Pusero virkaten ja neuloen

Oranssia energiaa kevättalveen

Tämä pusero lähti kirjaimellisesti lapasesta. 

Ostin ensimmäiset vyyhdet Malabrigo sock lankaa Neulekahvila Lentävästä lapasesta viime elokuussa. Lapanen oli silloin vielä vanhassa osoitteessa ja siellä oli Puikkomaisterin Lapaskirjan julkkarit. 

Ostin yhden vyyhden raikasta oranssia, väri Terracotta ja toisen vyyhden mielenkiintoisen oranssi-ruskean kirjavaa Martea. Ei ollut oikein ajatusta, mitä niistä tekisin, oli vaan pakko saada. Jotain kämmekkäitä taisin ajatella ääneen niistä tekeväni.

Ei tullut kämmekkäitä, vaan inspiroiduin isoista virkatuista ruuduista selatessani Virpi Siiran omakoppa 365 kirjaa. Valitsin sieltä ruudun, mutta en mallia puseroon.

Vähän tuotekehitin valitsemaani ruutua, mm. kierroksella, jossa ympyrästä muutetaan neliöksi, tein kulmat pitkillä pylväillä pylväiden sijasta, ihan vaan muodon vuoksi. Lisäksi terälehtikerrokset virkkasin niin, että otin koukulle edellisen kerroksen silmukasta vain takareunan. Sain pintaan ryhdittävät viivat. Ja lopuksi vielä kasvatin ruutua muutamalla kierroksella, että sain ohuesta langasta riittävän ison ruudun.

Riittävän iso ruutu oli sellainen, että neljä ruutua, kaksi edessä kaksi takana, riitti väljästi lantion ympäri ja oli olalta helmaan riittävä pituus. Jo alusta asti toki tiesin, että langat ei riitä, kun piti tehdä kämmekkäät eikä puseroa. Yhdestä 100 gramman vyydestä tuli noin 2,5 ruutua. Virkkasin koukulla numero 3.

Haeskelin lisää. Lentävästä Lapasesta sain oranssia toisen vyyhden. Martea olikin sitten vaikeampi löytää, kun väri oli vähän joka paikasta loppu. Onneksi löytyi verkosta ja tuli Manchesterista lentopostissa pari vyyhteä viikossa postilaatikkoon. Toki siinä joutui samalla tilaamaan vähän muitakin lankoja, että sai lähetyskulut minimiin eli pois. Mutta onneksi lankoja ei voi olla varastossa koskaan liikaa.

Manchesterin Martet olivat aika lailla tummempia kuin ensimmäinen vyyhti. Selkäpuolelle tummat ruudut ja etupuolelle pääsivät vaaleammat Marte-ruudut.

Ulkoillessa törmäsin lenkkipolulla marjaisiin tyrnipensaisiin.

Seuraavana päivänä oli pakko tulla ruutujen kanssa samaan paikkaan kuvailemaan. Värit mätsäsivat niin hyvin yhteen.

Lenkkikaveri pyöri kauempana ja otti kuvia touhuistani.

Puseron lopullista mallia ja hihoja mietin pitkään. Meinasin jo virkata ne, mutta en oikein tykkää virkatuista hihoista. Helposti tulee tönköt tai löllöt, tiiviit tai reikäiset. Siispä päätin neuloa hihat. 

Poimin silmukat kädentieltä ja etenin kaventaen kohti ranteita. Neuloin 2,5 numeron lyhyellä pyöröpuikolla ja lopuksi sukkapuikoilla. Hyvä päätös, sain ohuet tiiviit ja napakat hihat. Neuloessa huomasin, että Manchesterin Marte vyyhditkin olivat keskenään erivärisiä, toisen hihan alku meni uusiksi, kun oli niin eri genreä. Yhdestä vyyhdestä riitti onneksi hyvin kahteen hihaan. Toisaalta, jos lantaa ei olisi ollut enempää, olisin erivärisyydenkin kanssa voinut elää. Se näissä kirjavissa langoissa on hyvä juttu, ei tarvitse tuijotella värjäyseriä. 

Hihansuihin tein pienet muutaman kerroksen virkkuut oranssilla ruutujen kerroksista lainaten.

Pääntielle tein neulotut kolmiot, niin sain venemäisen kaula-aukon laskeutumaan kauniimmin.

Lopuksi rapuvirkkausta helmaan, hihansuihin, kaulakolmioiden reunaan ja pääntien ruutujen reunaan.

Miksiköhän mun pitää tunkea rapuvirkkausta melkein joka työn joka reunaan. No siksi, kun se on niin kaunista ja tekee ryhdikkyyttä, kunhan lanka ja koukku ovat sopivaa kokoa.

Lempivaate valmiina käyttöön. Juu, tykkään kovasti. Ihana lanka. Energiset värit. Hyvät inspiraation lähteet. Oma malli. Mukava päällä. Antaa vauhtia kevääseen. Malabrigo sock lanka jää käyttölistalle!

Keijunmekkona syksyyn

 Neulottu pitsitunika

Joskus loppu on tosi hyvin, vaikka alkuperäinen suunnitelma ei toteudu ollenkaan. Tämä tarina on sellainen. Mutkien kautta onnellinen loppu. Käyttökelpoinen vaate, vaikka ei yhtään se, mikä piti tehdä. Keijunmekko-tunika päällä syksyyn.

Piti toteuttaa pitkäaikainen unelma vuonna -66 julkaistusta kirjasta Kauneimmat käsityöt. Kolmeosainen käsityökirjasarja kirjasarjojen kulta-ajalta. Äiti on minulle joskus 70-luvulla ostanut ja onneksi on kulkenut mukana vuodesta toiseen.

Piti siis tehdä 60-luvun henkeä uhkuva neulemekko. Lankamaailmaan Tampereelle tehtiin tyttären kanssa varta vasten langanhankintaretkikin. Ostin vääränlaista lankaa. Mallitilkkua viininpunaisesta ja pinkistä puuvillalangasta neuloessani sen heti totesin. Väärä materiaali ja väärät värit. Että pitikin mennä harhaan. Tää mallihan pitää tehdä ohuesta karstavillalangasta ja murretuista väreistä. Kyllä teen vielä, en yleensä luovuta.

Kun ei onnistunut 60-luvulle siirtyminen tällä kertaa, palasin vuoteen 2013. Modan numerossa 1/2013 oli pitsipuseron malli, joka linjoillaan houkutti. Jäi mieleen heti, kun lehti tuli. Hankkimani lanka oli Primavera puuvillalankaa, halvalla sai ainakin silloin Lankamaailmasta. Malli olisi varmaan aivan ihana myös silkkipellavasta, kuten lehdessä.

Kumma, että malli koukutti, vaikka yleensä en pitsineuleista piittaa. Jotenkin mittasuhteet niin kohdallaan - niukat hihat, pitkät liehukkeet, kraaffisen raidan ja kasviaiheisen pitsineuleen yhdistelmä. Tosin matkanvarrella mietin taas kerran sitä, miksi niin usein neulemallilehtien valokuvat ovat sellaisia, että kokonaisuus ei katsojalle hahmotu? Nytkin luulin ensin tekeväni edestä auki olevaa jakkua. Jostain olin sen vaan päähäni saanut, kun eihän lehdessä missään näy tunikasta muuta kuin tuo sivukuva.

Lisäksi lehdille mallineuleita neulonut ystäväni on kertonut uskomattomia tarinoita siitä, kuinka mallineuleet tehdään usein niin, että leveys on pienimmän koon mukaan ja pituudet isoimman koon mukaiset. Saadaanhan silleen tietty mallivartaloille sopivat ja kauniit neuleet. Pitkät ja kapeat. Mutta ei ihme, että sama neule ohjeen mukaan tehtynä ei aina tavallisen tädin päällä näytäkään yhtä hyvältä. Huijausta, sanon minä.

Toukokuussa aloitin neulomisen. Ukkolaukkojen kukkimisen aikaan. Huomaa kimalaisen lento kukkaan ka perillepääsy :-).

Normaali levyinen takakappale sujui suht sukkelaan. Ohjeen mukaan se päättyi kädentielle, koska takakappaleen yläosa tuli puikittain neulotuista hihoista. Jätin kuitenkin silmukat puikolle, onneksi. Sillä myöhemmin päätin takana tehdä toisin kuin ohjeessa.

Neuleessa on takakappale ja etukappale samaa pitsikuviota. Lehti- / kasviaiheeksi sen hahmotan. Köynnösmäinen. Usein pitsineuleet ovat sellaisia, että kun mallikerran tekee pariin kertaan, ohje iskostuu päähän. Tässä ei käynyt ihan niin. Aina tauon jälkeen sai kaivaa ohjeen esiin. Vaikka mallissa on vain kolme erilaista pitsineulekerrosta ja välissä nurjat kerrokset. Ei sellaista perus-pitsineuleen etenemistä, vaan vaihtelevia kavennuksia ja langankierron paikkoja.

Etukappaleen neulominen olikin sitten ihan toista maata. Alareunan leveys oli ainakin 3 kertaa takakappale, lähes 350 silmukkaa. Siitä kun tuli puseroon nuo sivuliehukkeet. Yksi kerros kesti ikuisuuden.

Ja virheen onnistuinkin tekemään etukappaleen toisessa yläreunassa pääntien alkamisen jälkeen. Huomasin virheen 20 sentin neulomisen jälkeen. Kirosin puolituntia ja purin pois. Kyllä se vaan niin selvästi tuosta näkyi, eikö?

Neule kulki mukana monissa kevään ja kesän reissuissa.

Kuva Seijan blogista, Hetkiä Heimolassa.

8.6. Knit in Public -päivänä Turengin Asemalla kolmen muun innokkaan neulojan kanssa. Lisää tästä Seijan blogissa Hetkiä Heimolassa.

Kahviloissa.

Kallioilla.

 Losseilla.

 Turun saaristossa.

Autolautoilla.

Kotipihalla keijunmekkojen katveessa.

Etukappaleen valmistuttua hihat tuntuivat "kakkupaloilta". Pitsineuleen mallikerta vain kaksi kerrosta ja niistäkin toinen pelkkää nurjaa. Silti hihoja tehdessä tuli monta pitkää katkosta. Ne tuntuivat liian löysiltä ja pitkiltä ohjeessa verrattuna kuvaan. Vähän niitä sitten lyhensinkin.

Niin enkä tehnyt ohjeen mukaan hihoja hihansuusta toiseen yhtenä kappaleena. Epäilin hihansuiden ulkonäön erilaisuutta, jos toinen olisi ollut aloitusreuna ja toinen loppureuna. Tein siis molemmat hihat hihansuista edeten.

Ja samalla päätin, että takakappaletta jatkan niin, että köynnöspitsi jatkuu pääntielle asti. Minusta onnistunut. valinta. Keijunmekotkin ovat kasvaneet pituutta pitkin kesää. Niin myös köynnös tunikassani.

Puseron kokoaminen ei ollut ihan herkkua. Muutama lasi punaviiniä tarvittiin vauhdittamaan toimeen tarttumista.

Kovasti piti laskea yhdistettäviä silmukoita ja neuleiden reunoja, että sai palat tasaisesti yhteen. Tein siis silmukoiden kaikki neuleiden päätösreunat. Mielestäni saa kauniimmin kuin, jos päättelisi ensin kappaleen, kuten ohjeessa tehdään.

Pääntien neuloin kutakuinkin ohjeen mukaan. Tosin silmukoita poimin etureunoista aikapaljon vähemmän kuin ohjeessa neuvottiin. Halusin, että pääntie asettuu suht napakaksi, eikä ole ylisuuri ja liian avonainen.

Vihdoin loputkin langanpäät pääteltyinä. Mars kuvaukseen. Valmis keijunmekko-tunika painaa 500 grammaa ja käytössä oli KnitPron 2,75 kokoinen pyöröpuikko.

Ohjeita kuvaajalle. Ota sitten vain hyviä kuvia!

Kuvista huomaan, että pukiessa pitää katsoa, että hihat tulee suoraan. Nyt toinen on ollut kuvauksissa vähän kierteellä. Pitsineuleen pystyraidat ovat niin selkeät, että pitää olla suorana.

Ja ryhti pitää olla hyvänä, ettei näytä ison mahan suojalta :)

Tyttären tekemät korvakorut sopii tunikan väriin täydellisesti.

Ihanan kuulaita elokuun lopun aurinkopäiviä ollut ja edelleen tulossa säätiedotusten mukaan. Tunika valmistui siis ihan hyvissä ajoin, jopa etuajassa.

Säät ovat vielä sellaiset, että minä kuljen ilman hihoja. Ainakin pitkät hihat ahdistaa, liian kuumaa huumaa.

Vähän on narsistinen olo, kun näin paljon kuvia itsestä.

Kuitenkin ihan mahdotonta kuvata tällaista puseroa tasona tai henkarissa niin, että siitä saisi tolkullisen kuvan.

Mä niin rakastan tuota puseron voimakasta väriä. Ihanaa viininpunaisen hehkua kilpaa keijunmekkojen kanssa :)

Sunnuntaina aukeaa kässäpussinäyttely. Korvaamaton on ollut kässäpussini tänäkin kesänä. Samoin kuin jo yli 45 vuotta. Välillä kantanut kesä menoissa mukana pitsitunikaa, välillä erilaisia virkkuita jne. Ei kuitenkaan pajujuttuja :-)