maanantai 28. joulukuuta 2015

Puolitusinaa kierrätystä

Joulukuu meni ihan tyynyiksi


Kolmen vuoden takaiset tyynyaihiot tulivat itsenäisyyspäivänä ulos kaapista. Johan ne siellä kypsyivätkin pitkän tovin. Siis valmiit tilkkutyö-aplikaatiot erilaisista kudotuista kangaspaloista. Suurin osan kankaista on on käsinkudottuja joko 70-, 80- tai 2000-luvuilla.


Kolmen naisen tekeleitä tekstiilialan opinnoissa. Vanhimmat omiani, seuraavat hyvän ystävän ja tuoreimmat tyttären. Paljon erilaisia punontojakin ollaan kokeiltu aikanaan. Kankaat ovat pääosin villaisista sisustuslangoista kudottuja. Tyynynpäälliset valmistuivat siis liki 3 vuotta sitten. Into tai aika loppui silloin päällisiin ja tyynyt jäivät kesken.


Marraskuussa tehtiin työkavereiden kanssa virkatuista paloista 2 tyynyä eläkelahjaksi. Niiden kuvien jakaminen Facebookissa ja Instagrammissa ajoittuivat 1-4.12. Se sai monelle mieleen tyynyjoulukalenterin. Olisikin ollut hyvä idea. Minulle se sai innon tehdä loppuun nuo unohtuneet tyynyaihiot. Kuusi tyynyä saivat siis taustat ja sisukset.


Taustat ovat osin kangaskokeiluja, osin Tekstiiliverstaan kangaspaloista ja lisäksi joukossa on yksi Harris Tweed. Se on ihan aito ja opintomatkalla itse Ulko-Hebrideiltä 90-luvulla haettu. Keltainen kangas on Harris Tweediä.


Mikä lie minkäkin tyynyn tausta?







Tai mikä minkäkin taustan etuposki?






100% kierrätetty kaikki kuusi tyynyä. Tyynyjen täytteet ovat kierrätyskankaisissa sisätyynyissä. Täytteet ovat käytöstä poistetuista unityynyistä. Muhkuraisiksi tai littanoiksi menneitä, mutta täytteet koristetyynyihin käyttökelpoisia.


Oma lemppari vaihtelee päivän ja fiiliksen mukaan.


Pitäiskö tehdä vielä seitsemäs, niin olisi yksi joka viikonpäivälle? Ehkä pitäisi tehdä useampikin, kun kankaita jäljellä ja varmaan osa tyynyistä muuttaa muihin koteihin.


Pieni lumi maassa tekee valolle ja väreille ihmeitä. 
Kuvaushetkellä oli jo iltapäivän sininen hetki menossa!
Lisää kuvia Instagramissa @punospirjo

4 kommenttia:

  1. Olipa mukava tarina. Kertakaikkisen kuolattavia kankaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Kyllä oli jo korkea aika päästä näiden kauniiden kankaiden kaapista ulos!

      Poista
  2. Kauniita tyynyjä! Kantavat paljon muistoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Naulankantaan, omissa vanhoissa kankaissa ja tekeleissä kulkee mukana monta muistoa ja tarinaa. Ommellessä niistä myös osaa myös muistelin <3

      Poista