maanantai 5. joulukuuta 2016

Monenlaista valoa

Valoa kierrättäen ja verkottuen!


Syksyn ja talven pimeys syö ihmistä. Väliin tulee pieniä pilkahduksia valosta lumen, pakkasen tai aurinkoisten päivien ansiosta. Mutta hetkellisesti. Nytkin sää on kelannut pakkasesta ja lumesta, suojakeliin ja jääkaljamiin tienpintoihin. Väliin paistaa lyhyen päivän matala aurinko ja sitten sataa räntää. Ei pimeyteen totu edes kymmenien vuosien aikana.



Jotain voin onneksi tehdä valon eteen itsekin. Toki. Paljonkin. Positiivisuudella ja mukavien asioiden avulla valoa riittää kiireiseen arkeenkin. Väliin on lisävalo tarpeen. Onneksi led -valoja löytyy kaupoista joka makuun. Ja jos ei löydy, voi tuunata valot mieleisekseen.


Tein visuaalista silmääni miellyttävää valoa konkreettisesti valojen avulla. Led-lamppujen koristukseksi leikkasin munakennoista kukkia. Yhdestä munakotelosta saa 4 kukkaa. Loput kennoista päätyy steariinikäsittelyn kautta sytykkeisiin. Käyttämieni munien koteloissa oli valmiiksi reiät lamppuja varten.




Lamput paikalleen, töpseli seinään ja kukat valaisemaan. Kuinkakohan monta kukkavalonauhaa on liikaa? Mikä on sopiva määrä yhteen kotiin, jos ei halua valotalo -mainetta. Yksi sellainen riittää tähän kuntaan.



Ajattelin ensin värittää kukat vesiväreillä, mutta nyt luonnonvalkoinen tuntuu ihan hyvältä. Ehkä pääsiäiseksi keltaiseksi? Vai voiko enää silloin polttaa jouluvaloiksi alunperin tehtyjä kukkavaloja?


Ai niin, postauksen nimi on monenlaista valoa! Laajennetaan siis valon käsitettä. Ensin valoa munakennojen ja led-valojen avulla. Sitten valoa verkottumalla.


Osallistuin viime viikolla Rouva Sanan ja Tuias keramiikan toteuttamaan iltaan Viisi vinkkiä luovuudesta kirjoittajille ja bloggaajille. Koolla oli kymmenen suurelta osin toisilleen tuntematonta erilaisista elämäntilanteista olevaa naista. Tavalla tai toisella meitä yhdisti kirjoittaminen. Myös valokuvaaminen. Myös luovuus, halu jakaa ja kehittyä, kauniiden ja visuaalisten asioiden etsiminen, oman polun löytäminen ja kulkeminen.

Kirjoittamisen vinkit olivat toisaalta tuttuja, muta toisaalta juuri niitä asioita, jotka aika ajoin kaipaavat aktiivista miettimistä ja työstämistä. Vähän sama kuin terveellinen ruokavalio, hyvät elämäntavat sekä itsestä ja läheisistä huolehtiminen. Tuppaavat kiireessä unohtumaan.


Minulle ilta antoi valoa ja energiaa sekä monta uutta tuttavuutta tärkeiden asioiden verkostoihin. Jo nyt vajaassa viikossa uudet tutustumiset ovat antaneet uusia näkökulmia omaan arkityöhön, harrastuksiin, kuvaamiseen, tekemiseen sekä kirjoittamiseen. Kiitos Minna, Tuija ja kaikki iltaan osallistuneet ainutlaatuiset naiset!

Valon ja verkostojen kanssa kohti Suomen 99 synttäripäivää! Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle!


2 kommenttia:

  1. Ai, maailma, miten hauska ja oivaltava idea tuunata aika tavalla perinteisiä - ehkä jonkun mielestä tavallisiakin - valoketjuja persoonallisen näköiseksi. Mahtava ja kaunis idea. Taidanpa poimia tästä idean omankin korvan taakse ;).

    Ja hei, tämän rouvan mielestä tähän maahan mahtuu kyllä valoa keinotekoisesti tuotuna, kun sitä ei juuri muuten mitenkään muuten saa :). Ehkä, jos aurinkolasit on pakko kaivaa esille, saattaa syntyä lievä epäilys, että valoja on liikaa - mutta siis vasta silloin :D.

    Kiitos kauniista ja innostavista sanoistasi kurssi-iltaan liittyen <3. Olen niistä superotettu.

    Luovuuteen liittyvät asiat ovat juuri sellaisia kuin kuvasit: yksinkertaisia, helppoja kuin elämä ja arki yleensä, mutta ilman tietoista työstämistä ja ajattelemista ne hautautuvat muiden arkikiireiden sekaan. Hiukan kuin elämisen taidon valmentamista.

    Luovaa kirjoittamisen, tuunaamisen ja käsillä tekemisen iloa Pirjo <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!

      Vastaus on kestänyt, kun on ollut vähän hiljainen kausi menossa. Josko pikkuhiljaa uusin voimin uuteen vuoteen. Halataan, kun tavataan <3 Ihanaa luovaa vuotta 2017!

      Poista