Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pajujen kasvatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pajujen kasvatus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Punottu puutarha

Pajua siellä ja täällä

Tämä kirjoitus on täynnä pajunköyttä.


Punottua juttua siellä ja täällä. 


Hangen alla ja päällä.


Risua kerrakseen.


Osa nukkuu talviunta.


Näyttää kuolleelta, mutta elää horroksessa.


Odottaa kevään lämpöä ja uutta kasvukautta.


Puutarhan talvi luo kesäihmiselle ristiriitaisia tunteita.


Etenkin aurinkoisena pakkaspäivänä.


Kun maan peittaa puhdas lumipeite.


Ei rikkaruohon rikkaruohoa. 


Vain jäljet hangella


Pelkkää harmoniaa.


Ainakin jos punottu pajupinta miellyttää silmää.


Osa on jo nähnyt parhaat päivänsä.


Osalla ovat myös värit harmaantuneet.


Saa huilata rauhassa ja antaa rosoisuuden lisääntyä.


Ei ole kiire minnekään.


Osa on jäänyt käyttämättä.


Tai ehkä kuitenkin päätyy nuotion sytykkeeksi.


Renkaat odottaa, josko pelattais jotain kesällä?


Osalla on kesällä paljon työtä.


Köynnösten kaverina ja kärhöjen tukijana


Osa on kerännyt kaverit ympärilleen.


Ehkä juuretkin kietoutuvat hangen ja mullan alla yhteen.


Vanheneminen näkyy monin tavoin.


Päällekkäisinä punottuina kerroksina.


Pitkinä vuosikasvuina.


Tulevaisuus on taattu, kun entinen perunamaa kasvaa uutta materiaalia.


Sato kerätään talven aikana tai viimeistään ennen uutta kasvukautta.


Pajumateriaalin ekologisuus ihastuttaa.


Mitään ei päädy kuormittamaan luontoa.


Punominen on käsille konkreettista tekemistä.


Ei kylläkään mitään kevyttä puhdetyötä.


Minulle on vuosien saatossa syntynyt vahva yhteys pajuun.


Ehkäpä pajuilla ja minullakin henkiset juuret kietotuvat yhteen?


Ainakin elävien pajujen kanssa.


Kerro, kerro, pajurengas, tuleehan lämmin kesä?


Voiko olla punomista meditatiivisempaa hommaa?




sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Punon - siis väännän ja taivutan

Hyvänmielen pajuilua


Kevät on punonnan aikaa. Tarkenee istua terassilla ja pajut ovat punontaan parhaimmillaan. 
 

Pari päivää ennen punomista kun kerää pajut, sitkistyvät sopivasti punontaan. 


Ja punottua pintaa jaksaa tuijottaa ja tutkia vaikka kuinka kauan. Meditaatiota!


Suoraan puskista leikkaamisen jälkeen ei siis kannata aloittaa punomista.


Pajusydän on nykyisin yksi suosikeistani. 


Joko pullavadiksi, ovikranssiksi tai koristeeksi.


Myös kolmiovati on punomisessa kestosuosikkejani.


Molemmissa sopivasti haastetta ja jokaisesta tuotteesta tulee oma persoonansa. 


Syntyy parissa tunnissa ja sitten valmis tuliaiseksi tai omaan käyttöön.


Tuoreena punotut tuiotteet kannattaa ensin kuivattaa hitaasti pihalla katoksen alla. 


Eivät sitten kutistu paljon ja myös värit säilyvät paremmin.


Kuivuessa nesteet haihtuvat pajusta, 
joten kuiva pajutyö painaa paljon vähemmän kuin juuri tuoreesta pajusta punottu.


Käytä, käytä... ja kun kyllästyt heitä takkaan tai kompostiin.


Kestävää kehitystä parhaimmillaan.


Jokainen sydän on persoona. Mahdotonta punoa kahta samanlaista.


Näma kaikki lensivät jo uusiin koteihin, itselle ei jäänyt nyt yhtään uutta.


Seuraavakin päivitys on pajunpunonnasta, väliin eläviä pajutöitä.


Nämä viimeiset kuvat vinkaavatkin jo vähän, mitä on luvassa seuraavaksi!
 

 Aurinkoisia kevätpäiviä!