tiistai 15. lokakuuta 2013

Peitteiden sommittelua

 

Hakkyn mummot kajahtaa! Hakky virkkaa, osa 2.

Syys-lokakuussa minulla on ollut ilo ja kunnia työskennellä yhteistyössä 1134 isoäidin kanssa. Noin monta erilaista persoonaa. Sain sommitella peitteitä noin monesta virkatusta isoäidinneliöstä, joukossa monia hyvinkin persoonallisia yksilöitä. Niin tai sain ja sain, itse otin sommitteluhomman haltuun pahemmin muilta kyselemättä. Toivottavasti kukaan ei siitä ole harmissaan.

Kaikki mummot vielä pinoissa

Kyse on siis työyhteisössäni toteutetusta isoäidinneliöiden virkkuusta, josta olen kirjoittanut 29.9.2013 päivityksessä Isoäidinneliöitä ja peitteitä yhteisöllisesti.

Pyöreän mummon kesytys, osa 1.
Pyöreän mummon kesytys, osa 2.
Ihan mahtavaa saada tuollainen mieletön materiaali käyttöön, kun kaikki aiemmat tilkkupeitteet ovat olleet yksittäiskappaleita, eikä siinä ole ollut valinnanvaraa, mitä paloja käyttää, on vaqan voinut muutella järjestystä samoja paloja vaihdellen. Valinnat on tehty jo virkkausvaiheessa.


Puolet mummoista käytetty
Mummojen ryhmäytymisestä ennen sommittelua oli iso apu sommittelussa. Koko ajan pysyi hanskassa, mitä värejä ja kokoja on vielä käytettävissä. Kaikki peitteet saivat nimen, joka ainakin minulle kuvaa peiton luonnetta / ideaa. Osalla nimi oli ensin ja siihen ympärille rakentui peitto. Osa sai nimen jälkikäteen, kun lopullinen sommitelma oli kasassa.

Kivijalka -peiton lähtökohta

Kivijalka

Kivijalka oli peitteistä ensimmäinen. Sen perustan loivat isot neliöt, jotka ryhmittäytyivät jonoon keskelle. Muu kivijalasta rakentui siihen ympärille. Tässä vaiheessa mummoista oli runsaudenpulaa, joka asetti oman haasteensa rajaukselle. Kivijalan yhteenkiinnittämiseen valikoitui vaaleanpunainen lanka.

Kivijalka

Säde

Toinen peitteistä eli Säde sai aika tyypillisen isoäidinneliösommitelman. Samanvärisiä tai samanhenkisiä mummoja vinoissa jonoissa. Tavanomaisesta poikkeavan siitä teki kuitenkin värien ja sävyjen runsaus. Säteen kokoamiseen valikoitui violettilanka, joka vahvistaa punaisen ja harmaan sävyjen runsautta ja luo kontrastia esim. vihreälle.

Säde

Tetris

Tetris on idealtaan plagiointi omasta peitteestäni. Kesällä sain vanhalle kasvivärjätyistä langoista tekemälleni peittelemiseksi FB:ssä nimen Tetris. Nyt toteutin samaa palikkaideaa erilaisella sommittelulla tähän mummopeitteeseen. Tetriksen onnistuin saamaan kasaan, kun mummoja oli tässä vaiheessa vielä niin kovin paljon jäljellä.

Tetris

Suojassa

Suojassa peitto rakentuu keskellä olevien vaaleiden mummotilkkujen ympärille muodostuvasta suojasta. Yhdessä ja lähekkäin kaiken lämpimän keskellä on hyvä ja turvallinen olo. Suojassa peitteen palat olivat keskikokoisia mummoja. Suojassa peitteen kokoamiseen käytetään sivistä lankaa.

Suojassa

Tiimalasi

Nimensä mukaisesti Tiimalasi peitteen keskellä, peitteen päästä päähän virtaa asioita, ajatuksia, aikaa. Virta muuttaa väriään asioiden ja ajan edetessä. Kokemukset muokkaa todellisuutta. Virta rajautuu tummempiin reunoihin, punainen tuli toisella reunalla ja sininen vesi toisella. Tiimalasi kootaan yhteen harmaalla langalla.

Tiimalasi

Karkkipussi

Kuudennen peiton kohdalla oli aika käyttää vähän isompia neliöitä. Niitä oli runsaasti sinisinä ja monissa kirkkaissa väreissä. Perussommittelu vuorotellen salmiakkia ja väleissä hedelmäkarkkeja toimi tässä ilman turhaa konstailua. Estääköhän Karkkipussi -peiton käyttö karkinhimoa, vaiko lisää sitä? Raikas peitto. Karkkipussi kootaan muistaakseni sinisellä langalla.


Karkkipussi

Kuura

Kuura syntyi lokakuun 1. päivänä muistuttamaan edessä olevasta talvesta, pakkasista, kuurankukista. Kuura rakentuu ison harmaan neliön ympärille. Neliö ei ole perinteinen mummotilkku, mutta on äärettömän kaunis herkän pintakuvionsa vuoksi. Kuin jääkukka. Kuuran kokoamisessa on pientä haastetta, koska palat ovat osin erikokoisia eivätkä siis asetu läpi peitteen säännöllisesti samanlaisiin jonoihin. Kuura kootaan harmaalla langalla.

Kuura

Rakkaus

Punaisia neliöitä oli melkoisesti jäljellä tässä vaiheessa. Lisäksi Kuuran rohkaisemana innostuin erilaisista rytmeistä eri tilkkujonoissa. Rakkaus rakentuu keskellä olevan punaisen sydämen ympärille. Myös reunat ovat punaisen ja ruskean sävyisiä. Rakkaus -peiton sommittelu haastoi, kuten rakkauskin aika usein <3 Rakkauspeite kootaan kahdella värillä. Sydän kirkkaalla punaisella ja reunat punaruskealla langalla.

Rakkaus

Seinäruusut

Nimensämukaisesti Seinäruusu -peitto keräsi parketin ympärille toinen toistaan persoonallisempia yksilöitä. Tässä peitossa palojen kokoerot olivat jo pakon sanelemina niin suuria, että aika paljon fiksaamista eli ylimääräisiä kerroksia sai osaan mummoista virkata. Loppujen lopuksi kokonaisuus pelittää niin, että mummot saadaan koottua yhteen mustalla langalla.

Seinäruusut

Ranskanpastillit

Toinen karkkiteemoitettu peitto koostui kaikista lopuista paloista. Peiton keskellä on kaikista isoin mummotilkku, melkoinen lakana. Se vastasi kooltaan 16 pienintä mummoa. Kuin ihmeen kautta palat menivät tosiaan tasan, yhtään ei jäänyt yli eikä toisaalta jäänyt aukkoja peitteisiin. Seinäruut ja Ranskanpastillit rakentuivat käytännössä rinnakkain. Ranskanpastillit kootaan keltaisella ja sinivihreälle langalla. Keltaista keskustan pastilliseen osaan.

Ranskanpastillit

Palojen määrän täsmäämistä ajatellen oli korvaamattoman tärkeä rooli Loimaalta tullut postilähetys, jossa oli 6 mummotilkkua entiseltä hakkylaiselta, joka halusi myös osallistua meidän mahtavaan proggikseen. 

Mummolähetys Loimaalta entiseltä hakkylaiselta
 Peitteiden kokoamiseen taas toi avun Wetterhoff OY:n lisälankalahjoitus. Näillä saamme kaikki peitot koottua valmiiksi.

Lankalahjoitus Wetterhoff oy:ltä (kuva L. Siivola)
Vielä mummopeittojen palojen määrät:
  • Kivijalka 145 mummoa
  • Säde 160 mummoa
  • Tetris 160 mummoa
  • Suojassa 96 mummoa
  • Tiimalasi 135 mummoa
  • Karkkipussi 77 mummoa
  • Kuura 91 mummoa
  • Rakkaus 105 mummoa
  • Seinäruusujen 64 mummoa
  • Ranskanpastillit 101 mummoa
Yhteensä siis 1134 mummotilkkua! Kaikki persoonia. Kymmenen peittoa! Kaikki kuin rakkaita lapsiani!

Ai miksikö otsikossa lukee HAKKYn mummot kajahtaa? No siksi, että meinaamme tällä proggiksella ottaa osaa myös Kajahtaneiden Kudelmien SM-kisoihin. Kilpailuun voit tutustua Facebookissa ja Wordpressissä, jossa kilpailun säännöt kokonaisuudessaan. 

Ei meillä ei ole valkoista pöytäliinaa ruokahuoneessa. Pöydällä on jokaisen mummon alla vanha lakana, pitsillä tai ilman ;-). Sommitelmat siirtyivät kokoajille mummokääretorttuina. Kätevää - käännettiin reunat ja käärittiin mummot lakanan kanssa rullalle, vähän maalarinteippiä ympärille. Teippiin nimi ja kokoamislangan väri. Aika huippuun ehti tämä touhu kehittymään kymmenen peitteen aikana. Huomaa myös kokoamisohje kuvassa. Mutta siitä ja kuista kokoamiskokemuksista seuraavassa tarinassa.

Mummokääretorttu ja kokoamisohje (kuva L. Siivola)

Vielä lopuksi kuvasarja Seinäruusut -peitteen villeimmän salsahameisen mummon kesyttämisestä. Ei purkamalla, vaan virkkaamalla neliön helmojen alle. Vastaavasti sai neliömuodon pyöreöä mummo samassa peitteessa.

Salsamummon kuvitteelliset kulmat merkkilangoilla



Helman alle mummovirkkausta kulmasta kulmaan.
Helman alle toinen kerros, kuva nurjalta puolelta
Vielä 3. kerros ja neliö peitteeseen sopivan kokoinen, helmat heiluu ;-)

 Postaukset tästä aiheesta siis jatkuvat. Seuraavassa osassa kuvia ja tunnelmia peitteiden kokoamisesta. Sen jälkeen päästäänkin jo ihailemaan valmiita peitteitä. Niitä onkin muuten jo ainakin 3. Lisäksi koottavina ovat jo kaikki muut paitsi Seinäruusut. Ja sekin pääsee huomenissa. 

Saa nähdä, mitä kaikkea asian ympärille vielä kehittyykään ennen kuin peitteet päätyvät hyväntekeväisyyteen tavalla tai toisella <3



12 kommenttia:

  1. Melkoinen urakka, mutta epäilemättä mieluinen ;-) Pettämätön värisilmäsi ja muototajusi toimii :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soile! Opin tykkäämään jopa sinisen ja harmaan sävyistä;-) Homma ei tuntunut isolta, koska oli niin super mieluinen! Voitaiskohan me uusia tämä vaikka ens vuonna?

      Poista
  2. Upea projekti, hienoja peittoja =) -tuula-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Samaa mieltä ja kun nyt seuraan peittojen valmistumista, niin kyllä niistä tosiaan tulee hienoja!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Margsan, olen niin samaa mieltä tästä projektista!

      Poista
  4. hienoja peittoja! nyt tekisi itse mieli tehdä isoäidinneliöitä, mutta lopputulos ei olisi varmaankaan näin hieno :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinatuuli! Isoäidinneliöt ovat siitä kiitollisia, että niistä tulee aina hieno ja persoonallinen lopputulos. Meidän mummoissa oli vaikka minkänäköisiä ns. neliöitä, mutta niin vaan peitteisiin asettuvat!

      Poista
  5. Kerta kaikkiaan komeaa toimintaa :) Odotan peittojen näkemistä valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aava! Samaa minäkin odotan ja parit ekat, kun olen jo koottuna nähnyt, niin kyllä kannattaa odottaa! Hienoja peittoja tulossa, myös tänne blogiin näytteille!

      Poista
  6. Hih, ihmettelen yhä tuota, että miten se kuusi oli mielessäni koko ajan, että sen verran pitää tehdä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän siinä selvästi oli joku vahvaakin vahvempi etäyhteys! Kiitos siitä!

      Poista