sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mummo, sinä olet tähti

Virkattu tähtiruutu


Kuka sitä mummon hännän nostaa, jos ei mummo itse. No kylläkin oikeesti monikin, sekä oma jälkikasvu, että muut, jotka saavat osakseen sukkia, tumppuja, pipoja, peittoja, hamosia, huiveja, mattoja. Mitä milloinkin.


Parasta harrastamistekemisessä onkin hyppely tekniikasta ja tuotteesta toiseen. Kesken kaiken tai peräjälkeen. Yhtäaikaa tai rinnakkain. Itse valikoiden eri ihmisiä yllättäen. Hyvää vastapainoa ihan toisenlaiselle päivätyölle.


Tämän jutun tähti on virkattu neliö, ei perinteinen isoäidin neliö, vaan tähtimummo.


Jossain näin valokuvan virkatusta neliöstä, jonka keskellä oli 5-sankarainen tähti. Tähti oli virkattu neliöksi. Tuli pakottava tarve selvittää, miten tähti virkataan. Siis kuvan perusteella. Kuvassa tähti oli heti perään tehty neliöksi, mutta minä tein sen viisikulmion ja ympyrän kautta neliöksi.



Resepti: virkkaa tähti, virkkaa 5-kulmio, virkkaa ympyrä, virkkaa ympyrään kulmat, virkkaa neliö.


Ja sitten mummo on tähti. Tai jopa 9*9 tähteä. Ehkä vielä parit lisää. Instagram seuraajani ovat saaneet kuvia ruuduista ehkä jo kyllästymiseenkin asti (@punospirjo)


Jaan tässä ohjeet virkattuun tähtiruutuun, jos haluat myös olla osa tähtisadetta.

Aloitus: kiristettävä aloitusrengas.

1. kerros (tähden keskusta): 

3 ketjusilmukkaa, 14 pylvästä, suljetaan piilosimukalla.
 

Jatketaan samalla värillä (oranssi)

2. kerros (tähden sakarat): 

5 kjs, 1 ks 2. kjs:ään, seuraaviin 1 puolipylväs, 1 pylväs, 1 pitkäpylväs. Kiinnitys 1. Kerroksen 3:een pylvääseen 1 kiinteällä ketjusilmukalla.




Vaihda väri viimeisen sakaran kiinnityksen yhteydessä (vihreä).


3. kerros (5-kulmio): 

4 ketjusilmukkaa (=pitkäpylväs) ,  sakaran kylkiä pitkin 1 pitkäpylväs, 1, pylväs, 1 puolipylväs, 2 kiinteää silmukkaa, 1 puolipylväs, 1 pylväs, 3 pitkää pylvästä jne. Eli täytä kaikkien sakaroiden välit 1 ks, 1 puolip, 1 p, 3 pitkäp, 1 p, 1 puolip, 1 ks. Kapenevassa sakaran reunassa eli mennessä kohti sakaran kärkeä ota yksi lanka reunasta, levenevässä sakaran reunassa kaksi eli silmukan molemmat reunat. Lopuksi sulje piilosilmukalla ja katkaise lanka. 5-kulmio on valmis.




4. kerros (ympyrä):

Kolmas väri (sininen). Aloita 5-kulmion kärjestä. Tee kaksi ketjusilmukkaa (=1 ks), 1 puolipylväs, 2 pylvästä, 2 pitkää pylvästä, 2 pylvästä, 1 puolipylväs, 1 ks. Yksi 5-kulmion kylki on pyöristetty ympyrän kaareksi. Jatka samoin seuraavat  neljä kylkeä. Sulje piilosilmukalla alun toiseen ketjusilmukkaan. Älä katkaise tai päättele lankaa, sillä samalla värillä tulee vielä yksi kerros. Tai toki voit muutella väritystä ja värijärjestystä mielesi mukaisesti.
 




5. kerros (ympyrään kulmanpaikat):

Vaihda väri, mallissa keltainen. Tee 3 keljusilmukkaa seuraavaan silmukkaan, sitten kiinteä silmukka samaan silmukkaan = 1. nurkka. Tee kerros kiinteillä silmukoilla, mutta niin että teet samalla neliötä varten kaikki 4 kulmaa. Kulmien väli on 14, 13, 14 ja 13 kiinteää silmukkaa. Kulmassa aina päättyvän sivun viimeinen kiinteä silmukka ja alkavan sivun ensimmäinen kiinteä silmukka virkataan samaan silmukkaan ja niiden väliin yksi ketjusilmukka. Sulje kerros piilosilmukalla toiseen ketjusilmukkaan.




6. kerros (neliö):

Vaihda väri (sininen). Virkkaa sinisellä 4 ketjusilmukkaa (=1 pitkäpylväs) kahden kiinteän silmukan eli 1.kulman välissä olevaan ketjusilmukkaan. Virkkaa samaan paikkaan 1 pitkäpylväs, 2 ketjusilmukkaa, 2 pitkää pylvästä. Virkkaan sitten neliön yhdelle sivulle 1 pitkäpylväs, 2 pylvästä, 1 puolipylväs, 5 kiinteää silmukkaa, 1 puolipylväs, 2 pylvästä,  1 pitkäpylväs. Sen jälkeen vuorossa toinen kulma eli 2 pitkää pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 2 pitkää pylvästä. Virkkaa toinen sivu samoin kuin ensimmäinen, mutta vain 4 kiinteää silmukkaa. Sitten kolmas nurkka, 3. sivu kuten 1:nen, 4:s nurkka ja 4. sivu kuten toinen. Sulje kerros piilosilmukalla.




Tähtiruutu on valmis. Päättele langat, jos et ole päätellyt niitä virkkauksessa edetessä kerrosten sisään (suosittelen). Tee lisää neliöitä tarpeen mukaan. Minulla on nyt 91 neliötä ja toistaiseksi vain harmaa aavistus siitä, mitä niistä tulee. Toivottavasti ei kuitenkaan peittoa. 

Käytin pääosin Pirtin kehräämön karstalankaa 140 tex x 3, oranssi ja vihreä ovat liukuvärjättyjä, siniset ovat vähän erisävyisiä itsevärjättyjä indigokokeiluja. Keltainen lanka on Hjärte Garnin Lima-villalankaa. Käytin koukkua numero 4. Ruudut ovat pingotettuina noin 14 x 14 cm kokoisia.




Seuraavaksi kostutan ja pingotan ruudut samaan mittaan. 
Katsotaan sitten mihin muotoon tähtisade päätyy!

Toiottavasti ohjeesta on iloa monelle 
ja ennen kaikkea, toivottavasti siitä saa selvää! 

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiva, jos on selkee ja toivottavasti ei oo virheitä :-) Virkkausintoa!

      Poista
  2. Kiva tähti. Täytyy kokeilla, kun on noin hyvä ohjekin. "käsillätehtyihanaturhuus"-blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos ohje houkuttaa kokeilemaan Riitta!

      Poista
  3. Hei Pirjo ! Kiitos taas kerran ihanasta, innoittavasta ohjeesta. Olen ohjeillasi ennenkin opetellut virkkauksen saloja ja niksejä ja saanut virkattua jo 3 peittoa. Enemmän kuitenkin olen ihaillut värienkäyttöäsi ja koostamista vaatteiksi .. aah mitä taituruutta. Oma kompastuskiveni onkin ollut langat joita olen käyttänyt .. eli maitokaupan Nallea ja 7-veikkaa .. ne ei vaan enää tyydytä minua. Kysynkin sinulta mitä tarkoittaa langoissa merkinnät 140tex ja 180tex? Ajattelin nääs rohkaistua ja tilata lankaa nettikaupasta.
    Uteliaana jään odottamaan mitä keksitkään tehdä mummotähdistä ja samalla opettelen itsekin noita tähtiä. syysterveisin hanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt vaan tuohon tex asiaan näin työpäivän lomassa. Tuo numero tarkoittaa langan vahvuutta eli kuinka monta metriä 1000 metriä kertaamatonta lankaa painaa. Siis mitä pienempi numero, sitä ohuempi lanka. Nuo sun esimerkit ovat yksisäikeisiä eli kertaamattomia lankoja. Tex numerossa on aina perässä esim. x2 tai x3...sen mukaan kuinka monta säiettä langassa on. Eli jos haet kerrattua lankaa niin esim 140tex x 3 on kolmisäikestä. Tex- numerointi on vain yksi käytössä olevista langanvahvuusjärjestelmistä. Ja sekin nykyisin vähän vanhanaikainen, kai. Mulle se on niistä kaikkein selkein. Pitäisi ehkä kirjoittaa niistä ihan oma postaus joskus. Kysy lisää, jos tarvetta!

      Poista
    2. Kiitos Pirjo ! Eipä olisikaan hassumpi ajatus jos tekisit postauksen noista lankamerkinnöistä. Minulle ainakin tuottaa vielä vaikeuksia hahmottaa millasesta langasta millonkin on kyse ja millasiin töihin sopivaa :-) No, laitoin tilauksen ja toivon et osaisin hyötykäyttää langat oikein. t.hanne

      Poista
    3. Jep, ihan heti en lupaa ja pitää ensin vähän googlailla, josko sellainen postaus on jo tehty. Kiva kuulla, että olet saanut virkkausinnostusta ohjeistani. Nyt muka on uusi kameran ja toivottavasti se näkyy myös kuvissa. Vähän on vielä opeteltavaa. Lankavalikoimaa kannattaa kyllä laajentaa rohkeasti, tosin netistä tilaaminen on ehkä vähän haastavaa, jos ei ole lankaa nähnyt livenä. Mulle näppituntuma käyttökohteen mukaan on tosi tärkeää. Ihan vieraita lankoja en siis helposti tilaa ilman hypistelyä. Värien käytön oppii käyttämällä ja rohkeasti yhdistelemällä, väriopistakin on ehkä vähän hyötyä, mutta enempi itselle sopivan sävymaailman löytämisestä. Mulla värien pitää olla lämpimiä, kirkkaista ja kovista en innostu. Palaillaan noihin vahvuuksiin myöhemmin :-)

      Poista
  4. Oikein hyvin saa selvää, kiitos kivasta mallista :D - voi olla että tädistäkin tulee tähti, jos ei mummoa koskaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täditkin on tosi hyvää tähtiainestai! Kiva, jos ohje toimii. Siitä vaan tähtisadetta virkkaamaan :-)

      Poista