lauantai 7. helmikuuta 2015

Vuoden eka kässäilta!

 Taas tavattiin asemalla!

Vuosi 2015 ehti helmikuuhun ennen Turengin aseman Käsityöiltojen starttausta. 


Mutta eilen taas oltiin koolla. #janakkalarokkaa.

 
Monta uutta kasvoa ja kättä oli tullut mukaan. 


Tusina innokasta naista samassa huoneessa. 

 
Lisäksi kasa sanomalehtiä, monta vanhaa kirjaa, saksia, viivottimia, maalarinteippiä ja liimaa.


Touhua vauhditti aseman väen tarjoama maukas savuporokeitto. Kiitos Maspe ja muut! 
Asiakkaita oli ollut niin paljon, että olivat syöneen Janakkalarokan loppuun.


Ja aseman virkistävät juomat varmistivat, ettei kurkkua alkanut kuivamaan kesken touhun.


Puheensorinaa, hauskoja juttuja, kaverin neuvomista, ohjaajien opastusta, naurun helinää. 


Näppäriä sormia, ahkeria käsiä, kärsivällistä tekemistä, onnistumisen iloja.


Kaikkea positiivista, jolla oli hieno päättää työviikko ja siirtyä viikonvaihteen touhuihin.

kuva Maspe Jäntti

Paperista syntyi monta monituista punottua koria, kansilla ja ilman sekä nippu kukkia.
Myös tapetilla päällystetty kori syntyi kokeneelta punojalta.
Asemalla aloitettiin aikanaan korien ja kukkien tekemisessä ja nyt palattiin näiden kestohittien pariin eli Kusudama-kukkien ja sanomalehdistä punottujen korien äärellä.

Kuva Maspe Jäntti

Seuraavan kerran kokoonnutaan torstaina 12.3. Silloin valmistaudutaan pääsiäiseen. Ehkäpä kukkateemalla. Meillä ohjaajilla on tarkempi tekemisen ja tekniikoiden sisältö vielä suunnittelussa. Palataan siihen parin viikon sisällä FB:n kautta.



Kiitos kaikille eiliseen iltaan osallistuneille! 

Kuva Maspe Jäntti
Jos kiinnostuit aiheesta, niin sekä sanomalehtikorien että Kusudama-kukkien ohje löytyy täältä blogistani:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti