sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Roiboos teetä patiolla

Oleilua Mama Ramotzwana

Aloitin kesämekon ompelun noin vuosi sitten. Onneksi en päättänyt mille kesälle. Ja onneksi mun mallit ja kuosit ei mene trendien mukaan. Mekko valmistui eilen.

En osannut päättää, mistä kankaasta mekon teen. Tästäkö:


Vaiko tästä:


Vai tästä, no, tätä ei olisi ollut edes niin paljon, että olisi yksin riittänyt mekkoon:


Päätin siis käyttää kaikkia kolmea. Kaksi ekaa on tansanialaisia painokankaita, kiitos Emman ja Dullan! Kolmas on Barcelonan tuliainen muutaman vuoden takaa.



Visio mekosta oli tällainen. Kaavat otin Suuresta käsityölehdestä 1/2013.


Puuvillamekon silittämistä helpottamaan tikkasin kaikki saumat. Ja muutenkin tykkään tikkauksista. Ne ryhdittää vaatetta.


Mekossa ei ole vuorta, ainoastaan vyötärökaitale ja edessä oleva kolmio ovat kaksinkertaisia. Pääntien alavarat on tuettu.


Hihansuissa on kuminauhat.

"Älä tule paha kakku, eikun paha vetoketju". Sitä hoen aina, kun on aika laittaa vetskari vaatteeseen kiinni. En tykkää, etenkään tavallisten vetoketjujen kiinnittämisestä. Ne osaa aina mennä jotenkin vinkkaraan. 


Näistä piilovetoketjuista olen alkanut melkein pitämään. Tällä kertaa kerrasta välttävä lopputulos.


Jopa mun silmään aika kirjava lopputulos, mutta sitähän halusin. Eikä taatusti kävele toinen samanlainen mekko vastaan.



Ommellessa muistin, miksi mekko jäi vuosi sitten kesken. Enää syy ei tuntunut virheeltä, vaan suunnitellulta asialta. Joten jääköön kertomatta. Kaikki on suunniteltua.





Ehkä juon takapihalla kesäälä roiboosia ja vietän laatuaikaa kuten Mama Ramotzwa kirjoissaan. Ja mietin samalla uusia projekteja. Ei salapoliisijuttuja, vaan kaikkea kivaa, mistä oman elämän laatu ja hyvä mieli syntyy. Niitä asioita riittää.


8 kommenttia:

  1. Melkein kyllä nyt tulee toinen vastaan, sillä tein juuri takin aivan samalla idealla O.O Telepatiaako? (ei ole vielä kuvattu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, telepatiaa selkeesti! Hymyillään, kun törmäillään :-) Odotan takkikuviasia Jokke innolla! Mulla takki tulossa kirppisverhoista, vain yhtä kangasta!

      Poista
  2. Tuo on kyllä tosi hieno mekko ja takkikin kuulostaa lupaavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan nyt, koska takki valmistuu. Projekteille on taipumusta välillä jumittua, kun työt häiritsee harrastuksia.

      Poista
  3. tunnistin kaavan samaksi kuin oma tilkkumekkoni
    http://nattiratti.blogspot.fi/2014/01/tumma-tilkkumekko.html
    mun versioni niin tosikon tumma ja sinun niin hilpeän värikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan, samaa kaavaa on käytetty. Mä pystyn just ja just käyttämään mustia kalsareita, muussa pitää olla väriä. Hauskat rimpsut olet hiihtoihin lisännyt!

      Poista