Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hamppulanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hamppulanka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Arjen kukkasia

Virkattuja tiskirättejä

Arjen pakollisia toistuvia asioita.


Tiskipöydän ja ruoka pöydän pyyhkiminen. Samoin muut tasot.


Rätti voi olla kaupasta ostettu, mutta parempaa arjen estetiikkaa saa käsintehdyllä rätillä.


Itse tehdyllä tai ostetulla. Mikä kullekin parhaiten sopii.


Minulle sopii parhaiten itse tekeminen. Se antaa monenlaista hyvää, mm. virkistää.


Ja kaunistaa omaa ja muiden ympäristöä.


Bambu on antibakteerisuutensa vuoksi hyvä materiaali rättiin.

 
Mutta myös puuvilla, hamppu ja pellava toimivat loistavasti.


Virkkauksen tai neuloksen rakenne ei saa olla liian tiukkaa.

 
Rätin pitää imeä hyvin kosteutta.


 Ja kuivua käytön jälkeen nopeasti.


Rättejä pitää olla monta, kun aina joku niistä on pesussa.

 
Kuvien rätteihin olen saanut inspiraation kesän kukkasista.  




Ja malleihin olen hakenut ideaa kirjasta "200 virkattua ruutua". Kirjan on kirjoittanut Jan Eaton.



Olen soveltanut mm. ruutuja: 161 Päivänkakkara (s.99), 173 Suuri pyöreä (s. 102) ja 189 Paju (2. 106).

 
Kirjan ruudut ovat räteiksi pieniä, joten olen jatkanut niitä lisäämällä ruutuun muutaman kerroksen väliin tai reunalle siten kuin kunkin rätin kohdalla hyvältä tuntui.


Naitä tulee kuin paarmoja helteellä.

 
Pihalla, autossa, soffalla, kylässä...


Langat ovat puuvillaa, pellava-puuvillasekoitetta ja Blend Bamboo -lankaa (puuvilla-bambu sekoite).


Rättejä omaksi ja muiden arjen iloksi.



 ps. vanhempia tiskirästtipostauksiani:
  • http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2013/03/keltainen-keltaisempi-aurinko.html
  • http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2013/11/interlocking-crochet-tekniikka.html

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Interlocking Crochet -tekniikka

Aina vaan ristiin rastiin virkkausta

Blogini suosituin kirjoitus tuntuu olevan Virkkuupulma 25.7.2012. Tämän suosion takana on se, että postauksen kuvia on linkitetty Pinterestiin tauluihin Crochet Stitches & Tutorials ja Crochet -Stitch ja kun siellä on linkki blogiini tuohon tekniikan ekaan postaukseen, on se suosittu poikkeamiskohta aina vaan. Ehkäpä ihan jees näin, vaikka itseäni harmittaa, sillä tekniikan jalostuneemmat ohjeet ovat päivityksessä Patalappu siitä tuli ja ja jämpteillä reunoilla! (26.7.2012).

2013 patalappuja
 Niitä patalappuja tuli kesällä 2012 mukava pino, joka häipyi myyjäisissä ja muuten jouluun mennessä. Ja taas on kasa valmiina jouluhäppeninkejä varten.

2013 patalappuja
Myös hampputiskirättejä olen virkannut samalla tekniikalla. Allhemp6 langasta. Kahdesta vyyhdistä hamppua tuli puoli tusinaa rättejä.

Rättejä 2013

Sen sijaan kesällä 2013 virkattu pieni matto ei ole ehtinyt saamaan isompaa kaveria, vaikka kuteet on virkkuuta varten katsottu valmiiksi. Mattokokeilu on postauksessa Ristiin rastiin matto 14.7.2013. Mattotarina toikin mukavan viestin blogiini, kun tuon suositun Virkkuupulma -postauksen tuntematon nettikuva sai lähdetiedon. Se on Tuija Latvan kuva 26.7.2011 Sorry, vasta nyt päivitin sen Virkkuupulma-postaukseen! Samalla Thuja kertoi tekniikalle englanninkielisen nimen ja linkin sivustolle, jossa eritavoin ristiin virkaten on tehty jos vaikka minkälaista pintaa ja struktuuria. 
 
Patalappuja 2013
Näin Thuja kirjoitti kommentissaan: " Kyseessähän on siis Interlocking Crochet -tekniikka, jolle itse en ole vielä löytänyt mitään hyvää suomenkielistä nimeä. Eikä edes työväenopistonkaan käsityöopet olleet kuulleet koskaan tällaisesta tekniikasta, kun heiltä yritin vähän kysellä! Mutta hauska tekniikka joka tapauksessa - sillä saa tehtyä vaikka millaisia kuvioita tuon siksakin lisäksi: http://tuijanjutut.wordpress.com/2011/09/07/interlocking-crochet"

Tuolta Tuijan blogista sain osoitteen Interlocking Crochet sivustolle, josta tosiaan löytyy vaikka minkälaista kuviota tekniikalla.Tosin omaa ristiin rastiin virkkausta tuo sivusto ei ole yhtään kehittänyt monipuolisemmaksi. Edelleen patalaput vääntyy samalla hyväksi todetulla silmukka- ja kerrosmäärällä sekä perusristikolla. Aina pienen tauon jälkeen siinä tekniikassa on ihan kivasti aivojumppaa, jotta kuvio jatkuu haluamallani tavalla ja reunoista tulee siistit.

Rättejä 2013
Tiskirätti ime hyvin kosteutta ja kuivuu sukkelaan, vaikka onkin melko tukeva. Pintarakenne on kuitenkin verkkomainen.
 
Roikkuva rätti :)
Eilinen päivä meni Tampereella Suomen kädentaidot messuilla. 6,5 tuntia kävelyä, sovittelua ja valintoja. Sovittelun tuloksena mukaan tuli uusi mekko, ihana Tarina-Asun ontelokankainen oranssi pellavamekko. Valinnat osuivat Joutomaan joulukortteihin, Dropsin alpakkalankoihin ja Roosa -nauha sukkalanka. Sekä alpakkalankojen että Roosa - nauha sukkalankojen varasto kaipasi täydennystä. Joululahjapussiin päätyi Korumetsän koruja, ne jaksaa ihastuttaa aina vaan! Vuoden tauon jälkeen olikin taas mukava käydä messuilla. Ruuhka ei ollut ihan tuskainen. Vanhoja opiskelukavereita, omia entisiä opiskelijoita, kollegoita ja tuttuja kauppiaita on aina mukava tavata. Ihan kuin olisi piipahtanut edelliseen työelämään!

Patalaput ja rätit 2013
Voisikohan nykyisissä töissä laittaa välillä oveen Suomen käsityömuseon osastolta saadun ovikyltin: Käsityöt kesken! Ehkä pitää tyytyä käyttämään sitä kotona. Ainakin keskeneräisiä töitä riittää, riittää ja riittää. Viimestelypäivä varattava ensi viikonvaihteeseen?

Kässä hetki