sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Villasukat pajuaidalla


Ulkoilua ja ulkoilutusta!


Tänään oli kyllä ihan mahtava ulkoilusää. Just sellainen ilma, mikä talvella ja talvilomien aikaan kuuluukin Suomessa olla. Katse oli kohti pilvetöntä taivasta ja aurinkoa. Toki kävellessä piti katsella välillä jalkoihin, ettei ihan liukkaimpiin paikkoihin kävelyteillä astunut. Metsässäkin oli helppo vaeltaa, kun lunta on niin vähän.


Itseni lisäksi ulkoilutin muutamat uudet villasukat ja juuri valmistuneen mekon.


Sukat lähtevät postin mukana synttärionnitteluiksi ja kiitoksiksi. Synttärisukista toiset paljastavatkin päivänsankarin nimen ja iän. Kunnioitettava saavutus.


Suomi 100- juhlavuottakin kunnioittavat villasukat on neulottu Taito Ry:n Kirjopirkkalangasta ja Suomi100 raitalangasta. Tummansininen on kirjopirkkaa, kaikki muu Suomi 100 raitalankaa. 


Kirjoneuleessa oli vähän sovittamista, että siniristilippujen värit pysyivät valkeina ja tekstiraita kokonaan sinisenä. Näistä samoista langoista tein oman panokseni juhlavuonna syntyvien vauvojen sukkakeräykseen.


Kelta-siniset lyhytvartiset nilkkasukat ovat Dropsin Fabel -lankaa. Yksiväristä keltaista ja kirjavaa sini-vihreää. Pääosin yhden kerroksen raitoina vuorotellen. Paitsi resori, tiimalasikantapää ja kärki. 


Vähän sekavat ja neuloessa inhosin näitä, mutta toivottavasti ovat saajalleen sopivan kokoiset ja muutenkin mieluisat. Kevättä tuo väritys ainakin minulle enteilee ja nyt valmiina oikeastaan aika mielenkiintoiset.


Kolmannet sukat ovat ovat paksummat, lankana Novitan Seitsemän veljestä- lankaa yksivärisenä ja raidallisena. 



Kahden kerroksen raidoitus ja ranskalainen eli pyöreä kantapää. Ohje pyöreään kantapäähän löytyy esim. Ulla-Neuleesta. Mökkisukiksi ajattelin saajalleen, ulkoiluun ja takkatulen ääressä rentoiluun.


Ulkoiluttamaani mekkoon palaan myöhemmin. Se valmistui 9 kuukaudessa. Kamera on kyllä mainio kalenteri, sillä sieltä tallettamistani kuvista näin, että mekon ensisilmukat ovat kesäkuun 2016 alusta. Nyt vain pari uteliaisuutta herättävää kuvaa. Mekko on pääosin kasveilla värjäämistäni langoista.


Vaikka tänään oli pakkasta, niin auringon lämpö näytti jo voimansa suojaisissa paikoissa. Selvästi kevättä reilusti ilmassa!


2 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia ja todella upea mekko. Herätti uteliaisuuteni. Toivottavasti kerrot myöhemmässä mekkopostauksessasi, kuinka toteutit lankojen värjäyksen. Olet saanut hienoja värejä ja kivasti toteutunutta sävyvaihtelua niihin.
    T. Auli

    VastaaPoista
  2. Kiitos Auli!
    Lankojen värjäyksestä olen kertonut kolmena edellisenä kesänä. Nuo langat ovat siis jo täällä blogissa aiemmin olleita. Mekkopostaus on tulossa, nyt vaan ollut vähän kiireitä ja blogi on ollut aika hiljainen.

    VastaaPoista