sunnuntai 3. elokuuta 2014

Arjen kukkasia

Virkattuja tiskirättejä

Arjen pakollisia toistuvia asioita.


Tiskipöydän ja ruoka pöydän pyyhkiminen. Samoin muut tasot.


Rätti voi olla kaupasta ostettu, mutta parempaa arjen estetiikkaa saa käsintehdyllä rätillä.


Itse tehdyllä tai ostetulla. Mikä kullekin parhaiten sopii.


Minulle sopii parhaiten itse tekeminen. Se antaa monenlaista hyvää, mm. virkistää.


Ja kaunistaa omaa ja muiden ympäristöä.


Bambu on antibakteerisuutensa vuoksi hyvä materiaali rättiin.

 
Mutta myös puuvilla, hamppu ja pellava toimivat loistavasti.


Virkkauksen tai neuloksen rakenne ei saa olla liian tiukkaa.

 
Rätin pitää imeä hyvin kosteutta.


 Ja kuivua käytön jälkeen nopeasti.


Rättejä pitää olla monta, kun aina joku niistä on pesussa.

 
Kuvien rätteihin olen saanut inspiraation kesän kukkasista.  




Ja malleihin olen hakenut ideaa kirjasta "200 virkattua ruutua". Kirjan on kirjoittanut Jan Eaton.



Olen soveltanut mm. ruutuja: 161 Päivänkakkara (s.99), 173 Suuri pyöreä (s. 102) ja 189 Paju (2. 106).

 
Kirjan ruudut ovat räteiksi pieniä, joten olen jatkanut niitä lisäämällä ruutuun muutaman kerroksen väliin tai reunalle siten kuin kunkin rätin kohdalla hyvältä tuntui.


Naitä tulee kuin paarmoja helteellä.

 
Pihalla, autossa, soffalla, kylässä...


Langat ovat puuvillaa, pellava-puuvillasekoitetta ja Blend Bamboo -lankaa (puuvilla-bambu sekoite).


Rättejä omaksi ja muiden arjen iloksi.



 ps. vanhempia tiskirästtipostauksiani:
  • http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2013/03/keltainen-keltaisempi-aurinko.html
  • http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2013/11/interlocking-crochet-tekniikka.html

2 kommenttia: