Sisäkkäiset ruutuvirkkuut - osa 1 / pikaluonnos
Tänään piti postata ihan muuta, mutta virkkuu -verkostossa kaveri "vaati" ohjetta kuvan virkkuuseen. Kaveria ei jätetä, ei ainakaan kässähommissa ;-) Kaksi ruutupintaa hahmottuu heti, mutta työn aloitus vaati muutaman minuutin tuumauksen. Kokeilemalla aivojumpan tulos osoittautui oikeaksi. Tässä ohjeet kuvina step-by-step. Tekstit täydentyy huomenissa.Kuva netistä *) |
1. Virkkaa parillinen määrä ketjusilmukoita väristä 1. halutun leveyden mukaan.
2. Tee 3 ketjusilmukkaa lisää = eka pylväs ja väli, toista 1 pylväs ja 1 ketjusilmukka kerroksen loppuun
3.. Virkkaa parillinen määrä ketjusilmukoita väristä 2. halutun leveyden mukaan.
4. Pujota värin 2 ketjusilmukkanauha värin yksi ruutukerrokseen kuvan mukaan.
5. Virkkaa värillä 2. 3 ketjusilmukkaa = eka pylväs ja väli, toista 1 pylväs ja 1 ketjusilmukka kerroksen loppuun niin että joka toinen pylväs tulee värin 1 etupuolelta ja joka toinen värin 1 takapuolelta.
HUOM! Kuvassa on virhe, jonka tekee helposti: 4. viimeinen pylväs värillä 2 on tehty niin, että väri 1 (keltainen) on jäänyt sisään. Edellinen väri pitää aina siirtää kokonaan vuorotellen eteen ja taakse.
6. Taas värillä 1 kerros samoin kuin aiemmin
7. Värillä 2 kerros samoin kuin aiemmin
8. Lisää kerroksia eli yksi kummallakin värillä
9. jne. Puolikas patalappu valmiina
Tässä mallitilkussa keltainen lanka on Mambaa ja vihreä kutakuinkin samanvahvuista puuvillaa. Koukku numero 5. Tuntu aika hyvä patalapuksi, uskaltaisin ottaa pellin uunista tällä.
Siitä vaan kokeilemaan, mutta varo väliinjäämisvirhettä! Tekemisen koukkuun saa jäädä ;-)
Reunoihin en vielä keskittynyt, joten ohjeita pitää tarkentaa / korjata. Laita viestiä, mikä kohta vaatii tarkempaa ohjetta, niin päivitellään :-)
Ihana.
VastaaPoistaMinä olen aikanaan tehnyt pannulappuja jotka ovat olleet lähes samannäköisiä, mutta siinä virkkasin ensin neliön ja sitten pujottelin pitkän ketjusilmukkaketjun kahteen ensin poikittain ja sitten pitkittäin.
Taisin olla silloin vielä ala-asteella. olisikohan jollain sukulaisella vielä tallessa tekemäni lappu?
Hieno ohje, kiitos.
VastaaPoistaMä oikasin sen verran (koska ohjeessa ei suoraan sanota, että pitää), enkä laittanut aloitusketjussa 2. värin pylväitä silmukoihin vaan tein pylvään ketjuun, ja toimi. toisen kerroksen aloitus ekalla värillä oli haastava, mutta huomenna nään, toimiiko. nyt välillä nukkumaan
Hauska huomata, että muutkin ovat intoutuneet virkkailemaan tällä tekniikalla! :)
VastaaPoistaTuo alun pinkki esimerkkikuva on itse asiassa minun kuvani (löytyy isompana täältä: https://picasaweb.google.com/118315817012963738309/Kasitoita#5643008902628941234), ihan ensimmäisestä kokeilustani kyseisellä tekniikalla. Kyseessähän on siis Interlocking Crochet -tekniikka, jolle itse en ole vielä löytänyt mitään hyvää suomenkielistä nimeä. Eikä edes työväenopistonkaan käsityöopet olleet kuulleet koskaan tällaisesta tekniikasta, kun heiltä yritin vähän kysellä! Mutta hauska tekniikka joka tapauksessa - sillä saa tehtyä vaikka millaisia kuvioita tuon siksakin lisäksi: http://tuijanjutut.wordpress.com/2011/09/07/interlocking-crochet/.
Ihania juttuja muutenkin blogissasi, pitääkin laittaa osoite talteen! :)
Hei Thuja!
PoistaIhan mielettömän hienoa, että löytyi tuon kuvan alkuperä. En ole sitä koskaan yrittänytkään selvitellä, kun fb:ssä sen vaan joku laittoi jakoon ja kummasteli, että mitenkähän tämä on tehty. Ja siihen haasteeseen piti heti tarttua :)
Blogissani on montakin juttua tästä tekniikasta. Sinä intouduit tiskirätteihin, mä taas patalappuihin ja nyt tänä kesänä mattoihin. Eipä ole tullut mieleenkään, että kuvioita voisi tehdä muitakin. Ihan mahtavia nuo sinun tiskirätit. Minulla on nyt menossa kokeilu ja kehittely ympyrämallista.
Kiitos tehniikan enkkunimestä ja kaikesta lisäinfosta. Pitääpä tutustua blogiisi tarkemminkin ajan kanssa.
Ja kiva, että pidät minun blogin sisällöstä :)
It is the staircase stitch! And I use Google Translate to view your site Love your tutorial!
PoistaMe gusta me encanta solo que lu leo lirico pues nolo entiendo en tu idioma pero esta lindo
VastaaPoistaHi Evangelina! Sorry I don't understand spanish well, but I notised that you like the technique. Thank you!
PoistaHi, I love this! Is there any way to get the instructions in English?
VastaaPoistaHi Marnie! Nice to hear you liki this :) English webpages about this tehcnique - Interlocking Crochet - is here: http://www.interlockingcrochet.com/. My instructions are only in Finnish.
PoistaMaravilhoso! vou fazer com certeza. Abraço.
VastaaPoistaHi! I'm Brazilian and I don't speak your language (sorry but I even know what is your language.. ) but your photos are too good and clear so I think I can do this beautiful pattern only seeing them! Thank you very much, may God keep blessing your hands! xx
VastaaPoistaHi Cristina! Thanks for your comments. My language is Finnish and I am from Finland. Nice to hera that pictures are so good that it dosn't matter if not understand the words.
Poistathe stitch is so pretty. Your photos are wonderful!
VastaaPoistaThank you very much <3
PoistaKiitos ohjeesta! Tätä pitää kokeilla. :)
VastaaPoistaOle hyvä Laura! Kun kokeilet, katso myös tämä päivitys: http://punos-sidos-silmukka.blogspot.fi/2012/07/patalappu-siita-tuli-ja-jampteilla.html. Siinä mulla on myös reunat hallinnassa toisin, kuin tässä ekassa tekniikan postauksessa.
PoistaEi sitä osaa arvatakaan, mitä kaikkea virkkuukoukulla ja langoilla voi saada aikaan :)
VastaaPoistaVain mielikuvitus rajana :-)
Poista