Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Sukat ja istutukset sävysävyyn

Villasukat eivät ole kelistä kiinni


Vuodenaikaan ja fiilikseen sopivat villasukat pitää olla aina kädenulottuvilla. 


Näin se vaan on. 


Myös helteisen päivän jälkeen tulee illalla hetki, 
jolloin vaan pitää saada villasukat jalkaan.


Tänään ei ollut helle, eikä edes aurinkoista, 
vaikka sääennusteet niin lupasivatkin.


Aamusella sain jalkaan uudet kesäsukat. 
Illalla päätellyt ja yönyli viimeistelyssä kuivuneet.


Sukat neuloin varresta varpaisiin macig loopilla eli molemmat yhtäaikaa. 
En vaan oikein tykkää aloittaa varpaista.
 

Kantapää on tiimalasikantapää. 
Sen tekeminen macig loopilla on hauskaa.



Kärjissä on nauhakavennus.



Yksivärinen oranssi lanka on Dropsin Fabelia. 
Kirjava lanka on sukkalankaa Lentävästä Lapasesta, 
mutta nyt on vyöte ja nimi hukassa.
Päivitys 1.6.: Vyöte löytyi, vihreä lanka on Austermann Step väri 0300.


Koska molempia oli vain yksi kerä, 
otin toisen pään kerän sisältä ja toisen päältä. 
Kirjavasta langassa tuli värit hauskasti eri järjestykseen.


Lopussa huomasin, että toisen sukan kantapää on samanvärinen kuin toisen kärki. 


Ja toinen sukka toisinpäin. Vasuri ja oikea, mutta kumpi on kumpi?


Aika hienosti sopii sukkien värimaailma terassin yrtti-istutuksiin. 


Sekä punotut ruukun että keramiikkaruukun kanssa. 
Päivä kuluikin kaikenlaisissa istutushommissa. 

 
Ja kun aurinko ei paistanut, tein oman auringon - voikukkaseppeleen. 
 
 
Voi kuinka olikin voikukkahauskaa pitkästä aikaa!


Sukissa kirjoneuletta oikeesti vain 4 kerrosta mallikerran 14 kerroksesta. 
Nopeaa ja sujuvaa!
Yhdessä sukassa on 64 silmukkaa, pyöröpuikko KnitPron numero 2,75.
 

Dropsin villalanka-ale on enää toukokuun loppuun. 
Nyt pitääkin kiiruhtaa ostamaan lisää Fabelia. 
Hinta-laatusuhde langassa on erinomainen!

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäiväkukkia

Kukkasukkia äidille


Tänä vuonna oli ensimmäinen äitienpäiväni mummona. Ihana uusi rooli, niin uusi, etten blogin profiiliinkaan ole vielä ehtinyt päivittämään. Myös vauvanvaatepostaukset olen pitänyt vielä minimissään. Kaikki ajallaan. 


Omasta äidistäni tuli isomummi. Ja tyttärestäni äiti. Sukupolvien lisääntyminen on ihmeellinen asia. Siinä kääntyy monen ihmisen elämässä uusi lehti. Mitä kaikkea tuokaan tullessaan. Ihanaa ja jännittävää!


Äitienpäivänä muistin omaa äitiäni kukkasukilla <3


Sukkien idea on aiemmista sukistani, joilla otin osaa vuonna 2014 luontosukkakilpailuun. Äitienpäiväsukkien varressa on samanlaiset kukalliset isoäidinneliöt kuin luontosukissa. 


Samoin varren palmikko. Muuten sukat ovat erilaiset. Jalkapöydällä jatkuu varren palmikko ja muuten nämä ovat ns. perussukat.


Kukallisiin isoädinneliöihin olen tehnyt virkkasohjeen kuvin ja sanoin. Se löytyy tammikuun 2015 postauksesta Tusina terälehtiä kukassa. Kukat ovat kiinteä osa isoäidinneliötä eli ensin on virkattu kukka ja siihen ympärille isöäidinneliö. Isoäidinneliöt on virkattu Pirkanmaan kotityön Roosanauha sukkalangasta. Sininen on jotain muuta samanvahvuista sukkalankaa. 


Neliöt on kiinnitetty yhteen kiinteillä silmukoilla. Varren suussa on kerros kiinteitä silmukoita ja toinen kerros rapuvirkkausta.


Sukkien neulotut osat ovat ovat Gjestal Maija -lankaa, neulottu 3,5 numeron kubicseilla eli neliskanttisilla sukkapuikoilla. Kantapää on vahvistettu ja kärjessä on nauhakavennukset.


Omalle Äidille kotisukiksi Suomen raikkaisiin kesäiltoihin. Kuvissa tosin ovat omissa jaloissani.


Hyvää äitienpäivänä iltaa ja kesää kaikille äideille, mummoille ja isomummoille! Ja myös kaikille muille lukijoilleni!


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Afrikankukka ja afrikankukka


Kestävää kukkaloistoa kevääseen

Voihan pilvisyys ja räntäsateet! Ja missä ihmeessä se aurinko piileksii? No ainakin virkaten voi elää keskellä kukka- ja väriloistoa.

Afrikankukkaohjeeni on ollut yksi blogini suosituimmista postauksista. Se on ohje 6-kulmaiseen afrikankukkaan. Samassa ohjeessa on myös baskerin  teko-ohjeet näillä 6-kulmaisilla kukilla. Postaus on yli kahden vuoden takaa, tammikuulta 2013. Samalla ohjeella olen tehnyt alpakkalangasta baskerin. 6-kulmio on ihan jees, mutta usein paloista tehty tuote on helpompi koota neliöistä.

Siispä tässä nyt ohje afrikankukkaneliöön. Neliöruudun pohjana on 8-terälehtinen afrikankukka. 6-kulmaisessa kukassa on 6-terälehteä. Logiikka kukan ja ruudun rakentumisessa on siis hieman erilainen näissä kahdessa. 6-kulmiossa kulmat asettuvat terälehtien kohdalle, kun taas 8-kulmaisessa kukassa kulmat asettuvat kahden terälehden väliin ja kulmien välissä on kaksi terälehteä.

Afrikankukkaneliö virkataan näin:

 
Tee kiristettävä aloituslenkki (tai 5-6 ketjusilmukkaa renkaaksi).


1. kerros:
Tee aloituslenkkiin 2 ketjusilmukkaa ja 7 kiinteää silmukkaa. Sulje renkaaksi ja kiristä aloituslenkki sopivan napakaksi.



2. kerros:
Tee jokaiseen 1. kerroksen silmukkaan 2 pylvästä ja pylväsparien väliin 2 ketjusilmukkaa. Kerroksen 1. pylväs on 3 ketjusilmukkaa.


Pylväspareja on 2. kerroksella siis kahdeksan. Sulje kerros piilosilmukalla ja siirry piilosilmukoin 1. pylväsparin yli.


3. kerros:
Vaihda väriä. Kiinnitä uusi väri piilosilmukalla 1. kahden ketjusilmukan kaareen. Tee jokaiseen kahden ketjusilmukan kaareen 2 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä. Siirry suoraan pylväällä seuraavan ketjusilmukkakaaren kohdalle. Kerroksen 1. pylväs on 3 ketjusilmukkaa.


Toista koko kerros eli kahdeksan kertaa 2 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, 2 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla. Siirry piilosilmukoilla 1. kahden ketjusilmukkakaaren kohdalle.


4. kerros:
Tee jokaiseen kahden ketjusilmukan kaareen 7 pylvästä. Siirry pylväsryhmästä toiseen suoraan eli väliin ei tule yhtään ketjusilmukkaa. Kerroksen 1. pylväs muodostuu 3 ketjusilmukasta.


Toista pylväsryhmiä niin, että niitä on yhteensä kahdeksan. Sulje kerros piilosilmukalla ja vaihda samalla väriä.


5. kerros:
Tee 1 ketjusilmukka ja sitten yksi kiinteä silmukka niin, että viet koukun kahden edellisen kerroksen alta ennen 1. edellisen kerroksen pylväsryhmää. Tee jokaiseen pylvääseen 1 kiinteä silmukka eli yhdessä pylväskaaressa on aina 7 kiinteää silmukkaa. Tee pylväsryhmien väliin aina 1 kiinteä silmukka niin, että viet koukun kahden edellisen kerroksen alta. tee tämä kiinteäsilmukka myös melko napakaksi, niin saat terälehtiin kauniin muodon.


Sulje kerros piilosilmukalla ja vaihda väriä. Kukkaosa on valmis.


6. kerros:
Kerros alkaa neliön sivun keskeltä. Kuudes kerros tekee kukan ympärille neliön. Muoto saadaan aikaiseksi eri korkuisia silmukoita virkaten. Kukan ääriviivoja korostaa, jos koukulle ottaa edelliseltä kerrokselta vain silmukan takareunan. Näin on tehty tässä mallikukassa. Vaihtoehto on ottaa silmukan molemmat reunat koukulle.

Tee 3 ketjusilmukkaa, sitten etene seuraavasti: 1 puolipylväs, 3 kiinteää silmukkaa...


... 1 puolipylväs, 1 pylväs, kaksi pitkää pylvästä, 1 ketjusilmukka... (ollaan 1. kulmassa)


 ... 1 pitkä pylväs samaan silmukkaan kuin edellinen pitkäpylväs, 1 pitkäpylväs, 1 pylväs, 1 puolipylväs... (1. kulma valmis)


 ... 3 kiinteää silmukkaa, 1 puolipylväs, 1 pylväs, 1 puolipylväs...
 

 ... 3 kiinteää silmukkaa, 1 puolipylväs, 1 pylväs, 2 pitkää pylvästä, 1 ketjusilmukka, 2 pitkää pylvästä ( huom. eka näistä edellisen kanssa samaan = kulma), 1 pylväs, 1 puolipylväs, 3 ketjusilmukkaa...


... seuraava sivu ja kulma taas samoin...

 .
... kerroksen lopuksi kerros kiinni piilosilmukalla. Neliön voi lopettaa tähän, jos koko ja väritys on mieluinen. Mutta voi jatkaa vielä yhdellä kerroksella.


7. kerros: 
3 ketjusilmukaa ja sitten koko kerros 1 pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan, paitsi...


... kulmissa, 1 pylväs keljusilmukkaan, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs samaan ketjusilmukkaan. Sitten jatkuu taas pylväillä seuraavaan kulmaan.
 

Kerroksen lopuksi kerros kiinni piilosilmukalla.  Dadaa Afrikankukkaneliö on valmis. Tämä mallineliö on virkattu Seitsemän Veljestä langas nro 4:n koukulla ja sen koko on noin 15 x 15 cm.


Näitä on kiva virkata ja näihin jää todistetusti koukkuun.



Palataan myöhemmin siihen, mitä ihmettä näistä värikkäistä mallikukkaa ohuemmista kukkasista kevääksi syntyikään!




Kukallista kevättä ja hyvää huomista naistenpäivää kaikille!