissä tulevaisuus, työnjaot ja vastuut jäsentyy. 


Kotona käsityöhuone on saanut kaksi uutta pöytää, ison leikkauspöydän ja ompelupöydän.
Kaikki tavarat on vielä hujan hajan, kankaita ja lankoja on ehkä vähän liikaa. 
En tosin myönnä. Aikaa niiden käyttämiseen on vain liian vähän.



Kuvioväriksi raitalankaa. Näyttää sukassa ainakin kaukaa, että olisi enemmänkin eri värisiä lankoja.
Raitalangan etuna on langanpäät vain alussa varressa ja lopussa varpaissa.
Välin sai vaan neuloa. Vauhdilla. Vain 4 pääteltävää langanpäätä.


Helppo kuvio.
Kirjoneuleessa helppous tulee mielestäni kuvioista, 
joissa on vaan 1-3 silmukkaa pitkiä lankahyppyjä.
Ei tarvitse ylimääräistä lankojen nurjalla.


Muuten sukat ovat ihan perussukan ohjeella, joka löytyy vaikka seiskaveikan vyyhden takaa. Varressa on vaan muutama sentti resoria ja sen jälkeen kirjoneuletta.


Naisten koko , 12 silmukkaa puikoilla. 
Puikkoina 3 1/2 numeron Knit Pron kantikkaat cubicsit.
 Käytän sukkiin mieluusti vähän pienempiä puikkoja kuin on langan suositus. 
Tulee riittävän napakat, kun oma käsialani ei ole mikään tiukkis.
 

Sukista ja niihin liittämästäni vuodenalun elämän palalein symboliikasta tuli mielleyhtymä mun mosaiikkipöytiin. Siksi kuvat pöytien päällä. 
Värimaailma ja kuviomuodotkin yhdistää. 



Samalla aloinkin odottamaan kevättä ja tulevan kesän mosasuunnitelmat alkoi pyöriä päässä. 
Pöytiä on jo kolme, nyt jotain muuta uutta palapeliä mietintään.
Pyöreän pöydän tarina viime kesältä on täällä: Pala palalta uudeksi pöydäksi.
Kesä vois tulla jo!

2 kommenttia:

  1. On kauniit sukat. Kävin myös ihailemassa virkattua kukkaa ja ohjettasi siihen. Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Tuulia! Siitä muistinkin, että piti jatkaa kukkaohjetta eli kuinka ruutu siihen ympärille rakentuu. Työviikko edessä, joten aika taas kortilla. Mukavaa kevää odotusta myös sinulle!

      Poista