maanantai 14. heinäkuuta 2014

Alkoi essuttaa!

Essun uusi tuleminen

Reilun vuoden olen vain fiilistellyt Nathalie Mornun kirjan Ihania essuja kuvia. Makeita essuja moneen käyttötarkoitukseen ja moneen tyyliin. Aika retroa ja samalla tähän aikaan sopivia.


Alkuloman sateisen harmauden aikana oli mainiota ommelta sitä sun tätä. Mm. yksi essu itselle.


Valitsin kirjasta Mangotangon. Lähinnä sen mekkomaisen muodon vuoksi.


Kirjan käytettävyyttä heikentää se, että siinä on pienoiskaavat, jotka pitää suurentaa oikeaan kokoon. Lisäksi saman essun osissa suurennusprosentti vaihteli. Esim. Mangotangossa suurennusprosessi oli 400 - 414 %. Lisäksi oli annettu joitakin mittoja sentteinä, mutta eivät ne pitäneet yhtä prosenttisuurennoksen kanssa. Siis työläin vaihe oli piirtää oikean muotoiset ja kokoiset kaavat. Ja seuraavaksi haastoi langansuunnat, tosin siihen oli hyvä kankaan taitto-ohje kirjassa.




Olisi ehkä pitänyt vähän mittailla, sillä essun leveys olisi voinut olla mulle vähän suurempi. Muutenkin tein aika lailla kirjan ohjetta seuraten.


Seuraavaa essuja en tee kirjan ohjeita kirjaimellisesti noudattaen ilman samanaikaista omaa ajattelua.


Essusta tuli ihan mainio, mutta seuraavat asiat teen ensi kerralla toisin.


Niskalenkkiä ei kannata ommella kiinni ennenkin helmakappale on asetettu paikalleen. Vasta sitten näkee kunnolla oikean paikan käyttäjän kropalla. Joudun nappaamaan siitä palan pois. 


Lisäksi olkahihnassa voisi olla nappi ja säätövara erikoisilla käyttäjille.



Toinen muutos on sitten helman leveys eli kannattaa etukäteen pohtia mihin asti haluaa helman sivussa ulottuvan. Tämä essu on vähän mekkomoinen ja siten helma olisi voinut ulottua pidemmälle sivulle.


Kolmas asia, jonka tekisin toisin on solmintanauhat. Ehdottomasti kaksinkertaiset, koska solmittaessa molemmat puolet näkyy. Lisäksi säästyy ainakin pari metriä vinonauhaa. Nyt vinonauha kiertää koko essun ympäri.


Taskut jätin kokonaan pois. Mallissa se ei oikein alkanut mistään ja oli mielestäni irrallisen saaren näköinen essussa. Taskut kyllä kuuluu essuun aika oleellisesti. Seuraavaan essuun sitten nekin mukaan.


Vinonauhan ompelu onnistui yllättävän hyvin, ei moittimista. Aloitin ja päätin kierroksen solmimisnauhan alkamiskohtaan, siis 90 asteen kulmaan. Siinä sitä ei mielestäni tarvinnut liittää renkaaksi. 

 
Kummastutti kirjan ohje päättää vinonauha laittamalla vaan alku ja loppupää päällekkäin. Ei missään tapauksessa niin, vinonauha pitää minusta ehdottomasti ommella renkaaksi langansuuntaan eli vinosti ompelemalla. Samoin kuin nauha on jatkettu. Nyt siis kiersin asian tuota kulmaa hyväksi käyttäen. Toisen kulman taittelu meni nätisti ihan kertaheitolla.


Yhden uuden hyvän asian opin kirjan ohjeesta. Tukiommel 3 millin päähän reunasta ennen vinonauhan ompelua. Se estää kangasta venymästä vinoissa kohdissa. Hyvä oppi, käytän jatkossakin. Tosin kirjassa se ommeltiin 6 millin päähän ja sitten leikattiin 3 milliä pois. En ymmärrä miksi, vaan ompelin suoraan siihen reunan lähelle.


Muutenkin tuntui kummalta, että kirjan essussa oli saumanvarat myös reunoissa, joista mitään saumaa ei minnekään käännetty. Jotenkin epäloogista.


Kangas on vanha verho kirpparilta. Kuten suuri osa kankaistani.

 
Vaikka vähän kritisoin, niin silti edelleen kuolaan kirjan essujen äärellä ja aion tehdä niitä itselle ja tai lahjaksi edelleen. Kritiikki oli lähinnä tarkoitettu itselleni muistutukseksi: ajattele, ajattele, ajattele ja ihan omilla aivoilla.

 

Ihanat essut kirjasta Joan Hand  Stroh sanoja lainaten: " Hyvä esiliina on kuin toinen iho:
 

Kun se on yllä, sitä ei huomaakaan.


Jos siinä voi vielä keimailla, aina parempi."


Essukuvat ovat erilaisia essuselfieitä ja siksi vähän sieltä ja täältä vinksalleen napsittuja.



4 kommenttia:

  1. Ihana kuosi sun essussa ;-) Pitäisi itsekin ommella pari uutta essua, kun kokkeja alkaa olla keittiössä välillä ruuhkaksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vanhat puuvillaverhokankaat ovat mahtavia. Essuja kannattaa keittiössä olla riittävästi. Mä toistaiseksi vaan hienostelen tämä päällä, keikkiöhommiin saa kelvata vanhat essut :)

      Poista
  2. Hieno! Kovin harvat ihmiset käyttävät essuja - mä laitan sellaisen päälle heti kun astun keittiöön. Joskus meinaa unohtua päälle jopa ruokailun ajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Essun on mahtavia. Niitä kannattaisi käyttää ja kehittää paljon enemmän. Ei vaan keittiössä. Mulla on mietinnässä, että mimmosessa essussa voisin mennä töihin ihan noin vaan ilman, että joku luulis, että tuolla on unohtunut essu kotoa lähtiessä päälle :-)

      Poista