lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kukkamekko iPadille

 

Uusi kevät, uusi mekko


Meillä oli Pääsiäisenä mammojen ja mummojen kässätapaaminen. Oli sovittu, että ohjaan ja opastan muita mummoja ja mammoja virkkaamaan afrikankukkia. Niitä perinteisempiä eli kuusikulmaisia.


Vähän piti kerrata, kun on hetki aikaa edellisistä. Onneksi blogissani on aiheesta step by step ohjeet. Virkkasin  pari kukkaa etukäteen, että kukkarutiini palasi motoriseen muistiin. Ohjauksen aikana edettiin vaihe vaiheelta ja siinä tuli pari kukkaa lisää.


Sitten koukku jäi käteen ja kukkia tuli lisää. Kun kukkia oli 20, piti jo miettiä niille käyttötarkoitus. Lanka on Novitan Nallea, virkattu 3,5 koukulla. Jokaisessa kukassa on 4 väriä, värien järjestys vaihtelee.


Ipad alkoi huudella uutta kevätmekkoa.



Niinpä sommittelin kukille toimivan järjestyksen.
 

Virkkasin vähän ohuemmalla sukkalangalla kiintein silmukoin yhteen pussiksi.


Yäreunaan kerros pylväitä ja toinen kerros kiinteitä silmukoita rapuvirkaten eli takaperin.


Lankojen päättely ja viimeistelyksi kunnon kostutus ja kuivatus.


Hyvä mekko, vaihtoehto toiselle viimekeväiselle, joka myös virkattu Nallelangasta.


Ja tosiaan täältä löytyy afrikankukan virkkausohje vaihe vaiheelta ja täällä postaus tuosta iPadin viime vuoden mekosta.


Kevät etenee ja kukat lisääntyy jo myös luonnossa ja puutarhoillakin! 

2 kommenttia:

  1. Tuo kuusikulmio on hyvä, siitä voi koota niin kivoja juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä Jokke niin totta! Tässäkin sain alareunan kulmat näppärsti oikeaan muotoon, vaikka kerros syntyi parittomasta kääräistä kukkia (5 kpl).

      Poista