perjantai 1. kesäkuuta 2012

Pajupallon elämää

Pajupallo talvesta kesään

Tämän blogin aloittaminen on ollut yhtä pitkä prosessi kuin elävän pajupallon taival maaliskuisesta lumipeitteestä kesäkuun ensimmäisen päivän kymmensenttisiin uusiin versoihin. Blogin kautta haluan jakaa monenlaisia  ajatuksia, ideoita ja tekemisen meininkiä, jotka liittyvät käsillä tekemiseen. Blogissani tulet näkemään punottuja, kudottuja, neulottuja, virkattuja ja ommeltuja töitä ja tekemiseen liittyviä prosesseja. Matkan varrella poikkean  myös ainakin mosaiikkiin, puutarhan rakentamiseen ja sisustamiseen.

Seuraavissa kuvissa on noin 6 kesää ja kerrosta kasvanut elävä pajupallo pihaltani. Pajupallo on alunperin punottu tuoreista viljellyistä koripajuista ja istutettu noin 10 cm:n syvyyteen maahan. Istutusvaiheessa pitää huolehtia, että mahdollisimman moni alkuperäisen pallon pajujen tyvipäistä jää mulla alle. Ensimmäisenä kesänä istutettu pajupallo vaatii paljon kastelua. Vain tällaiset pajunoksat juurtuvat ja alkavat kasvaa uusia versoja. Alkuperäisestä pallosta osa on siis jo vuosien varrella kuivanut ja kuollut pois. 

Joka vuosi keväällä, kun ilma on noin + 10 astetta, eivätkä silmut ole vielä puhjenneet, on aika punoa edellisen kesän uudet piiskat päälimmäiseksi kerrokseksi pallon päälle. Vuosittain piiskat ovat aina edellistä vuotta runsaampia, koska punoksessa olevat elävät osat vahvistuvat vuosi vuodelta.


Pajupallo maaliskuussa 2012 lumihangessa hattu päässä
Pajupallo odottaa lumen sulamista ja 2011 kesän piiskojen punomista palloon
Vappuna 2012 pajupallon uusi kerros punottuna
Lähikuva edellisestä
Hiirenkorvat pajupallossa
Punospinta häviää siilipeitteen alle
Tuuhea ja pehmeä pallo
Uudet versot ovat jo noin 10 cm:n pituiset 1. kesäkuuta 2012
Tästä eteenpäin pallo kasvaa kesän aikana kymmenia uusia piiskoja, pisimmät varmaankin yli 3 metrisiä :-)

3 kommenttia:

  1. Huippu idea! Jotain tällaista minäkin haluaisin puutarhuroida, en vaan ollut aiemmin tajunnut, että näin hienon systeemin voisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elävät pajujutut on minustakin mahtavia, sekä pallot että belgialaiset ristikkopuut. Ristikkopuita tein viime kesänä kuusi. Elävä pajuaita on vielä haavelistalla :-)

      Poista