Viherrakentajan testiaita

 Elävä pajuaita ja parit muut punonnat

Sadepäivä, mikä mainio syy päivittää blogia sekä aamupäivällä että iltapäivällä! Johan se oli yksi kesäpäivä eilen, nautitaan sen muistelusta. Tuleva Jussi-viikko vaikuttaa ennusteiden mukaan viileältä ja sateiselta. Eikä yhtään harmita, ettei vielä ole kesäloma, kun katsoo sääennusteita.

 

Sateesta tykkää kovastikin viikko sitten maahan istutettamani punottu pajuaita. Juurtuakseen ja henkiinjäädäkseen se tarvitsee paljon kosteutta ja vettä. On ihan legendaa, että paju kasvaisi missä ja miten vaan.

 

Pajuaita muodostuu viidestä elementistä, kukin noin 60 cm leveitä. Elementit olivat vesiammeessa juurtumassa pari viikkoa ennen maahan istuttamista. 

 

Ristikkoina kulkevat ohuemmat pajut ovat osin kuivuttaneet latvojen hiirenkorvat, mutta varsissa on paljon eläviä silmuja. Toivoa eloon jäämisestä siten on vielä.

Sen sijaan reunojen paksut tolpat ovat kovin elinvoimaisia ja työntävät uutta alkua silmuista. Vähän vaikeaa hahmottaa kirkkaassa säässä vihreää taustaa vastaan otetuista kuvista.

Istutuksessa laitoin vielä ylimääräiset tolpat jokaisen elementin väliin ja aidan päätyihin. Yhteensä aitaa on noin 3 metriä. Jos tämä auringonotonsuojaksi tarkoitettu testiaita juurtuu ja alkaa kasvamaan, niin teen ensi keväänä tien puolelle vastaavanlaista aitaa tontin reunaan.

Samana päivänä urakoin vielä joitakin kukkatukia, kun punotutti niin vietävästi. Pari kartiota kukkaistutuksia varten. Näitä ei koskaan voi olla liikaa.

Pajut olivat jo melko "karvaisia", kun kesä oli jo aluillaan ja piiskoissa paljon lehtiä. Viikossa ne ovat kuvaneet ja nyt on helppo karistaa "roskat" pois. Näiden ei ole tarkoitus pysyä elossa ja kasvaa, siksi ne saavat kuivaa ennen paikalleen asettamista.

Nyt (ehkä) alkaa pieni paju- ja punontatauko :-) Vannomatta paras!

Punottiin kässäillat pakettiin

 Pajua punoen

Viime torstaina päätettiin kuluneen kauden yhteisölliset käsityöillat Ravintola Turengin aseman terassilla. Pajuope pakkasi taas kerran risut autoon.

 

Jo maanantaina käytiin porukalla keräämässä pajuja lähimaastosta. Ei kenenkään pihan läheisyydestä, vaan alueelta, josta pajut muutenkin leikataan alas. Pajuthan eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin. Keräämisen jälkeen niputettiin pajut torstaita varten Aseman terassilla.

Torstaina oli melkoinen tuuli, mutta Aseman terassin suojamuovien suojassa oli hyvä punoa. Keväinen ilta oli valoisa, eikä sähkövaloja kaivattu. Alussa aurinkokin vielä värjäsi iloista tunnelmaa.

 

 

Kymmenen naisen joukolla punottiin. Ikähaitari oli nuorista tytöistä varttuneempiin rouviin. Asemapäällikkö poikkesi paikalle, mutta ei vieläkään saatu häntä tarttumaan pajuihin punontatarkoituksella. Ehkä ensi vuonna!

Nuoret tytöt olivat tosi näppäriä ja kranssipohjaan punotut korit syntyivät sukkelaan. Ohjeet oivallettiin melkein puolesta lauseesta.

On hieno kokemus saada ihmisiä, jotka eivät aiemmin ole punoneet, innostumaan ja oivaltamaan tekniikan mahdollisuudet.

Erityisen huippua oli saada mukaan henkilö, jolla on ollut vahva käsitys, että peukalo on keskellä kämmentä, Ja sitten korvien välissä napsahtaa, että peukalohan onkin ihan nätisti ja toimivana etusormen vieressä. Ja punonta sujuu!

 

Illan aikana syntyi monta kukkatukea, koria ja vatia, amppeli sekä sydän ovikranssiksi.
 

Japanilaiset linnunsilmät veivät mukanaan.

Ja kynnet oli viritetty punaisen kanukan kanssa samaan sävyyn.

   

Syksyllä jatketaan aseman kässäiltoja. Varmaankin pajulla startataan syyskuussa, kun vielä säät sallivat ulkona / terassilla punomisen, mutta kesän piiskat ovat kasvaneet ja paju siirtyy lepokaudelle.

Pajuope kiittää innokkaita osallistujia niin punonta- kuin talven muistakin kässäilloista. Ja myös Ravintola Turengin asemaa kiitän hyvästä yhteistyöstä ja kokoontumispaikasta. Yhdessä tekemisestä saa niin paljon energiaa!

Jos säät jatkuvat vielä viileinä, voi pajua edelleen kerätä tuoreena punomiseen ja myös eläviin pajutöihin. Eläviä pajutöitä voi tehdä ruukkuihin, mutta talveksi ne on hyvä upottaa maahan, jottei juuret jäädy. Kun pajuista alkaa irtoamaan kuori, on aika siirtyä pajupillien nikkarointiin.

Itse odotan nyt sateetonta noin kymmenen asteen vapaapäivää, jotta saan pihan ohukaisen ja paksukaisen viimekesänä tukan punottua nutturalla eli palloksi. Varmaankin Vappuna viimeistään!

Tuki, toinen ja kolmas!

Seinäpurjeet valmiina

Edelleen pajuttaa. Kerta toisensa jälkeen.

Nyt jo liki sarjatyönä. Jonkin asteen addiktio jo.

Kolme villiviiniä seinustalla. Siis tarve kolmelle tuelle.

Kaupan tukeva hedelmälaatikko, oksasakset ja pajua.

5 paksua pitkää pajua loimiksi. Nämä jo kolme vuotta kasvaneita, joten niissä oli paljon haaroja.

 

Leikkelin haarat pois punontakuteiksi. 

Loimissa haarakohdat ei haittaa tällaisissa pihapunonnoissa, joissa jälki saa ollakin vähän krouvia.

Ja kun ei tarvitse taivuttaa loimia esim. päissä. 

Korin tai amppelin loimiksi näitä ei voisi ajatellakaan.

Kaikissa viisi punottua vyöhykettä. Kahdella pajulla kerrallaan ristikkäin. 

Reunoissa väliin ylimääräinen kierros reinaloimen ympäri, niin rakenne on tukeva.

Yläpäässä linnunsilmäsulmuilla loimet kiinni toisiinsa.

Tuore paju on notkeaa ja muotoutuu hyvin. Liian kaarevan tuen saa suoristettua painon alla.

Valmis tuki siis penkin alle pariksi päiväksi.

Toinen ja kolmas eivät vaatineetkaan oikaisua.

Seinän ja villiviinin väliin maahan, töks. 

Ja versot siihen päälle ja väleihin mielen mukaan.

 

Kesän kasvusto saa hoitaa loput. Nyt jo silmut hyvällä alulla kaikissa.

 

Periaatteessa tuki voisi itsekin alkaa kasvamaan, kun loimet ovat vielä tuoreita. 

Mutta ovat maassa niin kevyesti, etteivät kyllä ala kasvamaan. Ei ole tarkoituskaan.

Hainpyrstötkin nousee jo uteliaina mullasta. Mitä purjeita täällä seilaakaan.

Seuraavaksi tarkoitus vääntää uusi suoja roska-astialle portin pieleen. 

Tekniikka vielä mietinnässä. Kummasti pajutkin jo vähenee.