maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kusudama -kukka vahvistaa säännöt!

Origami -kukkia paperista taitellen

Lähes kaikki askartelut ovat minulle painajaisia. En tosiaankaan tykkää. Ei ole ideoita, eikä tule kuin tuhrua, ryttyjä  ja yhteenliimautuvia sormia.

Mutta onneksi on yksi poikkeus, joka vahvistaa säännöt. Paperista taiteltavat origami / Kusudama -kukat. Bongasin ne ekan kerran kirjasta "Kirjan uusi elämä". Ihan mahtava kirja, jota olen aikaisemminkin kehunut kukka- ja paperilaukku-bloggausten yhteydessä.

Kusudama -kukkien paras puoli on se, että ne voi personoida aina kulloiseenkin tilanteeseen. Viimeisimpiä kukkiani ovat mm. todistuspaperista tehdyt kukat eläkkeelle jääneelle rehtorille ja opinto-oppaasta tehdyt kukat muutamille opettajille / koulutusjohtajille.

Reksin päättötodistus
Ja on niiden taittelua ohjattu Turengin aseman kässä-illoissakin viime talvena. 

Ihan vika kukka viikon sisältä on kumipojan 18 -vuotiskukka. Miehekkäästi sini-vihreä-ruskea. Vanhoista joulupaperin jämistä.
 

Vaikka ohjeita kusudamojen taitteluun näyttää olevan netti pullollaan, postaan nämä omat ohjeet. Moni kaveri ohjeita kyselee aika-ajoin ja on kivempi linkata omiin kuin muiden ohjeisiin.

Kukkaan tarvitaan siis paperia, liimaa ja varsi. Käytän yleensä vanhojen kirjojen sivuja terälehtiin ja kuivaneita pajunoksia varsiin. Tavallisesti kukissa on viisi terälehteä, mutta isompiin kukkiin kannattaa laittaa kuusi terälehteä. Isoilla tarkoitan sellaisia, joissa terälehtipaperit ovat noin 15 x 15 senttiä tai enemmän.

Sorry, ohjekuvien levoton tausta, värikäs kerniliina :-)

Yhteen kukkaan tarvitaan siis terälehtehtie määrä neliön muotoisia papereita, tässä kukassa koko 15 cm x 15 cm:


Neliö taitetaan kolmioksi, päälle se puoli paperista, minkä haluaan näkyviin:


Sitten taitetaan kulmat ylös keskelle:


Taitetaan päällä olevat kolmiot tasan puoliksi:


Kulma avataan ja taitetaan keskeltä lyttyyn, myös toinen vastaavasti:


Ylimenevä osa taitetaan kolmiona alas, molemmin puolin:


Sitten taitetaan sivut aiempaa taitosta myöten:


Tadaa, yksi terälehti on taiteltu valmiiksi! Muut terälehdet taitellaan samoin:


Paperiliimaa reunaan lähelle taitosta:
 

Terälehdet käännetään ja liimataan muotoonsa:

 
Muotoon liimatut terälehdet liimataan yhteen:


Tässä kukassa on kuusi terälehteä johtuen sekä koosta että kukkaan haluamastani värijärjestyksestä:


Ja viimeisen terälehden liimauksen kanssa samaan aikaan liimataan varsi paikoilleen, huom kuvassa vielä painamatta terälehdet ja varsi tiukasti yhteen:


Varsi kannattaa painaa tiukasti kiinni terälehtiin koko matkaltaan:


Pieni sydän päälle (ei pakollinen ja voi olla myös ympyrä, nelio, kukka jne):


Varteen niintä rusetille ja sydämeen tervehdys sankarille:


Kummipoika sai mukaan Kasviskaiffari -korteista amis-rucola-viiksinen herra Parsakaalin parhaus -kortin ( (c) Eeva Kuisma, 5 osainen Kasviskaiffari korttisarja):


 Kriittiset vaiheet Kusudama -kukassa ovat:
  • siististi taittuva paperi - siis sellainen, jossa painopinta pysyy ehjänä taittaessa ja johon saa napakat terävät taitteet. Ja pehmeäkuituinen paperi liimautuu nätimmin ja nopeammin kuin sileä ja liukas paperi
  • neliöiden tarkat mitat - siis neliöitä eikä noin neliöitä
  • terävät ja tarkat taitokset
  • liiman laittaminen vain lähelle taitosta - muuten terälehtien sisukset eivät aukea kauniisti
  • terälehtien liimaus tarkasti yhteen - päälikoristeella pystyy peittämään pientä epätarkkuutta

Hyvää synttäriä ... onnea valmistuneelle ... hyvää naistenpäivää ... mukavia eläkepäiviä ... onnea uuteen kotiin ... menestystä uuteen työpaikkaan ... nimpparionnittelut ... kiitos ystävyydestä ... jne ... <3

Kusudama -kukat sopivat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen ja niistä jää pysyvä muisto <3



4 kommenttia:

  1. Hienoja! Noita en olekkaan taitellut- muunlaisia kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margsan! Näitä kukkia kun liimaa yhteen, saa mukavan pallokoristeen, ekologisen diskopallon ;-)

      Poista