lauantai 29. kesäkuuta 2013

Voihan kesämekko - virkkuumatka 70-luvulle!

Tuunaamalla uusi kesämekkolook!

Monet uudet projektit ovat yhteensattuminen tuotoksia. Tietty ne usein tulee raportoitua suunnitelmallisina ja loogisina juttuina. Matkan varrella on voinut kuitenkin tapahtua kaikenlaista. Ja se on taas elämän rikkautta. Asioita joita kannattaa odottaa ja ruokkiakin!

Juhannuksen alla töissä piti suunnitella esitystä ammattikorkeakoulun uusien opetussuunnitelmien moduulikartaksi. Mieli ja ajatukset olivat jo enemmän lomalla kuin uuden työjutun luomisessa. Tuskailun kevennykseksi keräsin kaikenlaisia virkattuja ylijäämäpaloja kotoa sieltä täältä. Kylläpä niitä olikin taas kertynyt, hetkessä löytyi toistakymmentä.


Viimekesänä "tuhosin" vanhoja paloja ja kokeiluja omppupuiden mekkoihin ja villahousuihin, siis neulegraffiteihin. Niitä voi edelleen ihailla etupihalla ja viime kesän päivityksissä: Villahousut vaiko liivihame omppupuulle  ja Kaverille kans eli mekko myös toiselle omppupuulle . Ja kyllä noista löytyy juttuja ja kuvia muutamasta muustakin päivityksestäni vuoden varrelta :-)

Tänä kesänä vaatetusta saa ihmiset. Ainakin itelleni teen juttuja, kun vaatekauppojen muoti on ihan kamalaa sekä väreiltään että malleiltaan. Kukahan niitäkin ostaa? Näyttää siltä, että palaan 70-luvulle, jos sieltä koskaan kunnolla olen pois tullutkaan!

Siis nuo moduulikartan palat ja samaan aikaan käsiin tullut, melkein kirppikselle, kierrätykseen tai matonkuteeksi päätynyt mekko kolahtivat yhteen.


Ruskea hyvälaatuinen Nanson hihaton trikoomekko, mutta niin perustylsä. Ja kaula-aukon solmintanauhat oli tytär jostain syystä leikannut pois. Vähän siis torsokin ;(

Vihreällä virkkauslangalla pykäpistoja kaula-aukon ja kädenteiden ympärille. Heti jo vähän pirteämpi.


Sitten tuumausta virkatuista paloista - tekisikö kolmioita, ympyröitä vaiko neliöitä?



Ideaa hain Edie Eckmanin kirjasta "Villiä virkkausta". Hyvä kirja, paljon erilaisia paloja. Kokeilujen jälkeen päädyin sivun 163 neliöön, kuvio 118.


Käytin keskustan ympyrään Pirkanmaan Kotityön merseroitua Pirkka-lankaa. Ja keltainen reuna on "mitä-lie-vanhaa-ylijäämä-sekoitelankaa". Saman vahvuista kuin puuvillalanka ja väri just nappiin. Helmaan tarvitsin 22 ruutua ja kaula-aukon reikään 3 ruutua.

Palat virkkasin yhteen Gjestalin "Eng" - virkkuulangalla. Sillä olin ihan alussa ajatellut virkata myös palat, mutta lanka osoittautui kokeiluissa liian ohueksi suhteessa mekon trikooseen. Siinäkin siis syntyi pari uutta palaa tulevia projekteja varten ;-)


Palat kiinnitin yhteen kiinteillä silmukoilla. Yhtä jaksoisesti tein aina kaksi palaa yhteen ja yhden yläreunan. Näin kiinteät silmukat asettuvat aina samaan suuntaan.


Siis suorakulmion kyljet aina yhtäjaksoisesti ja sitten lanka poikkia ja seuraava pala kiinni edelliseen.


 Palojen toinen reuna tuli siis tässä samalla reunustettua vihreällä.


Lopussa helmapalat yhteen renkaaksi. Mekkoa tuunasin kesäkuussa työpäivien jälkeen. Vaihtelevassa säässä sisällä ja ulkona.



Lopuksi helmarenkaan toiseen reunaan tein reunustuksen puolipylväillä. Näin se tuli vähän löysemmäksi tuon helmaan kiinnitettävät kiinteät silmukat. Joskus (tai useimmiten :)) on tarkkaa!


22 palaa renkaassa sopi helman mitaksi kuin nenä päähän. Palojen järjestykseen tuli keskelle eteen pieni "epärytmi", kun määrä ei mennyt tasan haluamaani rytmitykseen. Mutta nyt sekin on suunniteltu ja siten ihan nappijuttu.


Helmaa en siis reunustanut pykäpistoin, vaikka sitäkin ensin vähän tuumasin.


Helmarenkaan kiinnitin mekkoon ompelemalla kiinteiden silmukoiden välistä samalla virkkuulangalla.


Mekkoa sovittaessani muistin, miksi se on jäänyt väliin vähälle käytölle. Kaula-aukon reikä ja nauhat siinä päissä (siis ne nyt jo joskus pois leikatut nauhat) olivat kummalliset. Reikä oli niin iso, että tissithän siitä välistä paistatteli päivää. Oli siis pakko olla joku toppi alla, jos ei halunnut ihan ryntäitä esitellä.


Kolme palaa lisää ja ne kiinni kaula-aulun isoon halkioon. Hyvin toimii.


 Kylläpä tuli hyvä mieli, kun pienellä vaivalla tuli persoonallinen ja omannäköinen mekko.

Legginssien kanssa tai ilman. Auringonpaisteessa tai kesäsateella.



Ja sitten vielä ne ruudut. Tässä step-by-step ohjeet, jos tuo kirja ei ole kirjahyllyssä, kirjastossa tai kirjakaupassa saatavilla. Tai, jos muuten on vaan mukavampaa virkata kuvaohjeiden avulla.

5 kjs renkaaksi

4 kjs, 11 x (1p, 1 kjs) ja piilosilmukalla kiinni.

Ed. krs ketjusilmukoihin 3 yhteen virkattavaa p ja väleihin 3 kjs.

Toistetaan 12 kertaa, ps kiinni renkaaksi.

Ketjusilmukkarenkaisiin ks, väliin 5 kjs.

Lopussa 2 kjs ja 1 pylväs kiinni ens. kiinteään silmukkaan.

1 kjs ja 1 ks ekaan kaareen, 3 kjs, ks tokaan kaareen

5 p, 3 kjs, 5 pylvästä seuraavaan kaareen = 1. kulma

ks seur. kaareen, 3 kjs, ks seur. kaareen, sitten 2 kulma.

Tässä virkattuna jo kolmas kulma = 5 p, 3 kjs, 5 p.

4. kulman jälkeen ps ekaan kiinteään silmukkaan = neliä valmis.


Yksi tämän kesän lempivaatteista. Ei ollut suunnitelmissa, mutta sattumat - kirppiskamat, virkatut palat ja kummallinen muoti - johdattivat tähän.


Hymy on herkässä, vaikka sadesäällä! Tässä tänään katsotaan telkkarista sarjaa "Lomamatka 70-luvulle".


Ja tietysti tänään sataa, kun Hämeenlinnassa on Ämyrock. Suomen vanhin ilmainen rockfestari, jo vuodesta 1974 alkaen. Sekin siis 70-luvulta.


17 kommenttia:

  1. Kauniin mekon olet tuunannut.
    Kyllä mielikuvituksesta on hyötyä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!
      Niinhän se yleensä on, että vain mielikuvitus on rajana :-)

      Poista
  2. I h a n a mekko tuli.. todella kaunis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan upea! Olet taitava

      Poista
    2. Kiitos paljon MummonPajukori ja Tarja, kyllä tykkään itsekin hurjasti :-)

      Poista
  3. Lempeitä kesäisen kukkakedon värejä...kissankelloa, ahosuolaheinää...Tulipa kaunis tuunaus ja ihan omannäköisesi :-)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Nää extempore jutut valmistuu aika sukkelaan, mutta ns. suunnitellut kestää ja kestää, esim. KIP -päivän pitsineule :-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Pirena! Ei kävele toista samanlaista vastaan :-)

      Poista