Myytti on murrettu

Äiti-tytär tunikat neuloksesta

Myytti on murrettu. Legenda ei enää elä.  Osaan ommella joustavasti neuloksesta päällä pysyvän ja ihan julkisestikin pidettävän vaatteen. Luulin, että se ei ole mahdollista. Edelliset kokemukset niin epämuodostuneita ja saumat liekottavia.

Vihdoin sai Paapii Designin Linnunrata -neulos vaatteenmuodon. Materiaali on joustocollegea.  Ihana oranssi ja mukava printti. Kangas on suht tukevaa neulosta ja mukavaa ommeltavaa.

Kädentiet ja kaula-aukko on huoliteltu samalla neuloksella, kaksinkertaisin kaitalein. Vetoketjun funktio on lähinnä koriste, vaate menisi päälle hyvin ilman sitäkin.

Saumurini ei suostunut yhteistyöhön, joten käytin ompelukoneen joustavia ompeleita ja trikooneulaa. Tai monta trikooneulaa, kun ainakin kaksi onnistuin vauhdissa katkomaan. 70-luvun Husqvarna ei petä koskaan, toimii aina.

Tunikan mallin nappasin tyttären vanhasta Seppälän trikootunikasta. Tosin vain ääriviivat, sillä mitään turhia leikkauksia en neulokseen tehnyt, jotta hieno printti säilyi ehjänä.

Helmassa on kuminauha, joka antaa tunikalle pallomaista muotoa.

Vetoketjun ja kaitaleiden ompelun onnistumiseen olen erityisen tyytyväinen.

Kun onnistui ensimmäinen, tein toisen heti perään. Kiitos kesäloman ja juhannuksen jälkeisen epävakaan sään. Ompelukone rouskutti pari päivää yhtä sun toista. mm. joustavista kankaista.

Toinen neulos eli jumppaavat bandat on kudottua jerseytä, ei siis painokangasta. Valitettavasti en muista myyjän nimeä, mutta Tampereen kädentaitomessuilta kangas on ostettu muutama vuosi sitten.

Bandakankaassa on käytetty neuloksen nurjaa puolta päällä kädenteiden ja kaula-aukon kaitaleissa.

Bandat jumppaa niin, että hiki tulee katsellessa.

Neulos on eri suuntaan edessä ja takana, kun leveys ei olisi muuten riittänyt. Suunnalla on usein väliä, mutta tässä se ei kyllä pikavilkaisulla erotu. Ainakaan minun silmään.

Toinen on äidille, toinen tyttärelle. Ja tarvittaessa voidaan vaihtaa. Istuu päällä ihan nätisti.
 

Oma riemukaari on sentään hieno paikka, vaikka kuvaamiselle.

" On meillä hauska täti, tuo täti Moonika. Kun täti menee torille on näky komea. Kas näöin heiluu laukku ja laukku heiluu näin. Kas näin heiluu laukku ja laukku heiluu näin..."

Täti Moonikan laukku on anopin vanha puuvillanarusta makrameesolmittu puukahvainen  kesäkassi. Olen värjännyt kassin oranssiksi vuosia sitten. Yksi kesäkassilemppareista.

Tampereella Pyynikin näkötornin munkkikahvilan munkki maistui mainiolta hyvässä seurassa ja uusi tunika päällä. Mukava paikka, paljon ihmisiä, mahtavat maisemat ja maailman parhaat munkit!

 Kiitos koleiden kesäsäiden, että maltoin istua lomalla sisällä ompelukonetta kaasutellen!

Kaunista kesää!

Keijunmekkona syksyyn

 Neulottu pitsitunika

Joskus loppu on tosi hyvin, vaikka alkuperäinen suunnitelma ei toteudu ollenkaan. Tämä tarina on sellainen. Mutkien kautta onnellinen loppu. Käyttökelpoinen vaate, vaikka ei yhtään se, mikä piti tehdä. Keijunmekko-tunika päällä syksyyn.

Piti toteuttaa pitkäaikainen unelma vuonna -66 julkaistusta kirjasta Kauneimmat käsityöt. Kolmeosainen käsityökirjasarja kirjasarjojen kulta-ajalta. Äiti on minulle joskus 70-luvulla ostanut ja onneksi on kulkenut mukana vuodesta toiseen.

Piti siis tehdä 60-luvun henkeä uhkuva neulemekko. Lankamaailmaan Tampereelle tehtiin tyttären kanssa varta vasten langanhankintaretkikin. Ostin vääränlaista lankaa. Mallitilkkua viininpunaisesta ja pinkistä puuvillalangasta neuloessani sen heti totesin. Väärä materiaali ja väärät värit. Että pitikin mennä harhaan. Tää mallihan pitää tehdä ohuesta karstavillalangasta ja murretuista väreistä. Kyllä teen vielä, en yleensä luovuta.

Kun ei onnistunut 60-luvulle siirtyminen tällä kertaa, palasin vuoteen 2013. Modan numerossa 1/2013 oli pitsipuseron malli, joka linjoillaan houkutti. Jäi mieleen heti, kun lehti tuli. Hankkimani lanka oli Primavera puuvillalankaa, halvalla sai ainakin silloin Lankamaailmasta. Malli olisi varmaan aivan ihana myös silkkipellavasta, kuten lehdessä.

Kumma, että malli koukutti, vaikka yleensä en pitsineuleista piittaa. Jotenkin mittasuhteet niin kohdallaan - niukat hihat, pitkät liehukkeet, kraaffisen raidan ja kasviaiheisen pitsineuleen yhdistelmä. Tosin matkanvarrella mietin taas kerran sitä, miksi niin usein neulemallilehtien valokuvat ovat sellaisia, että kokonaisuus ei katsojalle hahmotu? Nytkin luulin ensin tekeväni edestä auki olevaa jakkua. Jostain olin sen vaan päähäni saanut, kun eihän lehdessä missään näy tunikasta muuta kuin tuo sivukuva.

Lisäksi lehdille mallineuleita neulonut ystäväni on kertonut uskomattomia tarinoita siitä, kuinka mallineuleet tehdään usein niin, että leveys on pienimmän koon mukaan ja pituudet isoimman koon mukaiset. Saadaanhan silleen tietty mallivartaloille sopivat ja kauniit neuleet. Pitkät ja kapeat. Mutta ei ihme, että sama neule ohjeen mukaan tehtynä ei aina tavallisen tädin päällä näytäkään yhtä hyvältä. Huijausta, sanon minä.

Toukokuussa aloitin neulomisen. Ukkolaukkojen kukkimisen aikaan. Huomaa kimalaisen lento kukkaan ka perillepääsy :-).

Normaali levyinen takakappale sujui suht sukkelaan. Ohjeen mukaan se päättyi kädentielle, koska takakappaleen yläosa tuli puikittain neulotuista hihoista. Jätin kuitenkin silmukat puikolle, onneksi. Sillä myöhemmin päätin takana tehdä toisin kuin ohjeessa.

Neuleessa on takakappale ja etukappale samaa pitsikuviota. Lehti- / kasviaiheeksi sen hahmotan. Köynnösmäinen. Usein pitsineuleet ovat sellaisia, että kun mallikerran tekee pariin kertaan, ohje iskostuu päähän. Tässä ei käynyt ihan niin. Aina tauon jälkeen sai kaivaa ohjeen esiin. Vaikka mallissa on vain kolme erilaista pitsineulekerrosta ja välissä nurjat kerrokset. Ei sellaista perus-pitsineuleen etenemistä, vaan vaihtelevia kavennuksia ja langankierron paikkoja.

Etukappaleen neulominen olikin sitten ihan toista maata. Alareunan leveys oli ainakin 3 kertaa takakappale, lähes 350 silmukkaa. Siitä kun tuli puseroon nuo sivuliehukkeet. Yksi kerros kesti ikuisuuden.

Ja virheen onnistuinkin tekemään etukappaleen toisessa yläreunassa pääntien alkamisen jälkeen. Huomasin virheen 20 sentin neulomisen jälkeen. Kirosin puolituntia ja purin pois. Kyllä se vaan niin selvästi tuosta näkyi, eikö?

Neule kulki mukana monissa kevään ja kesän reissuissa.

Kuva Seijan blogista, Hetkiä Heimolassa.

8.6. Knit in Public -päivänä Turengin Asemalla kolmen muun innokkaan neulojan kanssa. Lisää tästä Seijan blogissa Hetkiä Heimolassa.

Kahviloissa.

Kallioilla.

 Losseilla.

 Turun saaristossa.

Autolautoilla.

Kotipihalla keijunmekkojen katveessa.

Etukappaleen valmistuttua hihat tuntuivat "kakkupaloilta". Pitsineuleen mallikerta vain kaksi kerrosta ja niistäkin toinen pelkkää nurjaa. Silti hihoja tehdessä tuli monta pitkää katkosta. Ne tuntuivat liian löysiltä ja pitkiltä ohjeessa verrattuna kuvaan. Vähän niitä sitten lyhensinkin.

Niin enkä tehnyt ohjeen mukaan hihoja hihansuusta toiseen yhtenä kappaleena. Epäilin hihansuiden ulkonäön erilaisuutta, jos toinen olisi ollut aloitusreuna ja toinen loppureuna. Tein siis molemmat hihat hihansuista edeten.

Ja samalla päätin, että takakappaletta jatkan niin, että köynnöspitsi jatkuu pääntielle asti. Minusta onnistunut. valinta. Keijunmekotkin ovat kasvaneet pituutta pitkin kesää. Niin myös köynnös tunikassani.

Puseron kokoaminen ei ollut ihan herkkua. Muutama lasi punaviiniä tarvittiin vauhdittamaan toimeen tarttumista.

Kovasti piti laskea yhdistettäviä silmukoita ja neuleiden reunoja, että sai palat tasaisesti yhteen. Tein siis silmukoiden kaikki neuleiden päätösreunat. Mielestäni saa kauniimmin kuin, jos päättelisi ensin kappaleen, kuten ohjeessa tehdään.

Pääntien neuloin kutakuinkin ohjeen mukaan. Tosin silmukoita poimin etureunoista aikapaljon vähemmän kuin ohjeessa neuvottiin. Halusin, että pääntie asettuu suht napakaksi, eikä ole ylisuuri ja liian avonainen.

Vihdoin loputkin langanpäät pääteltyinä. Mars kuvaukseen. Valmis keijunmekko-tunika painaa 500 grammaa ja käytössä oli KnitPron 2,75 kokoinen pyöröpuikko.

Ohjeita kuvaajalle. Ota sitten vain hyviä kuvia!

Kuvista huomaan, että pukiessa pitää katsoa, että hihat tulee suoraan. Nyt toinen on ollut kuvauksissa vähän kierteellä. Pitsineuleen pystyraidat ovat niin selkeät, että pitää olla suorana.

Ja ryhti pitää olla hyvänä, ettei näytä ison mahan suojalta :)

Tyttären tekemät korvakorut sopii tunikan väriin täydellisesti.

Ihanan kuulaita elokuun lopun aurinkopäiviä ollut ja edelleen tulossa säätiedotusten mukaan. Tunika valmistui siis ihan hyvissä ajoin, jopa etuajassa.

Säät ovat vielä sellaiset, että minä kuljen ilman hihoja. Ainakin pitkät hihat ahdistaa, liian kuumaa huumaa.

Vähän on narsistinen olo, kun näin paljon kuvia itsestä.

Kuitenkin ihan mahdotonta kuvata tällaista puseroa tasona tai henkarissa niin, että siitä saisi tolkullisen kuvan.

Mä niin rakastan tuota puseron voimakasta väriä. Ihanaa viininpunaisen hehkua kilpaa keijunmekkojen kanssa :)

Sunnuntaina aukeaa kässäpussinäyttely. Korvaamaton on ollut kässäpussini tänäkin kesänä. Samoin kuin jo yli 45 vuotta. Välillä kantanut kesä menoissa mukana pitsitunikaa, välillä erilaisia virkkuita jne. Ei kuitenkaan pajujuttuja :-)