lauantai 16. helmikuuta 2013

Ampiaispesäkö?

Pajusta punottu lampunvarjostin

Joskus projektit vaan vaativat aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne jää kesken. Syystä tai toisesta välillä vaan tarvitsee kypsyttelyaikaa ja/tai etäisyyttä tekeleisiin. Ja etenkin niiden loppusijoitteluun, kun projekteja tuppaa olemaan ihan kiitettävästi ja myös tuotoksia sen mukaisesti.

Lampunvarjostinkehikko ja pajut

Viime talvena tyttäreni löysi kirppikseltä hienon (=ehjän ja pyöreän) metallisen lampunvarjostimen kehikon. Pyöreän lampun punominen oli ollut minulla jo pidempään haluan-tehdä-töiden-listalla. Pelkästä pajusta punoen pyöreä muoto ei välttämättä olisi onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Ja toisaalta vielä enemmän mietitytti, miten lampun mekanismin saa pelkkään pajuun hyvin kiinni. Muihin käyttöihin pajupalloja on tullut väännettyä kaaospunonnalla lukuisia yksilöitä.

Punonta aloitettu lampun yläreunasta

Maalasin valkoisen kehyksen ruskeaksi. Valitsin kerätyistä pajuista sopivat niput. Käytin punomiseen tuoretta koripajua. Kasvatan sitä entisessä kasvimaassani. Aloitin punomisen.

Kolmen peräkkäisen pajun tyvipäät näkyy lomittain reunassa

Kehikko oli symmetrinen, joten siinä oli parillinen määrä punonnan loimiksi käytettyjä metallikaaria. Ei voinut siis punoa pajua yhden ali, yhden yli, koska se onnistuu säännöllisesti jatkuvana palttinapintana vain parittomaan loimien määrään. Päädyin siis punomaan viemällä pajua yhden loimen alta ja kahden päältä. Se  jatkuu säännöllisenä toimikkaana kerrokselta toiselle. Lisäksi punoin niin, että kuljetin samanaikaisesti kolmea lomittain sidoksen mukaan asettuvaa punontapajua. Tällöin pinnan saan tehtyä tiivimmäksi kuin yhtä pajua kerralla käyttäen. Lisäksi vuorottelin aloitusta pajujen latva- ja tyvipäillä.

Valmis punottu lamppu päältä


Maaliskuun alussa  oli jo mukavan keväistä punoa lamppua takaterassilla. Kevätaurinko lämmitti  päivällä sen verran, että lumi suli päivisin terassin laudoista.

Valmis punottu lamppu sivulta

Punomisen jälkea ja pinnan kaunista väriä ihastelin joka puolelta. Tosin kyllä tietäen, että kuivumisen myötä väri muuttuu. Mutta, kun tuoreesta pajusta punotun työn antaa rauhassa kuivua ulkona katoksessa, sen väri ei muutu samoin kuin suoraan-sisälle-kuivumaan-toimien.

Valmis punottu lamppu


Varjostin olikin sitten terassilla koko kesän. Syksyllä se pääsi sisälle. Huone, johon lamppu oli tarkoitus sijoittaa, oli pintaremontissa. Pintaremontti valmistui ja kattoon laitettiin väliaikainen lamppu, koska oli syksy ja jatkuvasti pimeää ja pajulampusta puuttui johdot ja koneistot.

Punottu lamppu katossa

Mutta nyt vihdoin, väliaikainen lamppu on pois. Pajupallo on katossa. Toimii ja valaisee pehmeästi.




Väri on tuoretta koripajua huomattavasti keltaisempaa. Mutta siinä on myös vihreän ja ruskean sävyjä. Ja kun kuivatus tapahtui hitaasti terassilla katoksen alla, ei suorassa auringonpaahteessa, niin myös pajun kutistumista tapahtui vaan vähän.

Lisää kuvateksti

Luonnonvalon määrä lisääntyy päivä päivältä. Ihanaa, kun mennään kohti kevättä. Vaikka tänään on pilvinen päivä, tuntuu kuin paperinaruverhon takana paistaisi jo kevätaurinko :-)



16.2.2013 iltapäivä

Pajutarinat jatkuu, sen lupaan. Kevät on punomisen kulta-aikaa :-)

6 kommenttia:

  1. Ihana tuo lampunvarjostin, ja kaunis myös tuo paperinaruverho! Paljonko tuollaseen verhoon menee lankaa, tuo olis varmaan hyvä esim. makuuhuoneessa, ei kerää pölyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos raita <3
      Yhteen verhoon on mennyt yksi vyyhti Lappajärven ohutta paperinaria. Voin laittaa tarkempaa tietoa mitoista, paikoista yms., jos kiinnostaa. Tehdä verhoista vaikka ihan oman päivityksen :-)

      Poista
  2. Ihana lamppu!
    Ihan uteliaisuudesta, mitenkähän tuollainen hyvin kuivunut yksilö reagoi spraymaaleihin? Näin tuommoisen sieluni silmin hopeisena...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) kyllä kuivaa pajua voi minusta hyvinkin spraymaalata. Mikä ettei, jos haluaa hopeisen paju-diskopallon kattoon ;-) Meidän sisustukseen se ei oikein sovi.

      Poista
  3. Ehdottoman kaunis! Tykkään luonnonmateriaaleista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia <3 MInä myös tykkään luonnonmateriaaleista kovasti!

      Poista