Aika aikaansa kutakin

Ajan kummastelua

Aika on mielenkiintoinen asia. Sitä on kaikille vuorokaudessa, viikossa tai kuukaudessa saman verran. Riippumatta iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta, ammatista, asuinpaikasta jne. 

 

 

Aikaa on tasapuolisesti tarjolla kaikille. Vai onko kuitenkaan? Ruuhkavuosina voi tuntua ihan muulta, aika ei riitä kaikkeen siihen, mitä haluaisi. Eikä koskaan tiedä, milloin aika loppuu. Kuitenkin kilpajuoksu ajan kanssa ei ole hyvä laji.

Aika on aina samanmittaista. Vuorokaudessa 24 tuntia, tunnissa 60 minuuttia, minuutissa 60 sekunttia. Vai onko sittenkään? Sillä väliin aika kuluu kuin siivillä ja väliin matelee, väliin laukkaa, joskus pysähtyy. Seisahtunut aika ja odottavan pitkä aika.

Aika on abstrakti asia. Vai onko kuitenkin konkreettista ja käsinkosketeltavaa? Tai kovin toiminnallista, sillä joskus aika on rahaa, joskus se kultaa muistot, joskus aika taas on kortilla. Siis matkustaako se postikortilla paikasta toiseen, vai saako sitä automaatista pankkikortilla? 

Välillä aika maksaa ja toisen kerran se kultaa muistot. Aika kuluttaa, aika antaa, ajan kanssa voi asioita ymmärtää. Annetaan ajan hoitaa haavat, toimii myös usein harmien ja surun käsittelyssä.

Oma aika on aivan erityistä aikaa. Etenkin silloin, kun sitä on rajallisesti ja se pitää itsekkäästi ottaa. Aikasyöpöt vaanivat siellä ja täällä. Etenkin tässä ajassa. Onko oma aika laatuaikaa, riippuu sisällöstä ja asenteesta. Miksi joku aika olisi laadukkaampaa kuin toinen aika? Tai toisen?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty on niin totta, ajankäytöllisesti. Silloin hallitsen aikaa ja olen sen isäntänä. Jos taas ajan päästää rengiksi, elämä on yhtä viime tippaa ja myöhässä olemista.

Hallitsematon aika myös kuluu nopeammin, koska kaikkeen sekavaan ja tulipalojen sammutteluun kuluu aikaa halusimme tai emme. Ja jos päätöksen tekeminen on hidasta ja tuumailevaa, niin voi sanoa: Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä. Kannatan siis toimintaa. Aina voi korjata suuntaa, jos tekee ajassa virhearvioinnin.

Maaliskuun alku on kulunut lomaillen. Pieni breikki töistä on tehnyt hyvää, vaikka töissä aika kuluukin useimmiten siivillä. Lomalla aika meinaa aina loppua kesken. Mukavaan ja haastavaan työhön on silti aina kiva palata. Samalla voi alkaa odottamaan seuraavaa loma-aikaa. 

 
Työ tuo päivään myös terveellisen 8+8+8 vuorokausirytmin. Loman ja työhönpaluun rajalla on usein aikaero, ihan niinkuin matkalla aikavyöhykkeiden yli. Jetlag yllättää ja sisäinen kello on hetken sekaisin. Onko erikseen vapaata aikaa ja varattua aikaa?

Samaa sisäisen kellon sekoittamista tekee kellon siirtely kesäaikaan keväällä ja takaisin normaaliaikaan eli talviaikaan syksyllä. Aikaa kuluu turhaan eli hukkaan monen kellon siirtelyyn, kun vain älylaitteiden ja tietsikoiden kellot siirtyvät automaattisesti.

Loman lisäksi eilisen päivän kirppislöydöt saivat pohtimaan aikaa. Tämä postaukset valokuvat liittyvät noihin eilisen juttuihin. Niissä aika, etenkin vanha aika on niin vahvasti läsnä.

Wetterhoffin talon sässynämarkkinoilta menin hakemaan rullatelinettä. Sen sainkin, tosin karattomana. Onneksi kuitenkin 3 karaa löytyi ja tiedän että omassa varastossa niitä on jokunen lisää. Kun vaan löydän ne ajan synnyttäneestä mustasta aukosta. Pesun ja öljymäisen jälkeen rullateline on ihan hieno. Hinta 3 karan kanssa 9,50 € ei tänään enää tunnu niin suolaiselta kuin eilen.

Mukaan sässynämarkkinoilta pääsi myös käsinkudottu kilpikangas tekstiili. Hinta oli 3 €, itse olisin laittanut nuo rullatelineen ja kankaan hinnat  toisinpäin. Aivan ihana, laadukas ja kaunis kangas.

Kotimatkalla kävin lempparikirpparilla Kantolan kammarilla. Ilahduin suunnattomasti siistin kudontakirjan löytämisestä. Ester Perheentuvan "Kutokaa omat kankaanne" on kyllä tekstiili-ihmisen perusteos. Maksoin mieluusti 5 € hyväkuntoisesta kirjasta. Aika ja kielen kehittyminen näkyy kirjan tekstissä ja tyylissä hyvin. 

Kirjan alkusanat ovat mainiot. Suuria asioita oli tosiaan tapahtunut sitten edellisen painoksen. Kankaiden langat eivät enää risteile tai kulje, vaan ne ovat ja sitoutuvat. Pirta on syrjäyttänyt kaiteen. Jokaisella ajalla ja asialla on muutoksensa ajassa kuin ajassa.

 

Hauska liittymä Wetterhoffilta löytyneeseen kilpikankaaseen oli tuo, että tuolloin 1930-luvulla oli siirrytty sidosten käsitteissä ruotsalaisesta drellistä suomalaisempaan kilpikankaaseen.

"Aika entinen ei koskaan enää palaa" lauletaan vanhassa laulussa. Ja hyvä niin. Katse eteenpäin. Sillä sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, kuulostaa pelottavalta ja kivuliaalta. Silti on pakko muistella ääneen, että vuonna 1979 ostin Wetterhoffilta käyttökelpoiset kangaspuut 50 markalla ja toimintakuntoisen rukin 5 markalla. Rukki palvelee kehruussa edelleen, kangaspuut olen jo päivittänyt uudempiin. Onko tässä siis aika kullannut tuotteet vaiko vain rahanarvo muuttunut?

 

Pitenevät päivät antavat vaikutelman ajan lisääntymisestä. 

Valoisana aikana ehtii enemmän ja uniajasta tekee mieli nipistää. 

Tuleeko sinulle mieleen lisää aikaan liittyviä sanontoja ja kielikelloja?

Ihanaa kevään kulta-aikaa sinulle lukijani!