sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sain multa kesäsukat villalangasta vaan

Villalangasta, kirjoneuleesta värit rinnassain!


Kevät ja alkukesä ovat olleet kauniita, kaikki kukat kukkii pitkään. Kasvua on ehtinyt seuraamaan ja siitä nauttimaan. Kunhan on kelin mukaisesti vaatetta ja vilttiä päällä.

  

Villasukat kuuluu aina Suomen suveen. Kun viime kesän alussa tein pitkävartiset palmikkovillasukat, niin nyt jätin varret kokonaan pois. Sattumaa - palmikkosukkien postaus on tasan vuosi sitten eli 14.6.2014.



Varrettomat villasukat ovat mainiot neuloa ja hyvät jalassa. Näihin tein tiimalasikantapäät. Niihin löytyy hyviä ohjeita verkosta. Itse olen tarvittaessa käyttänyt Arkimamman blogin ohjetta

 
 

Langat näihin kesävillasukkiin ovat Dropsin Fabelia ja vastaavia saman vahvuisia. Violetti väri on todistelusti Fabelia, kun se oli aloittamaton vyötteellinen kerä. Ehkä myös oranssi. Puikkoina oli nro 2 sukkapuikot. Jokaisella puikolla oli 16 silmukkaa eli yhteensä 64 silmukkaa.



Varrettomien kesäsukkien varsi on 12 kerrosta. Ensin 5 kerroksen resori sitten vihreä raita alku- ja loppuvärivaihtoineen. Kuvio on pääosin 3 kerroksen väriraitoja, mutta aina värin vaihtuessa on kaksi kerrosta toistaen 1 s edellisen raidan värillä ja 1 s seuraavan raidan värillä. Kantapää ja kärki ovat violetit. Kärjessä on nauhakavennus.



Hups, sukkiin tuli yksi moka. Huomasin aika pian, mutta en purkanut. Siitä kiitän itseäni. Yleensä en voi jättää virheitä, vaikka olisivat sellaisia, että tuskin kukaan muu niitä huomaa tuotteessa. Aika ottaa vähän rennommin! Huomaatko mokaa?



Kohti Jussia, vaikka sateessa! Luonto tykkää. Varpaat tarkenee sukissa. Ohuet sukat mahtuu myös muihin kenkiin kuin kumppareihin.


By the way, vielä tänään su 14.6. aikaa ottaa osaa synttäriarvontaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti