Karhunsammal kynnysmatto
Tämä matto on ollut ns. have-to-do-listalla jo vuosia. Siitä asti, kun ohje oli Taito lehdessä jotakin vuosia sitten. Niin ainakin muistelen. Yritin etsiä lehden, mutta en kymmenen vuoden lehdet selaamalla löytänyt. Aloitin vuodesta 2012 taaksepäin. Vaikea muistaa / tajuta ajan kulkemista. Googlaamalla löytyi heti ylen opetusvideo aiheesta: Ovimatto karhunsammaleesta. Melkein harmitti löytämisen helppous.
Miksi matto tuli nyt ajankohtaiseksi? Koska löysin hienoa pitkää karhunsammalta luvalliselta paikalta. Sammaleet eivät kuulu jokaimiehen oikeuksiin eli keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa. Toin ensin pienen pussin sienimatkalta. Pääsin alkuun. Siis ihan vaan letittämistä ja joka käännöksen väliin uusi nippu sammalta. Toimii. Työviikko meni väliin toimistossa ja sitten Rauli-myrskyssä huojuvien puiden joukkoon ison kassin kanssa. Kotiin tuomisina iso kassillinen karhunsammalta.
Tehdään siis näin
Alkuun isompi nippu, 3 kertainen seuraaviin verrattuna. Narulla kiinni.
Juurien jako kolmeen ja napakka letitys käyntiin.
Joka käännöksen väliin uusi nippu sammalta.
Vuorotellen vinosti oikealta ylhäältä vasemmalle alas ja toisinpäin.
Tiukka letti niin kestää hyvin.
Reilu 3 metriä lettinauhaa.
Tuntui käsissä ja joukossa olleet muutamat kusiaiset purivat sormiin.
Ei muita vammoja.
Lopuksi loppujen juurien letitys ja narulla kiinni.
Sitten letti nurinpäin ja maton muotoilu.
Narulla ja verhoiluneulalla lettikerrosten ompelu yhteen.
Nurja ja oikea puoli.
Fiilistelyn jälkeen matto paikalleen.
Hoitaminen väliin kastelemalla.
Syksyn kosteat päivät ja yöt varmaankin pidentävät maton pysymistä kuosissa.
Tulihan tämäkin kokeiltua ja listaan merkintä well done.
Hyvä mieli, taas kerran!