sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kesän saldoa


Mukavia muistoja, uusia avauksia


Ensin oli blogin kesäloma ... sitten alkoi työt ... sitten hurja mustikkakausi ... rinnalle hyökkäsi elokuun helteet. Ei selityksiä mutta kuitenkin syitä sille, että blogi on ollut kovin hiljainen.
 

Kummasti kesä keikahtaa omassa mielessä kohti syksyä, kun palkkatyön kesäloma loppuu. Tosin tänä vuonna elokuu kesän kesäisimpänä aikana, on kovasti siirtänyt syksyiset ajatukset kauas tulevaan. Eletään täyttä kesää. Ikansä koulussa olleelle elokuu on aina uuden alkua, niin myös tänäkin vuonna. Ja mikä tässä on aloitellessa uutta, kun takana on mitä mainioin touhukesä. 


Vaikka blogini oli uusien postausten osalta lomalla noin kuukauden, oli liikehdintä blogissa vilkasta. Runsaasti kävijöitä toi  Ylen Kunigaskuluttajan kesätuunarit verkkosarja, joista kaksi osaa oli minun haastattelua ja blogiani hyödyntäen tehtyjä.

Näistä toinen keskittyi tekstiilikierrätykseen ja siitä postasin ennen blogin kesälomaa:
http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2015/06/kuningaskuluttajan-kesatuunarit.html

Kuningaskuluttajan nettijuttu tuosta löytyy täältä.

Toinen sarjan jakso, jossa oli mukana, käsitteli paperinkierrätystä eli paperista tuunattuja juttuja:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/06/kesatuunarit-mainospostit-sailytyskoreiksi


Molemmat noista nettijutuista toivat tuhansia käyntejä blogissani ja myös toistakymmentä uutta lukijaa. Kiinnostuksesta tuli hyvä mieli, kiitos siitä ihan jokaiselle kävijälle ja ohjeiden / ideoiden hyödyntäjälle! Samalla ylittyi vauhdilla myös 200 000 latauksen raja. Erityiskiitos jutuista vielä Kunigaskuluttajan toimittajalle Airi Saastamoiselle, jonka kanssa vietetty kevättalvinen iltapäivä oli ihan huikea kokemus.




Heinäkuussa sain Leenan käsityöt -blogista Liebster Award -maininnan ja siihen liittyvän haasteen, johon liittyi vastaaminen 11 kysymykseen. Haaste annetaan alle 200 lukijan blogeille. Kiitän Leenaa maininnasta ja haasteesta. Vastaan kysymyksiin omalla tyylilläni, mutta en haasta uusia blogeja mukaan, koska minulla on nykyisin kovin vähän aikaa surffailla netissä ja hakea uusia lukukokemuksia.


Tässä tarina, jolla vastaan Leenan kysymyksiin:

Blogin pitämisellä puran intohimoani kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja osaamisen jakamiseen. Uusien blogien lukijaksi liityn, jos kyseisen blogin aihepiirit, asioiden käsittelytapa tai visuaalisuus inspiroivat minua. En ole aikaisemmin vieraillut Leenan käsityöt -blogissa, mutta tunnistan Leenan iloiset kasvot oman blogini lukioista ja FB-ryhmistä. Taidanpa liittyä Leenan blogin lukijaksi. Blogini piti 4 viikon kesäloman heinäkuussa, mutta Kuningaskuluttajan kesätuunarit sarja piti huolen siitä, että blogissa oli liikettä koko loman ajan. Kesäteatterissa olen käynyt kolme kertaa. Ensin Naantalissa katsomassa Hockey Night -näytöstä (ihan huippu hauska!), sitten Riihimäen nuorisoteatterin Peppi Pitkätossua (erinomainen ja värikäs toteutus!) ja kolmantena Ryhmäteatterin Valheita ja viettelyksiä Suomenlinnassa (mahtava visuaalinen nautinto!). Jos joutuisin muuttamaan, haluaisin paikkaan, josta on max kahden tunnin matka lasteni tai vanhempieni luo sekä max 1/2 tunnin matka töihin. Olen tosi hyvä tekemään kymmentä asiaa yhtä aikaa oli sitten kyse työtöistä tai vapaa-ajan harrastuksista. Energiaa arkeeni saan läheisistäni, aamu-uinneista, luonnosta ja monipuolisesta käsillä tekemisestä. Tämän kesän isoin käsityöprojekti on räsymättojen kutominen, se jatkuu vielä pitkälle syksyyn. En juurikaan osallistu blogiarpajaisiin, mutta mieluiten voittaisin toisen bloggaajan itsetekemiä juttuja.

 
Elokuun alussa sain toisen Liebster Award -haasteen. Se tuli Tilkkuja ja lankaa -blogin Päiviltä. Tämäkin blogi on minulle vieras, mutta pikainen tutustuminen innosti eli taidan liittyä lukijaksi. Kiitän siis myös Päiviä tästä haasteesta.

Vastaan Päiviin kysymyksiin myös ilman, että kirjoitan kysymykset näkyviin:

Käsityöt ovat osa persoonaani ja identiteettiäni, en voisi olla tekemättä monipuolisesti kaikenlaista omin käsin. Käsityöt pitävät pään kasassa ja mielen virkeänä. Viimeksi sain valmiiksi kolme kangaspuissa pajusta ja paperinarusta kudottua pannunalausta. Joku käsityö kulkee aina mukanani, jos olen esim. matkalla. Kotona minulla on työhuone, jossa lähinnä ompelen ja toinen huone, jossa on kangaspuut, mutta neuleet ja virkkaukset teen kotona useimmiten olohuoneessa nojatuolissa ja kesällä pihalla. Julkisilla paikoilla neulomalla ja virkkaamalla saa yleensä helposti juttuseuraa, se on kivaa.  Useimmiten julkiset neulomiseni tapahtuvat junassa tai linja-autossa. Lempikirjani on Anna Gavandan Kimpassa, mutta lempielokuvaa en osaa nimetä. Juuri nyt olen siellä missä haluankin eli omassa kodissani, olen aikamoinen kotikissa. Aloitin käsitöiden tekemisen jo pienenä tyttönä. En osaa sanoa tarkkaa ikää, mutta alle 5 vuotiaasta muistan, kuinka leikoin reikiä nukkien vaatteisin, että pääsin niitä parsimaan. Harmitti niin kovasti, kun nuket eivät kuluttaneet vaatteita korjattavaksi omatoimisesti. Blogin pitäminen on minulle tapa dokumetoida omaa tekemistäni, purkaa kirjoittamisen intohimoa ja jakaa ideoita sekä vinkkejä. Tekisin vielä enemmän ohjeita, jos olisi aikaa, nyt työ vie varsin ison osan elämästä. Lukijoilleni toivotan mukavia luku- ja katseluelämyksiä. Lisäksi nautin kovasti, jos joku saa ideoita omaan tekemiseen blogistani. Näistä olisi ehkä kiva kuulla enemmän, mutta en silti painosta kommentoimaan, koska koen itsekin välillä työlääksi blogien kommentoinnin. Lisäksi toivotan lukijani seuraamaan minua Instagrammissa, olen siellä nimellä @punospirjo.



Tässä kesässä olen nauttinut monipuolisesta touhuamisesta, pitkästä kesälomasta ja paljosta omasta ajasta. Kangaspuut ovat päässeet taas pitkästä aikaa elämääni, itseasiassa ihan kaksin kappalein. Vipupuut mattojen kutomiseen ja pöytäpuut pajuliinoihin ja pannunalusiin. Räsymaton kutomiseen liittyen tuleekin syksyn aikana ainakin joku postaus. 


Tämän postaukset kuvat eivät ole mitä sattuu, vaan ovat poimintoja sellaisista kesän käsitöistä, jotka vielä syksyn aikana pääsevät blogiin asti. Ainakin suurin osa. 


Niin ja kiitos monille uusille lukijoille! Teitä on tullut toista kymmentä kesän aikana lisää. Yritän nyt aktivoitua ja saada blogin taas normaalirytmiin! Kuulaita alkusyksyn iltoja ja inspiraatiota ihan kaikille!


Niin, kaikenlaista on tullut kesän aikana tehtyä, osa on vielä kesken enemmän tai vähemmän. Osa pääsi tänään keskeneräisten piknikille. Myös minä, sillä mitä muuta ihminen onkaan kuin aina vähän keskeneräinen, eikä koskaan ihan valmis.  Mutta kyllä nämä käsityöt tästä vielä valmistuu. Kaikella on aikansa!




2 kommenttia:

  1. MIkä ihana tuosta on tulossa, oranssi-vihreä-lila neulos ja ruudut... värimaailma on ihan nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sandra! Siitä piti tulla kesämekko, mutta taitaa nyt tulla syys- tai talvikäyttöön. Piti tulla hihaton, mutta saa nyt varmaan hihat. On pellavaa, helmat neulottu ja yläosa mummoruutuja. Katsotaan aikanaan, mitä tulee, ei ainakaan kukkaroa :-)

      Poista