lauantai 26. tammikuuta 2013

Villa Variksenmarja ja Kettuqisma heittivät haasteella

Mahtaako ketään kiinnostaa?

Auts, sekä Villa Variksenmarjan Santra että Kettuqisman Eeva heittivät peräkkäisinä päivinä samalla blogi-haasteella: kerro 11 asiaa itsestäsi, vastaa 11 haastajan kysymykseen, tee 11 kysymystä ja haasta 11 muuta bloggaajaa. Ei auta muu kuin vastata, mutta nyt ei mene ihan noiden ohjeiden mukaan, kun tuli haaste tuplana. Piti ihan hakea voimatulppaaneja kukkakaupasta antamaan energiaa :-)

Keittiön ikkunan ääressä


Ensinnäkään en kerro 2 x 11 asiaa itsestäni, vain yksi 11 satsi saa riittää. Ne tulee tässä:


  1. Minulla on aina kymmenen keskeneräistä käsityötä, joita teen valmiiksi ja aloitan uusia fiilisten mukaan. Kaikki tulee valmiiksi, joskus vaan vuosien viiveellä.
  2. Olen väririippuvainen, tarvitsen paljon vihreää ja oranssia sekä muita voimakkaita ja lämpimiä värejä ympärilleni.
  3. Vain moottoripyörän kyydissä osaan olla värkkäämättä koko ajan jotain (itse en mp:tä aja)
  4. Vanhemmiten tarvitsen koko ajan enemmän hiljaisuutta ja omaa rauhaa sosiaalisen päivätyön vastapainoksi.
  5. Innostun kaikesta uudesta ja haasteellisesta kehittämisestä, minun on helppo päästä ja minut on on helppo saada mukaan kehittämisen flouhun.
  6. Olen sitkeä ja kunnianhimoinen. Jaksan toistaa ja yrittää uudelleen, että pääsen tavoitteeseeni.
  7. Minulle on tärkeää tietää asioiden taustoja ja kokonaiskarttaa - metsän hahmottaminen auttaa ymmärtämään sen puita ja pöheikköjä.
  8. Olen hamsteri - lankoja ja kankaita yms ei vaan voi olla liikaa ja kaikenlaiselle käytetylle voi antaa uuden elämän ja tuunata uudeksi.
  9. Olen intohimoinen mustikoiden kerääjä
  10. Rakastan uimista kylmässä vedessä, avanto on parasta lääkettä moneen.
  11. Kasvatan takapihan kasvimaassa monensorttisia punontapajuja

Tammikuun tulppaanikimppu Oiva Toikan Faunassa

Sitten seuraavaksi vastaukset Villa Variksenmarjan Santran 11 kysymykseen:


Mummolta perimäni messinkinen kinnasneula - mahtava käteen

  1. Mikä on rakkain esineesi? Näitä on paljon - niin itsetehtyjä, perittyjä, saatuja kuin ostettujakin. Tähän nimeän  mummoltani perimäni kinnasneulan. Liitän oikein kuvan mukaan.
  2. Kesäloma: Mökillä vai kaupungissa? Ei puhtaasti kummassakaan, vaan molempia sopivassa suhteessa. Mökin voi korvata vaihteleva maaseutu tai kotipiha ja kaupungit mieluummin pienehköjä kuin suuria.
  3. Viimeisin lukemasi kirja? Jari Tervo: Layla 
  4. Paras uudehko elokuva? Napapiirin sankarit (käyn tosi harvoin elokuvissa)
  5. Mitä teit eilen? Työpäivä kului kirjoitellen: raportti opiskeluhyvinvoinnin hyvistä käytänteistä ja lisäksi julkaisua kolmen AMKin yhteisistä kesäopinnoista. Illalla bloggasin lapikkaista ja neuloin sukkia magic cast on -tekniikalla sekä rapsuttelin kylään tullutta Pablo-villakoiraa.
  6. Lempi vuodenaikasi? Kasvukausi eli keväästä alkusyksyyn
  7. Onko lempivuodenaikasi syntymävuodenaikasi? Kyllä, olen syntynyt toukokuun puolivälissä
  8. Lempiväri? Vihreä, oranssi, violetti, ruskea - vahvat lämpimät värit, ei sininen, musta tai harmaa
  9. Pelkäätkö hämähäkkejä? En pelkää sellaisia pieniä, joihin Suomen luonnossa tai kotona voi törmätä. Ja muita ei ole tullut vastaan.
  10. Lempikäsityöohjeesi? Aina se, mikä on työnalla eli jota just sillä hetkellä suunnittelen, mietin ja lasken. En juurikaan käytä valmiita ohjeita, vain ideoiden lähteenä.
  11. Elämänohjeesi lukijoillesi? Suurimman osan rajoituksista asetamme itse, usein mahdoton on mahdotonta vain oman päämme sisällä.
Voimatulppaani keittiössä
 Ja sitten on vielä vastaamatta Kettuqisman Eevan 11 kysymykseen:
  1. Minkälainen päivä sinulla on tänään ollut? Sopivan leppoisa lauantai, lisäksi löysin etsimäni porrashyllyn tänään kaupasta, joten sisustus asiatkin taas etenee.
  2. Mikä on hienoin käsityö minkä olet koskaan tehnyt? Miltei mahdoton kysymys vastata, omaa työtä on vaikea arvioida. Yksi haasteellisimmista, mutta silti hienosti onnistunut neule, on villapusero, jossa on kymmeniä sävyjä kasvivärjättyjä lankoja yhdistettynä mustaan. Puseron kuviot muodostuvat pintakuvioidusta kirjoneuleesta ja lisäksi pintastruktuuria olen vielä korostanut kaksinkertaisella neuloksella. 80-luvulla tehty, yhä käytössä. Toisaalta tässä olisi voinut kertoa vanhempien mökillä olevista kuultokudos verhoista...
  3. Onko sinulla jotain henkilöä, joka on innoittanut ja lisännyt intoasi käsitöiden tekemiseen? Jos on, kuka? Nuorena tällainen henkilö oli mummoni, minulla on ollut aikanaan myös innostavia ja osaavia opettajia. Nykyisin innoittajani nro 1 on oma tyttäreni, koska käsillä tekeminen on yksi meitä yhdistävä asia.
  4. Mikä on lempi vuodenaikasi? Tämä kysymys olikin jo Sandralla- edelleen vastaan, että kasvukausi, siis keväästä alkusyksyyn.
  5. Mitkä ovat 3 Tärkeintä työvälinettä/ apuvälinettä liittyen käsitöihin? Sakset, mittanauha ja pitkä pinna ;-)
  6. Mikä väri kuvastaa sinua? Vihreä ja oranssi.
  7. Mikä on sinun voimaeläimesi? No marsu tietenkin!
  8. Mikä on taito jonka haluaisit oppia? Kunnon käyttökelpoisen suht tasaisen ja tasakierteisen langan kehrääminen!
  9. Kuinka kauan olet pitänyt blogiasi? Aloitin 1.6.2012 eli kahdeksas kuukausi on vasta menossa ja 1 -vuotissynttärit vielä pitkällä edessäpäin.
  10. Jos saisit päättää, ottaisitko itsellesi 5kg lankoja, 5 kg huovutusvillaa vai 5kg kankaita? Kyllä langat on noista eniten mun juttu - niistä voi neuloa, virkata, kutoa kangaspuissa, kirjoa, tehdä neulakintaita...
  11. Mikä on sinusta kaunein vihannes? Munakoiso.
Nyt on ihan voipunut olo. Kyllä olikin paljon mietittävää. Haasteen mukaan nyt pitäisi vielä tehdä 11 kysymystä ja haastaa niillä 11 uutta bloggaajaa. Nyt kuitenkin sanon, että tämä oli tässä. Itseohjautuen saa kaikki lukijat jatkaa. Siis, jos joku lukijoista haluaa kertoa itsestään omille lukijoilleen 11 asiaa ja lisäksi vastata kysymyksiin, ei sille ole estettä. Kysymyksiksi voit ottaa joko nuo Sandran tai Eevan minulle laittamat kysymykset.
Tulppaanikimppu pajuliinalla
Voimatulppaanit tuli tarpeeseen. Kukkakaupassa näki hyvin, että kevättä kohti ollaan menossa. Tosin vielä ehtii olla pitkään talvea, kuitenkin valo lisääntyy koko ajan. Oli ihan pakko siivota pöydältä kaikki ylimääräiset langat, neulat, lehdet ja puikot pois. Nyt on ruuneberintorttupäiväkahvien ja magic cast on -sukkien aika!
 
Pitkävartiset villasukat tulossa varpaista kantapään kautta polveen.

6 kommenttia:

  1. Tykkään lukea näitä vaan en itse saa aikaiseksi niihin vastata,toiset loukkaantuu jos jätän vastaamatta vaikka olen vaan saamaton :( Siisti pöytä...katseeni osui omaan olohuoneen pöytään,täynnä lankakeriä ,virkkuita ja käsityökirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että näitä joku tykkää lukea. Kyllähän osallistumisen pitää perustua vapaaehtoisuuteen, fiilisten mukaan harrastuksissa mennään. Pöytä oli siisti kuvaushetken, nyt taas täynnä vaikka mitä tekeleitä, paikkoja, koukkuja, kirjoja lehtiä. Tulppaanit tuossa kaiken keskellä :-)

      Poista
  2. Olipa kiva lukea sinun uuden tuttavuuden tunnustuksia. :) Näin oppii tuntemaan blogituttavia hiukan paremmin. Aika moisen kysymystulvan olitkin saanut ja jaksoit vielä vastata niihin kaikkiin.

    Ihania voimatulppaaneja! Minä en olekaan vielä tulppaaneja ostanut tänä talvena. Keltainen ja oranssi tulilatva piristävät päiviäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena, minullakin nämä olivat tämän vuoden ensimmäiset tulppaanit. Mukavin kysymyksiin on kiva vastailla. Voisit sinäkin ottaa tästä haasteen vastaan ja vastata vaikka noihin Eevan minulle heittäminen kysymyksiin. Hän on minun tyttäreni <3

      Poista
  3. Sinulle tunnustus blogissani, joten kurkkaapa sinne! :)

    Harkitsen, jaksanko ottaa tuon epäviralliseksi tulkitsemani kutsun vastattavaksseni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva yllätys, kiitos <3 En harmistu,jos et vastaa haasteeseen, kunhan käytät sen ajan myssyilyyn :D. Hei, mulla on just nyt 11111 sivun näyttöä - hauska rivi!

      Poista