lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kestoruoho on stressitön

Kudottu rairuoho kestää vuodesta toiseen


Lankalauantain ja kestokulttuurin kunniaksi kestoruohoilua. Stressitön pääsiäsruoho.


Ei tarvitse muistaa kylvää siemeniä ja miettiä sopivaa kasvualustaa ja kosteutta. 


Ei tarvitse jännittää, että itääkö ja kuinka hyvin ja nopeasti ja ehtiikö tuuheaksi Pääsiäiseksi.


Ei tarvitse leikata, eikä muistaa kastella.


Ei roskaa, vaikka tippuisi lattialle.


Mainio vuodesta toiseen.


Kangaspuissa kudotut, ryijynukitetut ruohot.

 
Nukat erivärisiä pellavalankoja. 


Niin tiivis nukitus, että pysyy pystyssä.
 

Pääsiäisen alla vain ravistellen ja kevyesti sumuttaen nukat pystyyn. Valmiina käyttöön.


Tosin viime vuonna olivat kadonnut kodinhoitohuoneen mustaan aukkoon. Pieni stressi!


Löytyivätvasta pääsiäisen jälkeen.
 

Nyt ovat saaneet tiukemmat säännöt säilytyspaikasta. 


Poikkeus vahvisti säännöt. 


Taas toimii stressittömästi ja tuli kaapista ulos Palmusunnuntaiksi.



Pääsiäisen keltaiset ja vihreät värit ovat niin ihania uutta kasvua lupaavia. 
Sieltä se tulee kevät ja kesä!


Hyvää Pääsiäistä!

2 kommenttia:

  1. Niin monena vuonna on pitänyt tekaista samanmoinen - sit joskus :) Hyvää Pääsiäisen jatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinisukka! Kannattaa tarttua toimeen ja tehdä valmiiksi hyvissä ajoin ennen seuraavaa pääsiäistä. Mulla on vanhoja titkaimia osa ruohosta. Kierrätystä!

      Poista