Kirjoneuleen muodonmuutos

Neuletakki valmiina laduille ja kaduille

Tämä tarina on jatkoa edelliselle blogipostaukselle, jossa kerroin 80-luvun villapuserosta, jonka oli aika tulla kaapista käyttöön ja joka tarvitsi käyttöä varten päivitystä vuoteen 2016.

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka leikkasin ja purin vanhat hihansuiden ja helman resorit pois ja neuloin uudet tilalle. Mutta kirjoitankin siitä, kuinka hienoa on se, että hyvä ja laadukas käsityö ja materiaali kestää kulutusta ja aikaa. Kuinka 80-luvun mallit ovat ajattomia vielä yli 30 vuoden jälkeen.

 

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka merkitsin etukappaleen keskikohdan ja neuloin sen molemmin puolin napituslistat, toisen napeille ja toiseen 10 napinläpeä. Mutta kirjoitankin siitä, kuinka hienoja muistoja muutosprojektin aikana mielessä pyöri tuolta 80-luvun alusta. Kuinka siellä käynnistyivät ja vahvistuivat sekä ammatilliset että sosiaaliset jutut, jotka ovat kantaneet 2016 vuodelle asti. Ja kantavat edelleen. Siellä vahvituivat juuret omalle ammatilliselle kasvulle, harrastuksille ja tärkeintä kaikesta sosiaalisille suhteille ja perheen perustamiselle.

 

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka sormet tutisten leikkasin puseron edestä auki ja huolitelin reunat koneella moniaskelsiksakilla. Mutta kirjoitan siitä, kuinka käytin villapuseroa ulkoilussa elämän ruuhkavuosina, lasten kanssa talven lumileikeissä ja hiihtoretkillä. Kuinka laavunuotioiden savunhaju säilyi puserossa vielä monta päivää sen jälkeen, kun makkarat oli paistettu ja syöty.

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka leikkasin ja purin myös pääntien resorin pois ja päättelin silmukat sekä poimin kaulusta varten uudet silmukat niin, että kaula-aukko laajeni. Mutta kirjoitankin siitä, kuinka kestävän kehityksen, kierrättämisen ja tuunauksen ideologia ovat iskostuneet toimintatapoihini jo paljon ennen kuin kyseisiä käsitteitä on keksitty ja käytetty.Kuinka tarpeetonta mutta käyttökelpoista ei pidä heittää kaatopaikalle, vaan etsiä sille uusi käyttäjä, käyttökohde tai -muoto.

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka levensin ja jatkoin pääntien resoria niin, että siitä muodostui alas kääntyvä kaksinkertainen kaulus villatakkiin. Mutta kirjoitan siitä, kuinka kiitollinen olen saamistani käsityötaidoista ja kuinka edes työvuosien kiireetkään tai stressikaudet eivät ole tekemistä vähentäneet. Ennemminkin päinvastoin ja on hienoa, että käsillätekemisen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä on nyt myös tutkittu ja todistettu ihan tieteellisestikin.

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka kaikkien resoreiden jälkeen ompelin syntyneitä saumanvaroja etulistojen ja pääntien reunoista kiinni nurjalle ja kuinka valitsin 10 yhteensopivaa, mutta erilaista nappia kiinnittämään neuletakkia. Mutta kirjoitankin siitä, kuinka iloitsen käsityön laajasta suosiosta nykyisin kaikenikäisten ihmisten harrastuksena. Harrastuksena, joka monella myös muuttuu työksi ja itsensä työllistämiseksi. Ja kuinka sosiaalisen median erilaiset kanavat yhdistävät ihmisiä eri puolilta  niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, eri ikäisiä ja erilaisista taustoista ja elämäntilanteista.

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka hyvällä kostutuksella ja pienellä pingotuksella viimeistelin ryhdikkäiksi kaikki uudet resorit ja kauluksen. Mutta kirjoitan siitä, kuinka iloitsen sinusta lukijani ja seuraajani, samoin mahdollisista kommenteista täällä blogissa tai instagrammissa, jossa myös on kuvia tästä ja monista sellaisistakin käsitöistä, jotka eivät blogiin päädy. Instagramissa olen nimellä @punospirjo. 

 

Hyvää talvenjatkoa ja mukavia villaneulekelejä sinulle!

1981 vm villapuseron päivitys vuoteen 2016

Rakkaudella neulottu villapusero kestää aikaa

Kaikella on aikansa. Myös sillä että 35 vuotta vanhan villapuseron voi päivittää vuoteen 2016. Etenkin, kun villis on ollut kaapissa viimeiset 20 vuotta. 

Villapuseron liittyy paljon mukavia muistoja Hämeenlinnasta opiskeluajalta Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopistosta. Järjestellessäni käsityölehtiä ja muita materiaalikätköjä, löysin villapuseron suunnitelmat ja lehtileikkeet. Hauskaa ja historian havinaa! Silloin ei ollut käytössä tietokoneita, vaan piirrettiin ja kirjoitettiin luonnoksia ja ohjeita käsin tai kirjoituskoneella.

Villapusero oli myös ensimmäinen suunnitelmani neule, joka julkaistiin ohjeena neulelehdessä. Tuolloin 80-luvun alussa ilmestyi Eeva neule niminen käsityölehti. En muista, kuinka kauan ko. lehti tuli vielä tuon jälkeen. Muistatko sinä? Mun villapaidan ohje julkaistiin vuoden 1982 ensimmäisessä numerossa. Kuva oli heti etukannen sisäpuolella. Silloin lehdissä oli mainoksiakaan paljon nykyistä vähemmän.

Neule on Novitan Fauna -lankaa. Se oli yksi suosikkilankojani 80-luvulla sekä laajan värikartan että hyvän laadun ansiosta. Jos jotain kaipaan 80-luvulta, niin kotimaisten lankojen hyvää laatua ja suurta tarjontaa ja laajoja värikarttoja. Mutta aikansa kutakin.

Villapusero oli mukana koulun kevätnäyttelyssä. Paikallinen sanomalehti, Hämeen Sanomat, kirjoitti näyttelystä laajasti. Ihan toista oli sekin, mitä ja miten oppilastöistä esiteltiin. Ainakin tuotteissa oli runsauden pulaa, sillä vuoden aikana tehtiin erilaisia tuotteita monia, miltei kymmeniä. Ja jokainen opiskelija. Aika oli niin erilainen kaikenkaikkiaan. Monet taidot olivat olemassa jo käsityöopintoihin tultaessa, lisää opittiin ja niitä kehitettiin koulussa.

Aika hieno tunne oli, kun löytyi tuo vanha lehtileike ohjeesta ja lehtileikkeet myös kevätnäyttelystä sekä itse tehdyt luonnokset ja ohjeet.

Ja nyt sitten puseron kimppuun. Kaula-aukot resorin jo purin pois. Ja eteen keskelle merkitsin keskikohdan. Lisäksi ketjuvirkkasin tiiviin tukinauhan keskikohdan molemmin puolin. Pysyy nurjanpuolen lankajuoksut paikallaan. Seuraavaksi sakset käteen ja neule auki edestä. Tästä tulee siis villatakki tai jotain siihen suuntaan.

Olen nyt vetänyt henkeä ja nukkunut muutaman yön yli, joten nyt on aika leikata neule auki. Paluuta vuoteen 1981 ei ole, ei aikamatkalle eikä villapuseron kanssa! Olen valinnut modifiointiin Novitan Nordic Wool -lankaa violettina, sillä siinä on vähän Fauna -langan henkeä. Palataan lopputulokseen myöhemmin!

Parsin ja huollan, korjaan ja kierrätän

EI kertakäyttötekstiileille, KYLLÄ vaatehuollolle

Hurjien pakkasten vuoksi viikonloppu kuluu pääosin säsällä. Innostuin keräilemään erilaisia käsityötyövälineitä käden ulottuville. Jospa niistä saisi inspiraatiota johonkin muuhun kuin jokapäiväiseen virkkuuseen ja neulomiseen.

Päädyin käyttämään näistä nyt ensin parsinsientä. Muista sitten myöhemmin lisää. Tunnistatko välineet? Pesussa oli miehen urheilusukat, joissa kantapään kavennuksien kohdalla oli ikävä reikä. Myös omissa lempilapasissa oli reikä peukalossa ja kärkikavennusten  nurkassa.

Parsinsienen käyttö on loogista. Parsinsienen tehtävä on pitää korjattava kohta oikeassa muodossa. Sienen varsi tumpun peukaloon tai hanskan sormiin. Ja sienen lakki esim. kantapäähän, polveen, kyynärpäähän yms. tasokohtaan.

Näin sen tein sukan kantapäässä apuna parsinsienen lakki. Parsittu pinta on palttinaa eli ns. korinpohjaa.

Parsiminen ei taida enää olla jokanaisen tai -miehen taito. Parsiminen on kuitenkin yksi vaatteiden korjaamisen perusjuttuja. Sukat kuluu kantapäistä, tumput peukaloista ja kämmenistä. Housut haaroista ja konttaavilla lapsilla polvista. Jne. Lisää ikää ja käyttökertoja vaatteille ja vähemmän tekstiilijätettä. Kukkaro kiittää ja luontokin tykkää.

Parsiminen on kyllä usein tylsää ja haastavaakin, jos antaa kulumisen edetä isoksi reiäksi asti. Harsomainen, mutta vielä kasassa oleva kantapää on helppo parsia ihan huomaamattomaksi, jos on käytössä samaa tai samanväristä lankaa kuin vaate tai asuste muuten. Neuletta voi tällöin parsia silmukoiden mukaan niitä vahvistaen.

Silmukoiden näköistä pintaa saa tosin ihan reiäksi asti hajonneeseen neuleeseenkin, mutta se vaatii vähän enemmän viitseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Reiän kohdalle pitää ensin laittaa tukilangat, joihin silmukat kiinnittyy.

Näin parsin tumpun reiät apuna parsinsienen varsi peukussa ja lakki kärjessä. Osin silmukoita jäljentäen ja osin palttinaksi pujotellen.

Parsimisesta on hyvät ohjeet esim. Kauneimmat käsityöt kirjasarjan 1 osassa. Uskalsin siitä ottaa valokuvat tähän postaukseen, kun kirja on vuodelta 1975, eikä sitä enää kaupoista uutena saa. Toki sen voi löytyy kirppiksiltä tai antikvariaateista. 

 

Kirjasarjan kolmessa osassa on mainioita ohjeita ja vinkkejä monenlaisiin lanka- ja kangaskäsitöihin. Niitä lukemalla huomaa hyvin, kuinka käsityöohjeiden kirjoittamisessa on tapahtunut muutosta muutaman kymmenen vuoden aikana. Vanhoissa ohjeissa ei kerrota kaikkea ihan samoin juurta jaksain kuin 2000-luvulla. Osa osaamisesta on kuulunut yleissivistykseen, perittyihin äidiltä tyttärelle kulkeneisiin taitoihin.

Olen tyytyväinen tämänpäivän parsimuksiin, vaikka lanka ei ollutkaan samaa saati samanväristä. Etenkin, kun tumpun reikä ja nyt parsimus on piilossa peukun takana. Kannattaa siis miettiä korjauksen näkyvyyttä, kun valitsee se, millä pieteetillä homman tekee.

Alennusmyyntien ja rättihysterian sijaan suosittelen siis katsetta vaatekaappiin. 

Mitä voin korjata, mitä muodistaa, uudistaa, kaventaa tai väljentää!