sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Muistoja räsymaton kuteissa

Tästä tulee mainio mattokesä


Pitkäaikainen unelma täyttyi, pääsin muutaman vuoden tauon jälkeen kutomaan räsymattoja. 
 

Hommasin keväällä kangaspuut ja kun tytär sai kudottua ensin pari mattoa koitti minun vuoro.


Ensin laitoin kaikki muutaman kesän aikana leikkaamani kuteet järjestykseen värien mukaan. 


19 laatikollista, lukematon määrä kiloja. 
Kaikki sateenkaaren värit.


Järjestelyn jälkeen fiilistelin väriterapiassa. 
Kudelaatikoita järjestykseen ja toiseen.

 
Väreissä oli valinnan runsautta ja koska Juhannuspäivän kaunis aamu vaihtui raikkaaseen kesäsateeseen, aloitin aurinkomaton kutomisen.


Oranssin, keltaisen ja ruskean sävyjä raitoina. 
Välissä kapeat turkoosit raidat.


Voi, en muistanutkaan, kuinka ihanaa matonkutominen on. 
Ja aurinko tuli esiin jo ensimmäisten aurinkomaton raitojen jälkeen.


Fyysisen kutomisen lisäksi värien ja materiaalisen sekoittamisen suunnittelu tasapainoiseksi lopputulokseksi. Maalaamista kuteilla. 
Ja ihan parasta tekstiilikierrätystä.


Oman lisän fiiliksiin tuo itseleikattujen kuteiden lähtökohtien muistelu. 
Mikä vaate, mikä tekstiili? Mikä vuosikymmen tai vuosi? 
Mitä muistoja, mitä tapahtumia? Minkälaisia tunnelmia ja tunteita? 
Iloja ja suruja. Koko tunteiden ja muistojen kirjo kudottuna perinteiseksi räsymatoksi. 
Tekee niin hyvää ja on niin rauhoittavaa.


Tästä on hyvä aloittaa kesäloma! 


Älä tule paha matto, tule monta hyvää räsymattoa.


Ihanaa kierrätyskesää!

4 kommenttia:

  1. Tulee ihanan värinen matto! Muistan kun aikoinaan mummoni leikkasi matonkuteita ja kutoi mattoja, oli kiva kuunnella kangaspuiden louskutusta ja seurata työn edistymistä. Nyt haaveilen omista kangaspuista, tilaa vihdoin olisi. Ehkä vielä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Casa Viva! Suosittelen kangaspuiden hankkimista, kun sinulla on niille tilaa. Eilen mietin, että en muistanutkaan, kuinka ihanaa mattojen kutominen on, kun on ollut muutaman vuoden tauko.

      Poista
  2. Mattojen kutominen on mulla vielä kokeilematta, mutta tuo näyttää kyllä ihanalta. Ja ne perinteiset räsymatot on vaan niin ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Virpi kokeilemaan mattojen kutomista. On ihan huippukivaa ja räsymatot ovat just parhaita!

      Poista