Kesämekkoja

Ei ihan tavallisia mekkoja!

Jostain kumman syystä menneenä kesänä en ommellut yhtään ainoata mekkoa itselleni. Lieneekö säällä ollut vaikutusta. Ja elokuussa pääsi oikeastaan vasta käyttämään kesäisimpiä mekkoja. Muutaman mekon silti tein. Tavallaan. Tai ainakin sinne päin. Huomasin nimittäin keskellä kesää, että monta korikäsilaukkuani oli ihan alastomana. Nakuja koreja oli viisi.

Korit ovat minulle ehdottomia käsilaukkuja. Sen verran täti Moonikan vikaa. Eivät korit aina niitä kaikkein käytännöllisimpiä ole, mutta mieluisimpia kuitenkin. Ja kyllä niillä saa myös jutunjuurta sekä tuttujen että tuntemattomien kanssa aikaiseksi kassoilla, toreilla ja turuilla. Ne jää jotenkin helpommin tielle ja jalkoihin kuin tavalliset olkalaukut. Voisi siis sanoa, että ovat vuorovaikutuslaukkuja, keskustelun käynnistäjiä, verkostojen rakentajia jne.

Nakuiluun piti siis tarttua. Suunnitella ja toteuttaa kunkin persoonaan sopiva mekko. Mekkojen genret ovat aika erilaiset, syntyivät käyttötarkoituksista.

Neljä viidestä mekosta valmistui kesällä, viides on vielä vaiheessa. Muotoilultaan vaikein, mutta kyllä sekin sieltä vielä tulee.

Tänään esittelen Vihreän käsilaukun mekon. Vihreä kori on Kaarnalaiva Käsityöverstaan valmistama, paikallinen korinpunoja, jolta olen ostanut ainakin tusinan koreja sekä itselle että lahjoiksi. Vihreäksi se tuli värikäsittelyn kautta, siitä olen kirjoittanut aikoinaan blogiiinkin eli kurkkaa täältä.

Vihreän korin mekko on olkaimellinen Marimekolle Sanna Annukan vuonna 2011 suunnittelemstaa Raanu -painokankaasta, vuori on vihreää lakanakangasta.

Päällä on vetoketju. Pääliosan kaava on tehty korin muodon mukaan ja keskelle vetoketju.

Pohjassa mekon muoto on saatu kulmat ompelemalla mekon ja vuorin väliin.

Olkaimet ovat hyvät lisäkahvat korin kantamisessa.

Väliin tosin kori laskee olkaimet leikitellen ja keimaillen alas.

Perus pärekori, mutta muotonsa ja kokonsa ansiosta mitä mainioin käsilaukku.

Ei siis mikään marjakori ja toimii vaikka piikkareiden kanssa, kunhan vaan värit ovat kohdillaan.

Ja mekko toimii tarvittaessa myös ihan yksistään. Vaikka apukassina tai muuten vaan väripilkkuna pukeutumisessa.

Vihreä vuorikangas korostaa mekon kaunista hymyä. Tai jopa ääneen nauramista!

Vihreän korin isosisko on yksisankainen vähän tukevampi ja isompi. Sen mekko tulee estraadille seuraavaksi.

Oman tyylin käsilaukut

Punottuja käsiveskoja

Olen ihan myyty kaiken punotun edessä. Etenkin korien, jotka koon ja muodon pohjalta soveltuvat käsilaukkukäyttöön.

En olen vielä löytänyt merkkilaukkua, joka saisi sydämen sykähtämään enemmän kuin päre- tai pajukoppa. Käsilaukkukokoisia tosin niissä ei tule tarpeeksi usein vastaan.

Hämäläinen Kaarnalaiva käsityöverstas tekee just mulla passeleita pärekoppia. Mukaan lähtee joka tapahtumasta uusi tuote. Nämä nykyiset kapeat mallit ovat ihan mahtavia kantaa ja käyttää. Mutta myös Kaarnalaivan isot puu- ja kauppakorit kuuluu mun suosikkeihin. Aitoa perinteistä punontaa, jossa ei ole mitään niittejä tai muuta vippaskonstia.

Vanha kapeamallinen yksisankainen koppa saa pitää luonnonvärinsä, mutta uusi vähän pienempi kaksisankainen sekä pieni käsilaukkukokoinen saivat vihreän värin.

 Väri on jauhoa, joka liotetaan kiehuvaan veteen.

 

Jäähtymisen jälkeen väri levitetään sienellä koppaan. Suosittelen kumihanskoja. Tein ekan värjäyksen ilman hanskoja niin innoissani, että vasta lopuksi huomasin omistavani täysin vihreän oikean käden.

 

 

Ei lähtenyt helposti pois, vaikka kuinka hinkkasin.  Tekevälle taas sattui. 

Pienen kopan värjäämiseen kävin ostamassa kertakäyttökumihanskoja.

Värin kuivuttua levitin päälle mehiläisvahasta tehdyn kiiltovahan. Pinta pysyy siistimpänä käytössä.

Pieneen koppaan tei myös kankaisen sisälaukun ja olkahihnan. 

 

Kyllä, meinaan käyttää olkalaukkuna. Jonkun mielestä varmaan lasten marjakori.

Punottujen käsilaukkujen sarjaani täydentää punottu pajukoppa kahdella kahvalla. Se on kylläkin tuontitavaraa, vaikka onkin Koiramäen pajutallista ostettu. 

 

 

Tämän kesän kunniaksi se sai uuden sisälaukun. Vanha oli parin vuoden käytöstä jo nuhjaantunut.

Nyt iloitsen, kun luulen, että olen löytänyt tuohipunojan, joka voisi tehdä minulle kauan toivomani tuohisen olkalaukun. Tilaus on vielä vähän vaiheessa, mutta etenee.

Omatekemä hakapunottu kirjasta tehty olkalaukku täydentää tätä sarjaa.

Tästä olenkin blogannut jo aikaisemmin: http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2012/12/ei-ihan-luis-vuitton-vaan-jotain-paljon.html

  

 

Sorry siis Luis Vuittonit, DC:t, Michael Korssit ja muut, en vaan innostu laukuistanne. Onneksi meitä on moneksi! Se on rikkaus ja antaa tilaa myös kummastelulle.