lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kaksi kertaa kaksi marjaa

Jämälangoista Puolukka ja Mustikka -sukat

Vappuna tulee täyteen 11 kuukautta bloggausta. 
Punos-sidos-silmukan 1-vuotissynttärit lähestyvät siis kovaa vauhtia.


Tässä blogien ja Facebookin some-maailmassa olen näiden kuukausien aikana oppinut ainakin yhtä monta uutta ja osin kummallistakin asiaa. Yksi näistä on nyt menossa oleva jämäkuu.


Matleenan Lankapirtti-blogin kautta jämäily tuli vastaan. 
Siinä ideana on käyttää jämälankoja 15.4.- 31.5.2013 välisenä aikana mahdollisimman paljon. 
Jämäilijöillä on myös oma jämä-blogi, johon tuotokset blogataan.

 
En ehtinyt tänä vuonna viralliseen jämäilyyn mukaan, mutta jonkinmoinen oma varjojämäily on menossa.
 

Ekat tuotokset ovat Novitan vanhoista Marjaretki- langoista neulotut villasukat, siis kaksi sukkaparia. Puolukka ja Mustikka -sukat.


En tiedä miksi olet tuota lankaa joskus ostanut, koska oikeesti en yhtään tykkää siinä olevista valko-vihreistä pätkävärjätyista raidoista. 


Varmaan siksi, että ovat olleet tarjouksessa ja toisaalta kerällä ihan kivan näköistä. 
Nyt on vaan tullut joku mitta täyteen näihin raidallisiksi värjättyihin lankoihin.


Tein jämistä nämä Marjasukat seuraavalla ajatuksella.
Yksivärisenä osuuden langasta neuloen oikein ja kirjavan osuuden neuloen nurjaa. 
Siis sukkien oikealla puolella näin sekä varressa että terässä. Ja sama myös kantapäissä.


Puolukkasukat tein ensin ja ne on kokonaan samasta lankakerästä ilman jatkoksia. 
Kantapää lyhennetyin ja pidennetyin kerroksin.


Mustikkasukkien varteen tuli ensin pätkä vihreävoittoista Nalle-lankaa, mitä lie nimeltään ollut.


Sitten Puolukka-Marjaretki -langalla vartta eteenpäin kunnes lanka loppui. 
Just ennen kantapäätä vaihdoin Mustikka-Marjaretkeen, jolla sitten kantapää ja koko teräosa valmiiksi. 
Näihin tein ihan perinteisen kantapään, tosin ilman vahvistusta.


Lankaa jäi jäljelle muutaman metrin pätkä. Mustikkaa siis, kaksi muuta väriä meni ihan loppuun.


Miten sitten meni se värinvaihto? Ja mikä oli ohje muutenkin? Näillä lanhoilla ja näin sen tein:


Puikoilla 12 silmukkaa, neliskanttiset puupuikot nro 3,5.


Yksivärinen kohta langasta neulotaan siis oikein sileäksi neuleeksi.


Oikein neuloen jatkuu vielä kirjavalla langalla yhden kerroksen verran.


Sitten nurjaa neuloen kirjava lankaosuus loppuun ja myös edelleen seuraavan yksivärisenä osuudelle nurin yhden kerroksen verran.


Toisella kerroksella yksivärisenä muuttuu taas oikeaksi sileäksi neuleeksi. 
Jota jatkuu raita loppuun ja myös kerroksen verran kirjavalla langalla.


Sitten taas nurjaa kirjava loppuun sekä yksi kerros seuraavasta yksivärisenä osuudesta. Jne, jne...


Sama ajatus toistuu myös kummankinlaisissa kantapäissä.


Ei mitään sen kummempaa. 
Vähän töpön näköiset sukat, kun eivät ole jalassa, kun sileät ja nurjat raidat vetävät sukkaan kasaan.


 Ja toisaalta varsi näyttää normisukkaa leveämmältä, kun siinä ei ole perinteisen sukan joustinneuletta.




Vaikka kantapäät ovat erilaiset, voi jämämarjasukilla tassutella eriparisesti. 
Tosin kohta on kesä, eikä sitten mitään sukkia tarvitse!
Ai niin, tärkein meinasi unohtua! Marjasukkiin kului jämälankoja 120 grammaa :)


8 kommenttia:

  1. Oo, hyvä ajatus tehdä nurjalla nuo kirjavat raidat, uusi tapa saada neulottua pois nuo alennuskorista hamstratut raitalangat, joista ei edes tykkää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rasa! Kiva huomata, että on myös muita, joita tympii nuo raitalangat ;-) Itelleni vakuutin, että näitä sukkia ei tarvii sitten samanlaisina tehdä lisää eli ei enää noita lankoja, vaikka ilmaiseen saisi. No, ehkä ilmaiset kuitenkin lisää pakko ottaa :D

      Poista
  2. Onpas kivat näin tehtynä, sama vika täällä, näitä tyhmiä alelaarilankoja löytyy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hatatuu! Taitaa olla neulojien ja virkkaajien yleinen haaste, ettei pysty kulkemaan tarjouskorien ohi :-)

      Poista
  3. Hauska idea ja kivannäköiset sukat. Jämälangat on tavallaan parhaita. Luovuus pääsee kukkimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Daisy! Totta, että suunnittelu olemassa olevista langoista kankaista yms. on kaikkein inspiroivinta tekemistä :-)

      Poista