sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kohti kesää

Kesämekko tuunaamalla

Viikonlopuksi luvattiin parinkymmenen asteen lämpöä. Ja päästiinkin ihan hellelukemiin asti. Ihanaa! Siitäkin huolimatta, että lämmin sää edistää pajujen kuivumista ja alkaa olla melkoinen kiire saattaa kevään punontaprojektit suit sait sukkelaan päätökseen.


 Lämmin säätiedotus sai kaivamaan keskeneräiset kesävaatetekeleet kaapista käsille.


Joulun aikaan alkanut Nanson liivihameen tuunaus valmiiksi ja sukkelaan.


Olikin enää kiinnittämättä selässä oleva lehti. Muut olin jo ommellut.


Purin pääosin pois ketjusilmukkanauhat, kun en keksinyt niille silmää miellyttävää sommittelua.
 

 Tuntui turhalta kikkailulta.


Nämä virkatut lehdet on varmaan ainakin 3 vuotta vanhoja. Tai jotain sinnepäin. Alunperin ajattelin tehdä niistä jonkinlaista verhoviritelmää. Mutta ei sitten ottanut isommin tulta se idea. Palat jäi pussiin odottamaan uutta inspiraatiota. Seuraavaksi ehdin jo sommitella niistä liinoja kerrosvatiin, mutta koko ei ollut oikein sopiva ja sekin idea kuihtui aika pian.





Kaivoin pussista esiin ja silitin siistiksi. Vieläkin kokeilin ikkunaa vasten, mutta ei napannut.



Sitten sain tyttäreltä tämän liivihameen ja oli joululoma. Mietiskelin kevättä kaiholla mustana jouluna ja siitä virisi tämä tuunausidea.
 

Mekossa oli vähän turhaa leveyttä kainaloissa.


Lehdet on virkattu Bockensin kerratusta pellavalangasta. 1,5 numeron koukulla. Mallin olen ottanut jostain käsityölehdestä. Nyt en kyllä enää muista varmasti, että mistä, mutta todennäköisimmin Suuresta Käsityölehdestä.


Lehdet on virkattu kapeasta päästä toiseen pylvään ja ketjusilmukkaketjuin. Ja lopuksi koko lehti on reunustettu ympäriinsä kiintein silmukoin.


Kiinnitin lehdet ompelulangalla etupistoin. Ne saa tuosta helposti irti.


Ja varmaan se on vielä edessä, koska todennäköisesti liivihame kulahtaa nopeammin kuin puuvilla-pellava lehdykät.
 

Kestävää kehitystä tämäkin. Ja aina ihanaa tuunausta.


Taas uusi omakuva valmiina kesää varten.


Ei kävele kadulla vastaan.


Ihanaa kesäsäätä!

2 kommenttia: