Salaisuus -laukku

Vielä yksi korimekko

Salaisuus -laukku on tällä erää viimeinen korilaukku. 

 

Kori on näkövammaisten taidonnäyte Sampolan työkeskuksesta, 

taitavasti pohja levyyn punottu rottinkikori.

Salaisuus -laukku saa nimensä päällisen sokkelosta.

Laukku ei kiinnity vetoketjulla, tarranauhalla tai millään muullakaan kiinnittimellä.

Laukun pääosa on tavallaan punottu ristikkäin menevistä kangaspaloista. 

 

Päällinen on kaksinkertainen, pinnassa säteittäisiä tikkauksia.

Oranssi kangas on samaa kuin yksi vanha hameeni. 

Toimii siis hameen parina mainiosti.

Kassin pohjalla on pahvi, niin se pitää hyvin muotonsa ilman koria käytettäessä.

Nämä korikassit ovat siitä mukavia, että ostoksille ja asioille voi mennä korimekko korissa. 

 

Ja jos ostokset eivät mahdu korissa olevaan kassiin, 

voi parin erottaa ja pakata kimpsut ja kampsut sekä korimekkoon että koriin.

 

Täti Moonika ei jää pulaan!

Edellisissä kolmessa postauksessa on lisää korimekkoja, 

mm. tämä kaverikuvassa oleva runotyttöreppu ja sen korikamu.

 Nyt riittää korimekot, aika siirtyä täällä blogissa muihin aiheisiin ja tekniikoihin, 

mm. neuleisiin ja virkkuisiin!

 Värikästä syksyä!

Kesämekkoja

Ei ihan tavallisia mekkoja!

Jostain kumman syystä menneenä kesänä en ommellut yhtään ainoata mekkoa itselleni. Lieneekö säällä ollut vaikutusta. Ja elokuussa pääsi oikeastaan vasta käyttämään kesäisimpiä mekkoja. Muutaman mekon silti tein. Tavallaan. Tai ainakin sinne päin. Huomasin nimittäin keskellä kesää, että monta korikäsilaukkuani oli ihan alastomana. Nakuja koreja oli viisi.

Korit ovat minulle ehdottomia käsilaukkuja. Sen verran täti Moonikan vikaa. Eivät korit aina niitä kaikkein käytännöllisimpiä ole, mutta mieluisimpia kuitenkin. Ja kyllä niillä saa myös jutunjuurta sekä tuttujen että tuntemattomien kanssa aikaiseksi kassoilla, toreilla ja turuilla. Ne jää jotenkin helpommin tielle ja jalkoihin kuin tavalliset olkalaukut. Voisi siis sanoa, että ovat vuorovaikutuslaukkuja, keskustelun käynnistäjiä, verkostojen rakentajia jne.

Nakuiluun piti siis tarttua. Suunnitella ja toteuttaa kunkin persoonaan sopiva mekko. Mekkojen genret ovat aika erilaiset, syntyivät käyttötarkoituksista.

Neljä viidestä mekosta valmistui kesällä, viides on vielä vaiheessa. Muotoilultaan vaikein, mutta kyllä sekin sieltä vielä tulee.

Tänään esittelen Vihreän käsilaukun mekon. Vihreä kori on Kaarnalaiva Käsityöverstaan valmistama, paikallinen korinpunoja, jolta olen ostanut ainakin tusinan koreja sekä itselle että lahjoiksi. Vihreäksi se tuli värikäsittelyn kautta, siitä olen kirjoittanut aikoinaan blogiiinkin eli kurkkaa täältä.

Vihreän korin mekko on olkaimellinen Marimekolle Sanna Annukan vuonna 2011 suunnittelemstaa Raanu -painokankaasta, vuori on vihreää lakanakangasta.

Päällä on vetoketju. Pääliosan kaava on tehty korin muodon mukaan ja keskelle vetoketju.

Pohjassa mekon muoto on saatu kulmat ompelemalla mekon ja vuorin väliin.

Olkaimet ovat hyvät lisäkahvat korin kantamisessa.

Väliin tosin kori laskee olkaimet leikitellen ja keimaillen alas.

Perus pärekori, mutta muotonsa ja kokonsa ansiosta mitä mainioin käsilaukku.

Ei siis mikään marjakori ja toimii vaikka piikkareiden kanssa, kunhan vaan värit ovat kohdillaan.

Ja mekko toimii tarvittaessa myös ihan yksistään. Vaikka apukassina tai muuten vaan väripilkkuna pukeutumisessa.

Vihreä vuorikangas korostaa mekon kaunista hymyä. Tai jopa ääneen nauramista!

Vihreän korin isosisko on yksisankainen vähän tukevampi ja isompi. Sen mekko tulee estraadille seuraavaksi.